Tulipa tuossa eilen askarreltua eläinsuojelun hyväksi. Useita eläinsuojeluyhdistyksiä, muunmuassa Espanjassa toimiva Dog Force One ry, on esillä ensi viikonloppuna Messukeskuksen PET EXPO -tapahtumassa. En harmikseni täältä pohjoisesta pääse osallistumaan, joten päätin kantaa korteni kekoon askartelemalla kirjanmerkkejä yhdistykselle arpajaispalkinnoiksi.

Noita on kaikkiaan 48, urakasta tuli vähän rankka, kun hieman innostuin koulun kopiokoneen kanssa. :P Siis se, kun piti kaikki leikata irti ja laminoida ja leikata irti uudestaan. Sain ne tänä aamuna postiin, toivottavasti ehtivät ajoissa Helsinkiin.

Tänä aamuna Rokka päätti aamulenkillä, ettei tee yhtään pissoja tai kakkoja.. Lähdin klo 10, tulin klo 12 takaisin, tietty tänne oli kustu ja paskottu.. No ei siinä mitään, siivotaan lattiat, viedään koirat uudelleen lenkille. Sitten koirat parvekkeelle ja eikun lattioita luuttuamaan. Lopuksi päätin pestä myös molemmat koirat. Sen kaiken jälkeen oli rentouttavaa ottaa itse pitkä kuuma suihku ja käväistä kampaajalla... Ja siellä oli tukkaa laitettaessa tosi hauska sitten kälättää kaikki Rokan viime aikaiset hassut tuhotyöt, kuten eilinen kirjahyllyn kaataminen. 8'D

Nyt täällä on kaksi hyvin puhdasta ja turkit suoriksi suittua hauvelia, joiden ulos vieminen tuonne kuraan ja loskaan on hyvin hemaisevaa.. Rokan tassut oli sisään tullessa pakko pestä uudelleen, kun se innostui loikkaamaan keskelle kuraista tietä. Pakon sanelemana opetin siinä koirille uuden käskyn "lumelle", minkä ne hetken ohjailun jälkeen hoksasivat, kun tuntevat vanhastaan reuna-käskyn.

Vladimirkin oli tänään taas pitkään parvekkeella. Kampaajalta tullessani näin jonkun taluttavan kissaa takapihalla ja mietin, pitäisikö Vladdistakin pian kokeilla viedä ulos. Se osaa kyllä kulkea valjaissa, muttei ole koskaan ollut mikään innokas ulkoilija. Sain muuten ihanan skraadun käteeni, kun nostin kisua parvekkeelta sisään ja se päätti alkaa rimpuilemaan. :p

Nyt on muuten uusin erä koirankotiruokaa ihan kummallinen, kun ei ole meinannut maistua Rokalle yhtään. Ollaan tässä jonkin aikaa syöty valmismössöjä (minua on laiskottanut XD) ja nyt ei yhtäkkiä raaka liha kelpaakaan. O_O