Kaverini on käymässä luonani Vaasassa ja esittelin hänelle eilen paikkoja. Raippaluodon siltaa piti totta kai käydä katsomassa ja myös poikaset pääsivät mukaan. Olisi ollut kiva käydä jäällä kävelemässä, mutta kaverini ei oikein pitänyt kylmästä tuulesta. No ehkä joku toinen kerta.

Pakolliset turistikuvat kuitenkin otettiin.

 

 

Poikasten eilinen ja tämänaamuinen ruoka: Vitamiinipuuro 1 kg jauhelihaa 400 g naudanmaksaa soseutettuja vihreitä papuja 2 kananmunaa auringonkukkaöljyä vehnäleseitä Ohje Sulata pakasteet soseuta vihannekset riko munat joukkoon lisää maksa, öljy ja leseitä, sekoita ja tarjoile.

Omituista tuossa tämänaamuisessa ruokinnassa oli taas Rokalle muodostunut ihme tapa, mihin se aina välillä sortuu: kutsun Rokan kupilleen ottamaan ruokaa Dingon ahmiessa omaa annostaan (joskus Rokka saa ruuan ensin ja sitten vasta Dingo, ne syövät nykyään eri puolilla keittiötä, jotta kummallakin olisi oma rauha). Rokka sitten kieltäytyy syömästä ruokaansa, vaan jää kupin viereen kyyläämään, kunnes Dingo tulee kupiltaan kyyläämään Rokan annosta. Vasta tässä kohtaa Rokka alkaa syödä siinä Dingon edessä ikään kuin tätä kiusatakseen. Dingo sitten kyttää vieressä odottaen, että Rokka lopettaa ja menee sitten tyhjentämään, mitä kuppiin jäi.

Rokan ollessa pentu syötin nämä yleensä vieretysten, mutta siirsin ruokapaikat erilleen havaittuani, että Dingo tuntui painostavan muutenkin nirsomman Rokan pois kupiltaan (ei siis tehnyt sille mitään, vaan ihan olemuksellaan) ja Rokka alkoi syödä paremmin, kun sillä oli ruokapaikka olohuoneen nurkassa. (Edellisessä asuinpaikassamme keittiöön ei saanut kahta erillistä paikkaa.)

Nyt tuntuu, että asia on kääntynyt päälaelleen ja Rokka käyttää Dingon ahneutta hyväkseen päästäkseen mahtailemaan sille. Rokka isottelee Dingolle välistä muullakin tapaa, esim. omimalla molempien puruluut ja komentamalla Dingon pois niitä vaatimasta huskyölinällä ja näykkimällä Dingon poskikarvoja. Puutun yleensä asiaan, jos homma alkaa mennä yli ja otan päättäväisesti yhden Rokan luista ja annan sen Dingolle mutusteltavaksi.

Normaalisti herkkähipiäinen ja huumorintajuttomalta vaikuttava Dingo on ollut ihmeen kärsivällinen aikuistuvan nartun pomottamisyritysten kanssa. Joskus noilla on jotain pientä kärhämää ja yksi päivä Dingolla meni Rokan härpintä yli hilseen ja nuo aloittivat hampaat irvessä älisten semmoisen välienselvittelypainin, jossa Rokka painettiin Dingon toimesta maahan. Olin vähällä puuttua siihen, kun näytti äkkiseltään pahalta, mutta huomasin onneksi, etteivät koirat ole toisiaan satuttamassa, Dingo ainoastaan pisti Rokkaa kuriin. Istuskelin siinä alle metrin päässä niistä laittamassa puita takkaan ja koirat painivat selkäni takana ja tuumasin vaan lunkisti, että "älkääs nyt viittikö" ja siinähän nuo sitten rauhoittuivatkin.

Minusta on tärkeää, että koirat tulevat keskenään toimeen, kun joutuvat kuitenkin välillä olemaan ilman valvontaa. Tämän vuoksi olen aina antanut niiden selvittää asiansa keskenään ja puuttunut ainoastaan, jos tilanne on vaikuttanut sellaiselta, että voisi kehittyä kunnon tappeluksi (näitä onneksi harvoin on ollut) tai toinen on toiselle ihan kohtuuton ja juurikin esimerkiksi omii kaikki puruluut itselleen. Esim. kun Rokka oli vielä pentu, niin annoin Dingon ihan rauhassa komentaa sitä, jos oli aihetta. Toki Dingo oli tuohon aikaan paljon epätasapainoisempi kuin nykyisin ja saattoi ärähtää pienelle turhan rajusti jostain pikkuasiasta (ensimmäisinä viikkoina sillä meni niin överiksi, että se kerran ärähti pelkästään, koska pentu kehtasi kävellä sen ohi, siitä huomautin Dingolle).

Dingo ja Rokka tulevat loistavasti toimeen, vaikka ovat kumpikin temperamenttisia koiria. Olen aika pitkään epäillyt, että Rokka saattaa aikuistuessaan nousta arvojärjestyksessä Dingon yläpuolelle, koska on narttu. Dingohan on ollut noista kahdesta tavallaan se pomo silloin, kun Rokka oli pikkutirpana, joka luonnollisesti sitten kunnioitti aikuista koiraa. Onneksi Dingo ei vaikuta kokevan Rokan mahtailua pahana asiana, vaan vaikuttaa ihan tyytyväiseltä.

En ikinä väsy ihmettelemään sitä huikeaa muutosta, mikä Dingolla on tapahtunut suhtautumisessa toisiin koiriin. Minulle tullessaan se rähjäsi sadan metrin päässä näkemälleen vaarattomalle pikkukoiralle. Nyt se leikkii innoissaan Rokan kanssa kepinvetoa ja vipeltää pitkin pihaa. Toki tiettyä vakavuutta on pojan luonteessa ja se ilmenee esimerkiksi Roksun komentamisena tämän kujeillessa keppiä itselleen. Rokka taas on sellainen leikkisä ja vekkulimainen, joten kaksikon touhut ovat aika hupaisaa katseltavaa!

Toisinaan löydän itseni pohtimasta, millaista olisi tuoda kolmas koira tähän Dingon ja Rokan laumaan. Pysyvästi en aio koiramäärääni tästä kasvattaa, riittää, kun on kummallekin kädelle rapsutettavaa. Juurikin esimerkiksi hoitoon ottaminen voisi olla ihan mielenkiintoista ja yhtenä mahdollisuutena olen pohtinut kotihoitopaikan tarjoamista kodinetsijälle. Dingohan asettaa sen verta rajoitteita, ettei sen kanssa samassa tilassa voi pitää kuin steriloimattomia narttuja. Niiden kanssa se on aina tullut hyvin juttuun. Ainoastaan yhdellä kerralla koirapuistossa tutulla porukalla oltaessa vein Dingon tällaisen nartun tieltä autoon odottamaan, koska omistaja kertoi senkin olevan epätasapainoinen, enkä halunnut ottaa mitään riskejä.

Rokan temperamenttisuus toisaalta mietityttää. Dingon lisäksi se mahtailee ja pomottaa myös veljeään Usvaa tätä nähdessään. Kaverini akitanarttu Shiran kanssa tuo tuli hyvin juttuun kesällä. Neidit kyllä ottivat pari kertaa vähän yhteen, mutta tehtiin kaverini kanssa siitä loppu ja tehtiin tytöille selväksi, ettei tuommoista katsella, niin sen jälkeen koirat olivat taas kavereita keskenään. Tekivätpä pienen karkumatkankin yhdessä kaverini kodin lähimetsään.

Olisipa se urostenkin kanssa noin helppoa! Olen toisinaan kateellinen siitä, miten hyvin kavereideni uroskoirat tulevat juttuun toisten urosten kanssa - esimerkiksi Usva tai tämän ja Rokan isoveli Sirppi. Dingoon tuo urosviha on kuitenkin niin syvälle juurtunut ja se on kokenut elämässään monenmoista. Tulihan tuossa 2012-2013 vuodenvaihteessa mökillä oltaessa kokeiltua, osaisiko Dingo istuskella kanssani toisessa päässä olohuonetta Usvan ollessa isäntänsä kanssa toisella puolella. Dingo-parka vapisi kauhuissaan ja tilanne oli sille todella stressaava. Kenties se olisi totutettavissa, mutta sitten, kun rupeaa ajattelemaan, että Dingolla kuitenkin on ikää se 7-10 vuotta niin tuntuisi typerältä alkaa ikääntyvää koiraa niin rajulla harjoittelulla enää kiusaamaan. Ihan hyvinhän tässä on pärjätty tähänkin saakka.

Ainoastaan, kun ollaan kaveriporukalla jossain, pitää Dingo ja Usva eristää toisistaan. Ihan lunkisti Dingo nyt tässä viime vuodenvaihteessa oli, kun talossa oli 4 koiraa ja sen lisäksi juurikin toinen uros. Ja sama homma, kun Usva isäntineen oli täällä viikonloppua viettämässä tuossa joulun alla.

Noin muutenhan minun ei tarvitse Dingoa minnekään koirapuistoon tms. viedä. Olen myös tyytyväinen siitä, että olen saanut ohjattua sen käytöstä pois hyökkäävyydestä, välttämisen suuntaan. Esimerkiksi ohituksissa Dingo ei ole enää pitkiin aikoihin vetänyt päästäkseen toisen koiran kimppuun. Se kiristää tahtia toivoen, että ohitetaan vastaantuleva koirakko mahdollisimman nopeasti.

Lopuksi pari hauskaa otosta Dingosta ja Rokasta autossa. Pitäisi saada uusi koiraverkko tuonne asennettua - toisaalta nyt ollut ihan hyvä, että koirat pääsevät takapenkin kautta takaboksiin, koska takaluukku jäätyi pakkasella kiinni, enkä ole saanut sitä muutamaan päivään auki ollenkaan. :P

Rokka on autoilun suhteen niin hemmoteltu, että kun menen kahdestaan sen kanssa jonnekin, se saa istua vaikka etupenkillä, jos haluaa. Yleensä se kyllä nukkuu kerällä takapenkillä. Takaboksi taas on Dingon valtakuntaa ja Rokka ei enää oikein viihdy siellä. (Pysyy kyllä, kun oikein käsketään. Juuri uutena vuotena oli takapenkkiläisillä hauskaa, kun Rokka änkesi boksista syliin istumaan. :P)

^ Taustapeilistä on hauska katsella, mitä Dingo touhuaa. Joskus pitkillä matkoilla juttelen Dingolle taustapeilin kautta ja kehun sitä, kun on reipas poika. :D

Koiranihan tottuivat matkustamaan autossa pitkiä matkoja Raahen vuosina, joten nykyisinkään ei ole ongelma lähteä reissuun niiden kanssa. Matkaanlähtöaamuina en yleensä ruoki noita, vaikkei niillä matkapahoinvointia ole koskaan ilmennytkään. Ottavat automatkat rauhallisesti, nukkuvat maantieajon aikana enimmäkseen ja jos hiljennän jonnekin sivutielle, nousevat kurkkimaan, joko oltaisiin perillä.

Tuo auto on varmaan pysyvin ja tutuin asia koirieni elämässä ja se on sellainen paikka, missä Rokkakin osaa odottaa nätisti. (Tosin kerran se väänsi ripulit etupenkille ollessani koululla iltahommissa. xP)