Olipas taas mukava aamuherätys, kun Dingo joskus 7.30 päätti ruveta ökäämään rustonpalaa, jonka on ilmeisesti eilen ahtanut liian nopealla vauhdilla naamariinsa malttamatta pureskella kunnolla. No, ei siinä mitään, nousen pyyhkimään yrjön lattialta, lasken Dingon pois kamarista, jos se haluaa mennä alakertaan. Yöunet olivat kuitenkin tuhoontuomitut: Rokka ja Vladimir pitivät siitä huolen.

Tässä on jo pidemmän aikaan eletty minulle mieleisessä rytmissä: käyty vikat yöpissat siinä puolen yön jälkeen ja nukuttu sinne klo 11 nurkille. Eilen piti kuitenkin herätä kahdeksalta, että saatiin haettua uudet kirjahyllyt. No koirathan tietty heräsi iloisina touhaamaan aamusta, kun minäkin heräsin. Tänä aamuna eivät sitten tahtoneet uskoa, että olisi kiva nukkua edes sinne klo 9-10 saakka.

Näemmä, kun ne kerran pääsevät nousemaan aikaisemmin, ei tahtoisi enää palata siihen myöhässänukkumisrytmiin. O_O Mitenkäs se vanha sananlasku menikään? "Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden.." tai "Kun Diksulle antaa nakkipalan, se vie koko makkaran" voisi olla meillä kuvaavampi. 8D

Dingon lähdettyä kamarista Vladimir tuli sänkyyn pörisemään. Juuri, kun se oli nukahtanut, Rokka rupesi teppaamaan ympäriinsä levottomana. Sitten se keksi mennä kirputtamaan Vladdea ja kissa alkoi taas pöristä jalkaani vasten. Sitten Rokka kiipesi mun ja Vladimirin päälle. O_o' No, nuoriso sitten asettui siihen hetkeksi nukkumaan, kunnes Vladimir päätti haluta pois kamarista ja meni ovelle maukumaan. Se oli tietty ihan asiallinen pyyntö kissalta - ovathan sen hiekkalaatikot toinen ulkovintissä ja toinen alakerrassa. Siispä nousen laskemaan kissan vinttiin.

Rokka sitten huolehti, etten siinä senkään jälkeen saanut kauheasti nukuttua, kunnes 9:30 luovutin ja nousin ylös... :P No, kai se olisi ihan terveellistä opetella heräämään aamusta. Mut ulkona sataa vettä, tulee vähän olo, että sama se ois ollu nukkua vielä. Rokalla ei pahemmin ollut hätäkään, kun laskin sen ovesta pihaan pissalle. (Käytiin taas viime yönä se yölenkki.)

Noh, kaipa se tekee minullekin ihan hyvää, jos opin taas nousemaan aamulla ylös. Välillä se rytmi olikin sellainen, että luonnostaan nousin klo 9, mutta se nyt tässä kesän aikana heitti taas vähän häränpyllyä...

Eilen poikasilla oli kiva päivä. Aamusta etsittiin kätkettyjä nakkeja ja saivat sitten olla pihalla. Laitettiin sinne toinenkin juoksunaru ja tarkoitus olisi tehdä niille jossain vaiheessa aitaus, jos jäämme tänne pidemmäksi aikaa asumaan. Saa kyllä pistää verkkoa maan alle aika matkan, nuo ovat molemmat kovia kaivamaan. Eilenkin keksivät ruveta kaivuuhommiin ja Rokka syvensi edesmenneen koiramme aloittaman kuopan yli metrin syvyyteen. Isä vaan naureskeli, kun Dingokin meni kuoppaa jatkamaan, että "No nyt meni toinenkin insinööri sinne askartelemaan..." Dingolla oli kyllä aikamoiset insinöörin otteet, kun se selvästi mietti, miten saisi laajennettua kuopan mieleisekseen. Rupesi ensin repimään Rokan esiin kaivamaa paksua juurta, sitten se puri hampaillaan irti paloja nurmikosta kuopan reunalta. XD Olin ensialkuun vähän kauhuissani, kun kaksikko päätti ruveta mylläämään, mutta kun se ei isää tuntunut haittaavan, niin mikäs siinä. Hän vaan tuumasi, että "pääasia, kun jätkä viihtyy." Yleensähän en anna näiden kaivaa kuin talvella.

Aitausta, jos se rakennetaan, olen miettinyt pihan reunasta alkavaan rinteeseen. Pitää alkaa selvitellä kustannuksia, mutta kai siihen jokunen satanen palaa... Ja pari metriä saa olla aidassa korkeutta maan päällä, etteivät ihan kevyesti hyppää yli... Jonkunlaisen pienen ulkotarhan voisi myös Vladdikselle ensi kesäksi laittaa, vaikkei sitä pahemmin kiinnosta ulkoilu. Tuolla ulkovintillä tuntuisi riittävän sille puuhaa, kun saa kiipeillä ja tutkia paikkoja. Talossa, johon muutimme, ei ole parveketta, muutenhan sen voisi verkottaa kisua varten. Ja voihan sitä kissatarhaa sitten käyttää muidenkin kuin Vladden ulkoiluun. Jos on vaikka joku muu kissa hoidossa. Tai jos tekee siitä tarpeeksi kestävän, opettaa Rokan olemaan siellä yksinollessaan, esim. kauppareissujen ajan.

Jos joku tietää hyviä sivuja, joista saa vinkkejä koirien ja kissojen ulkoiluaitausten rakentamiseen, saa heittää linkkejä. :-D