Huf, teoriatäyteinen päivä takana! Aamupäivällä meillä oli neljä tuntia koiran hoidon perusteita. Perehdyttiin koiraan lajina, sekä koiran perustarpeisiin ja hoidon perusperiaatteisiin. Enimmäkseen tuttua kauraa, mutta silti mielenkiintoista käydä sitä läpi alan koulussa. Ja on tärkeää, että kaikilla on perusasiat hallussa, ennen kuin paneudutaan syvällisempiin asioihin.

Ensin meille jaettiin luettelo viime vuoden sadasta suosituimmasta rodusta - ne pitää kuulemma tunnistaa kokeessa kurssin päätteeksi. Huomasin ilokseni, ettei ensimmäisellä sivulla ollut yhtäkään rotua, mitä en tietäisi näöltä ja kaikenkaikkiaan listassa taisi olla n. 10 rotua, joiden ulkonäön aion tarkastaa. Vähän teki kyllä mieli kyseenalaistaa, että eikö nyt riitä koiran hoidon kannalta, että tuntee erilaiset koiratyypit ja kriittisimpien rotujen erityispiirteet ja erityyppisten turkkien perushoidon. Yritän kuitenkin olla koulussa avoimin mielin ja ottaa toisaalta nöyrästi oppia sen sijaan, että olisin koko ajan kyseenalaistamassa saati tuputtamassa omia näkemyksiäni. Parempi hankkia ensin ne perustiedot asioista kuntoon. Ja onhan se rotujen tunnistelu ihan hauskaa, onhan koira ihana otus.

Ilahduin myös, kun opettaja puhui koiran virikkeellistämisestä ja totesi, että koiraa virikkeellistää yhtälailla sekin, että se saa nuuskia lenkillä hajuja rauhassa - juuri sitä, mitä olen itsekin koirilla käyttänyt. Kotiin tultua tuli sitten vietyä Dingo ja Rokka oikein kunnon nuuskintalenkille tuonne omaan metsään - saivat flexien päässä vapaasti viipottaa ja nuuskia metsän hajuja.

Iltapäivällä alkoi anatomian kurssi. Bilsan tunneilta tuttua juttua, mutta hyvä näitä on kertausmielessä käydä ja tuli siellä uusiakin tiedonjyviä. Tutustuimme tarkemmin solun toimintaan ja anatomian kurssia vetävä opettaja toi esiin, miten tärkeää on tajuta, että eläin saa kaiken solunrakennukseen käyttämänsä aineen ruokakuppinsa sisällöstä, joten sen on tärkeää olla lajille sopivaa.

Selkäparkani ei oikein tykännyt kahdeksan tunnin luentoputkesta. Tauoilla piti käydä makoilemassa ulkona nurmikolla ja tuolin selkänoja piti pehmustaa takilla. Tänään pärjäsin kuitenkin ensimmäisen päivän ilman särkylääkkeitä, mikä on hyvä juttu. Jalat vaan tahtoi puutua (selkäkivut on heijastelleet eritoten vasempaan jalkaan) epämukavan korkealla tuolilla ja kun opettaja puhui, miten tärkeää on tiedostaa eri tapahtumat solutasolla, rupesin miettimään, millaisiakohan kemiallisia reaktioita puutuvissa pohjelihaksissani mahtaa tapahtua.. :'D

Kotimatkalla käväisin sitten kaupassa ja nappasin Dingolle ja Rokalle siivut tuoretta lohta juuri sulkeutumassa olleesta tuoretiskistä. Johtuen siitä, että makasin viikon Helsingissä potemassa venähtänyttä selkääni, koirat ovat olleet pitkään purkkiruualla. Ja Yarrahin loputtua isä tietty osti jotain perusmössöä. Pitää siis yrittää palautella noiden ruokaa liha-sisäelin-luu -linjalle. Luita nuo ovat onneksi saaneetkin.

Dingo ja Rokka olivat hyvin tohkeissaan, kun tulin kotiin. Rankkasade oli yllättänyt ne pihalla ja isä oli hakenut ne sisään. Hengähtäessäni uutisia katsellen sohvalla molemmat touhasivat ja toivat lelujaan näytille ja kävivät rapsuteltavina. Sitten käytiin pitkällä metsäretkellä, annoin koirille lohet pihalla ja jätin ne juoksunaruun nauttimaan illasta, kun aurinko alkoi taas paistaa.