Olen tässä iloisena bongaillut viime päivinä netistä merkkejä siitä, että uutta silmien avautumista rodunjalostuksen ongelmiin liittyen on havaittavissa ja kenties asioille rupeaa lähivuosina jotain sen myötä tapahtumaan.

Linkkaan pari kirjoitusta, jotka lisäsin myös Poikasten Pulkan linkkilistalle ja suosittelen lukemaan:

Sukupuutto: Sairaaksi jalostetut rotukoirat

^ Yleinen katsaus rotujen äärimmäisiin ongelmiin, pohjautuu YLE:llä näytettyyn dokumenttiin. Ei mitään hymistelyä.

Elämää bulldogin kanssa

^ Englanninbulldogin omistaja tuo rohkeasti esiin koirallaan olevia, rodussa yleisiä, mutta usein peiteltyjä terveysongelmia.

Täytyy tunnustaa, että itselleni tuli perin munaton olo näitä lukiessa. Viime aikoina olen jotenkin alkanut pehmentyä ja tyytynyt hymistelemään ja yrittänyt ymmärtää rotukoirien pitoa ja kasvatusta. "Onhan niitä terveitäkin rotuja", yrittänyt selittää ihan oman mielenrauhan säilyttämiseksi ja onhan niitä. Toivottavasti näiden koirien jälkeläisetkin saavat vielä sadan vuoden päästä syntyä terveinä tähän maailmaan, mutta jotain on tapahduttava sen turvaamiseksi, näin ei voi jatkua.

Olen joka tapauksessa iloinen, että aiheesta nyt puhutaan ja myös tekoihin on kulisseissa ryhdytty. Itse henkilökohtaisesti uskon, että suunnitelmallinen, roturajat ylittävä, koirien terveyteen, luonteeseen ja käyttötarkoitukseen ulkonäön sijaan painottuva kasvatus on se avain.

Mielestäni on jo korkea aika luopua puhdasrotuisuuden ihannoinnista. Seppo Turusen Lemmikkielämää-kirjassa todettiin koko rotukoira-aatteen syntyneen 1800-luvun aatelistossa ja hallitsijasuvuissa ja faaraoista alkaen on nähty, miten iloisia geneettisiä ongelmia sisäsiittoisuus ihmisissäkin tuottaa. "Pysyy rahat ja geenit suvussa", kuten Rauno Repomies Pasilassa toteaa!

Ollessani Rokan kanssa Lahdessa kynttilämielenilmauksessa turkiseläinten muistoksi kyseli muuan rouva Rokan rotua ja kertoessani sen olevan sekarotuinen hän kuiskaten varoitteli paljastamasta moista. Tuumasin, että olen erittäin ylpeä siitä, että koirani on sekarotuinen, eli ei siis tippaakaan sisäsiittoinen. (Toki myös ulkosiitoksella syntynyt koira on perimältään epätäydellinen, mutta on ihan tieteellisesti todistettu, että monipuolinen perimä lisää elinvoimaisuutta.)