derppis-normal.jpg

Ziran pennut kasvavat kovaa kyytiä. Satuin tuossa katselemaan pari elokuvaa, joista toisessa lammas ja toisessa vuohi erkanee laumastaan ja alkaa elää suden kanssa. (Kirjoitin näistä elokuvista eläinfiktioita käsittelevään Hammasnurkka-blogiini artikkelin Lampaita ja susia.) Pennut saivat nimensä noiden elokuvien mukaan - harmaa pentu on Chirin (vaikka onkin ilmeisesti naaras) ja Ziran värinen raidallinen uros taas Gabu. Ajattelin nimillä olevan tiettyä symboliikkaa, kun jos nämä pienet kissat saa ystävystymään koirien kanssa kasvaessaan.. Tosin Gabu on nimetty Arashi no Yoru ni -elokuvan suden mukaan, koska äitini mielestä Mei olisi ollut vähän pöhkö nimi kissalle...

Toki pennut ja Zira saattavat saada uusissa kodeissaan uudet nimet. Olen tässä tosin kovasti harkinnut, että adoptoisin Chirinin itse, jos se vain tottuu koiriin. Tähän mennessä se on tuntunut pennuista hiukka aremmalta, pitää tehdä paljon töitä sen kanssa, jotta se tottuu käsittelyyn yms., saa hyviä kokemuksia ja rohkaistuu.

mina_vuoret-normal.jpg

Tuli tässä käväistyä Alpeilla pitkästä aikaa. Olisi kyllä ihanaa saada Dingo ja Rokka joskus mukaan ja tehdä niiden kanssa jonkunmoinen vuoristovaellus. Tai olla jossain apartementoksessa ja käydä päivisin skäppäilemässä vuorilla. Haaveenani olisi muuttaa jonain päivänä Itävaltaan, kun elämäntilanne vaan sallisi sen. Pitäisi vaan ottaa saksan kieli paremmin haltuun - nyt tällä hetkellä osaan lähinnä tehdä perusostokset, kysellä hintaa, kiittää, tervehtiä yms.

Pyörimme myös muualla Keski-Euroopassa. Kuvassa villikaniineja Saksan Frankfurtissa:

pupuja_Saksassa-normal.jpg

En tiedä, onko sama ilmiö kuin Helsingissäkin, eli porukka laskenut lemmikkikaneja luontoon ja saavat muutamassa sukupolvessa luonnollisen värityksensä takaisin.. Tosin villikaniineja elää myös Saksan alueella, joten voisivathan nuo citypuput ihan villieläimiäkin olla.

Lemmikkieläimistä ja muista kotieläimistä sitä kyllä toivoisi, että ihmiset pitäisivät huolta, eivätkä päästäisi niitä luontoon tai varsinkaan jättäisi oman onnensa nojaan. Vieraslajit väärässä paikassa vievät resursseja alkuperäisiltä lajeilta ja pahimmillaan aiheuttavat vakavan ongelman - kuten esimerkiksi Australiassa noiden kaniinien kanssa aikoinaan kävi. Kotimainen esimerkki lienee minkki, jonka leviäminen Suomen luontoon vaikutti ilmeisesti aika tuhoisasti maamme vesikkokantaan...

Itsehän olen tässä alkuviikon nököttänyt kuumeessa kotona (heh, taas vaihteeksi päivittelen blogia kipeänä) etsittyäni jäniksen perään karannutta Rokkaa pitkin peltoja kylmässä huutaen ääneni käheäksi. Siis kyllähän minä luotan, että Rokka tulee kotiin, jossei putoa jokeen tai jää auton alle, mutta pelkäsin sen täällä uudella seudulla juosseen innostuksissaan niin kauas, ettei löydä kotiin ja kävin siksi huutelemassa, kun ei koiraa hetkeen näkynyt. Sitten sainkin maanantaiaamuna herätessäni todeta kuulostavani naispuoliselta Vito Corleonelta, oli mennyt ääni ihan totaalisesti.

DSC_0119-normal.jpg

Joskus olen miettinyt, selviytyisivätkö Dingo ja Rokka, jos ne päätyisivät elämään villeinä metsässä. Rokka on ainakin säänkestävä, ei palele kovallakaan pakkasella. Se on lisäksi taitava pyydystämään myyriä ja hiiriä, mutta se ei ikinä syö niitä - Dingolle ne kyllä maistuvat, jossen ehätä väliin. Dingo onkin semmoinen "jätemylly", että syö mitä vaan. Taannoisella Helsingin reissulla se herätti suurta viehätystä porukoistani kaivamalla pihalla narussa ollessaan jostain mädän oravanraadon (mitenlie sekin tontille päätynyt) ja pistelemällä sen poskeensa hyvällä ruokahalulla. Oudointa on, ettei Dingolle tullut edes vatsavaivoja. Suomen talvesta se tuskin selviytyisi. En tiedä, oppisiko Rokka syömään pyydystämänsä eläimet, kun nälkä yltyisi oikein kovaksi. Pentuaikoina se osasi ainakin vetää nirsoiluaan äärimmilleen, jos joku maksapuuro ei maistunut sille..

En tiedä, kaksikko varmaan pärjäisi aika pitkälle, mutta todennäköisesti liikenne tai suurpedot koituisivat lopulta niiden kohtaloksi. No, onneksi ne saavat viettää täällä leppoisia koiranpäiviä.

pp7-normal.jpg