Tuli mieleeni kirjoittaa ohitustilanteesta, kun oli sellainen tässä aamulenkillä.

En nyt väitä olevani mikään huippukoirankouluttaja, mutta ajattelin siitä huolimatta jakaa aiheesta aikoinaan löytämäni käytännössä hyväksi toteamani vinkin: jos koirasi rähisee hihnassa vastaantulevalle koiralle, ihmiselle, polkupyörälle, tms., pysy itse rauhallisena. Koirasi voi rähistä joko uhotakseen (nuoret urokset ja juoksuiset nartut hormonipäissään) tai todennäköisemmin, koska kohdattu asia pelottaa sitä. Kummassakaan tilanteessa ei auta, jos omistaja lähtee siihen rähinään mukaan käskemällä koiraansa hyvin vihaisesti. Koira voi luulla, ettet rähisekään sille, vaan sen kanssa. Toisaalta, pelkäävän koiran rankaiseminen ainoastaan pahentaa ohitustilanteita tehdessään niistä koiralle vielä ikävämpiä kokemuksia.

Kuinka omistajan tulisi toimia koiralle jännittävässä ohitustilanteessa?

1. Ole rento ja positiivinen tapahtuvasta ohittamisesta. Älä jännitä tai ole vihainen, koska koirasi reagoi sinun käytökseesi.

2. Näytä, että olet tilanteen herra ja koirasi ei tarvitse sitä olla. Kulje itse ohitettavan asian ja koirasi välissä reippaasti, rauhallisen itsevarmana ja iloisena.

3. Jos koirasi yrittää jäädä jumaamaan ja uhoamaan, hihkaise iloisella äänellä "Mennään" tms. ja kiinnitä koiran huomio kevyellä hihnan nykäyksellä tai koiraa koskettamalla. Todella hankalaksi päässeen koiran kanssa voi auttaa, jos esim. istutte jonnekin tien sivuun odottamaan, jotta koira oppii rentoutumaan sille pelottavan asian mennessä ohi. Oleellista tässäkin on, että omistaja on rauhallisen päättäväinen, rento ja positiivinen, ja on kohdattavan asian ja koiran välissä.

Tällä tapaa koirasi oppii vähitellen luottamaan sinuun ja olemaan pelkäämättä asiaa, jolle nyt rähisee.

Milläkö kokemuksella puhun tästä?

Näiden elämäni kolmen koiran, edesmenneen norjanharmaamme, sekä nykyisten eli Dingon ja Rokan. Kaikilta olen jossain vaiheessa joutunut tätä käytöstä korjaamaan ja aina on auttanut, kun olen itse osannut rauhoittua ohitusten suhteen. Meillä on rähjätty enimmäkseen vastaantuleville koirille, mutta tässä välillä olen ilman koiria kulkiessani kohdannut koiria, jotka rähisevät ohi normaalisti kulkevalle ihmisellekin. Alkuaikoinaan Dingo saattoi rähistä myös mopoille ja autoille, joiden moottori kävi ärsyttävän kovilla kierroksilla. Myös jollain tapaa epätavallisesti kävelevät ihmiset saattoivat pelottaa sitä.

Dingo on ollut kaikista haastavin tapaus. Edesmenneellä koirallamme oli lähinnä tuota nuoren uroksen rähinää, Rokalla taas tulee juoksujen yhteydessä taipumusta vastaantuleville koirille örisemiseen ja uhopomppimiseen. Rokalla tuo on tosin melko koominen tyyli, eikä se tunnu olevan örinöineen yhtä tosissaan kuin uroskoirani ovat olleet. Siitä huolimatta koitan pitää ohitukset nätteinä, ettei Rokka provosoisi ohitettavaa koiraa - tänään aamulenkillä tuli remmirähinätaipumusta omannut nuorehkon oloinen uros vastaan ja koitin mahd. hyvin estää Rokan pomppimiset, ettemme ainakaan hankaloittaisi omalta osaltamme vastaantulijan ohitusta. Toisen koiran taluttaja kuitenkin torui koiraansa tiukan vihaiseen sävyyn, mistä ei tuntunut olevan apua. Teki mieli sanoa, mutta ohitustilanteessa täytyy mennä ohi, eikä jäädä rupattelemaan. Ja tiedän kyllä, miten tämä ongelma voi vetää omatkin hermot kireälle. Siinä tilanteessa ei välttämättä  yksinkertaisesti jaksa kuunnella, jos joku vieras ihminen alkaa pätemään siitä, miten kannattaisi toimia.

Dingon kanssa treenasin rauhallista ohittamista pitkään ja hartaasti ja tein alkuun paljon virheitä. Kokeilin niin nameja kuin komentamistakin, kunnes tajusin, että MINÄ olen tässä se avainpelaaja ja jos Dingo kykenee luottamaan minuun ohitustilanteessa ja muutenkin, sillä ei ole tarvetta rähistä ja puolustaa itseään ja minua. Kuljen aina Dingo (ja Rokka, jos talutan molempia) reunan puolella ja itse niiden ja ohitettavan koiran välissä. Jos jompikumpi koittaa jumittaa tai alkaa jännittää tms. merkkejä alkavasta näkyy, nykäisen kevyesti hihnasta ja hihkaisen innostavasti heleällä äänellä "Dixu/Roxu! Mennään!" ja yleensä koira lähtee siitä sitten vipeltämään eteenpäin, eikä jää uhoamaan. Joskus, jos tiedän oman olotilani niin väsyneeksi ja stressaantuneeksi, ettei asiallinen ohitus minun mielentilani vuoksi onnistu, saatan varmuudeksi puikkia pitkin puskia vieraista koirista ohi - koulutusvaiheessa tein tätä Dingon kanssa jatkuvasti. Kiersimme toiset koirakot niin etäältä, että niin Dingo kuin minäkin pysyimme rauhallisina. Kuitenkin niin, että Dingo havaitsi toisen koiran, enkä kiinnittänyt sen huomiota muualle tms.

Dingo tuli minulle aikuisena ja omasi aika karun taustan. Sitä oli pahoinpidelty ja se oli päätynyt tappeluihin toisten urosten kanssa ennen tarhalle tuloaan. Dingon aikoja tarhavuosina pystyy toukokuulta 2007 joulukuulle 2009 lukemaan Rekku Rescuen foorumilta Dingoa käsittelevästä ketjusta, jossa on myös Dingon meille tulon jälkeisiä kuulumisia päiviteltyinä. Alkuaikoina Dingo jännitti kovasti vastaan tulevia koiria ja saattoi yltyä hyvin raivokkaaseen rähjäämiseen. Pikku hiljaa hain sitten tämän toimivan koulutusmetodin: ole itse rauhallinen. Jossain välissä näet aloin jännittää itsekin koirien ohittamista. Mopopojille Dingo opetti minutkin rähjäämään - Raahessa oli poikkeuksellisen idiootteja tapauksia, jotka saattoivat kävelytiellä (jossa ei saa ajaa mopolla) ajaa alle metrin päästä ohi koirantaluttajasta. Oli aika tavanomaista, että rähähdettiin Dingon kanssa noille molemmat... Eli minäkään en ole aina ollut kovin fiksu tässä asiassa!

Läpimurto tapahtui, kun oivalsin, ettei Dingo uhoa samoista syistä kuin entinen koiramme, vaan koska se PELKÄÄ ja puolustautuu hyökkäämällä. Vaikka Koirakuiskaajassa on paljon typerää kukkua koiran alistamisen väitetystä tarpeellisuudesta, on siellä muutama hyväkin juttu. Juurikin tuon "rauhallinen ja päättäväinen" poimin alkujaan Cesar Millanilta ja ajan kanssa siitä jalostui tämä oma positiivisuudella höystetty tilanteiden haltuunottotyylini. Varmasti tuolla tapaa toimii moni muukin koiransa kanssa hyvin pärjäävä - jopa minua paremmin.

Joka tapauksessa, kun minä en ollut ohitustilanteessa vihainen, peloissani, tms., oli Dingonkin mahdollista rauhoittua. Seuraavaksi lähdimme hakemaan sopivaa ohitusetäisyyttä, jossa Dingo pysyi rauhallisena. Tämä korreloi vähän koiran koon ja käytöksen kanssa ainakin meidän kohdalla - pienistä pääsi lähempää ohi kuin isoista, samoin rauhallisista helpommin kuin toisista rähjistä. Alkuun Dingon sietoetäisyys oli jotain 50-100 m luokkaa ja sitä pienennettiin pikku hiljaa. Vuosina 2010-2011 minut ja Dingon saattoi nähdä Raahen lenkkipoluilla pööpöilemässä kummallisesti puskien läpi, kun väistin toiset koirakot tarpeeksi kaukaa. Nykyään päästään useinmiten jopa kapealla hiekkatiellä vieraasta koirakosta ohi ilman, että Dingo rähähtää. Joskus, jos Dingoa vähän jännittää vastaantuleva koira, sanon sille, että "Se on kaveri." Kaveri-sanalla lienee positiivinen kaiku, koska yleensä Diipadaapa köpöttelee sen jälkeen rentoutuneemmin eteenpäin ohitettavasta koirasta piittaamatta.

 

Entäs irtokoirat?

Näistä on ollut meillekin enemmän kuin tarpeeksi vaivaa. Samoin hihna pitkällä viipottavista. Pari kertaa hypätty Dingon kanssa alta pois ojaan, kun joku on tullut takaa yllättäen pyörällä koiraa juoksuttaen ihan iholle.

Tapauksissa, jossa vieraan koiran tulon on nähnyt ajoissa olen saanut käytännössä näytettyä koirilleni, että minä suojelen niitä, eikä niiden tarvitse suojella minua ja siten rähistäkään. Esim. taannoin maalla vipelsi joku karjalankarhukoira pihastaan meille räksyttämään. Otin Dingon ja Rokan (olivat hihnassa, kuten yleensä) taakseni, seisoin jämäkästi koirien välissä ja osoitin sormella toiseen suuntaan ja sanoin jämäkästi "POIS!" minkä vieras koira uskoi ja otti meihin etäisyyttä. Tämän olen uusinut pariin otteeseen vastaavissa tilanteissa. Joku päivä saattaa toki tulla koira, joka ei usko ja silloin täytyy pitää se jalalla kauempana - tarvittaessa vaikka potkaista, jossei muuten usko. Parempi sekin kuin että se on kohta koirieni kanssa tappelemassa. Noita on kuitenkin kaksi ja urokseen Dingo käy kiinni 99% varmuudella ja Rokka luonnollisesti pitää Dingon puolia. Ja haluan kaikin tavoin varjella Dingoa ja Rokkaa tämänkaltaisilta huonoilta kokemuksilta, että joutuisivat tappeluun irtokoiran kanssa.

Eli toisin sanoen: älkää pitäkö koiraanne irti paikoissa, jossa liikkuu muitakin koiria, ellei koira ole 100% kontrollissanne. Joku hihnassa kulkeva koira ei välttämättä olekaan sille kiltti.

 

Mitä, jos tulee tappelu tai muuta ikävää sattuu?

Älä tee siitä koirallesi isoa numeroa, älä hössötä liikaa. Älä asennoidu niin, että nyt koirallesi tuli kauheat traumat tai nyt koirasi vihaa kaikkia noita tuon näköisiä koiria, tms. Yleensä tällaiset pitkälliset jälkiseuraukset ovat enemmän tai vähemmän omistajan asenteen aikaansaannosta.

Esim. Rokalla on ollut joskus koirapuistossa jotain ikävämpiä tilanteita. Niistä on vain jatkettu rauhassa eteenpäin. Tuo on pysynyt itsevarmana, sosiaalisena ja kilttinä tyttönä siitä huolimatta. Uskon oleellista olleen, etten minä tehnyt kärpäsestä härkästä ja alkanut murehtia, että "apua, nyt tuli Rokalle kauheat traumat". Dingon kanssa nähnyt, miten pahojenkin asioiden jälkeen koira voi toipua elämään ihan normaalia elämää. Tietysti ensisijaisesti minun tehtäväni on varjella koiriani huonoilta kokemuksilta ennakoimalla tilanteita, yms.

 

Tässä muutama tällainen ajatus koiran kouluttamisesta, toivottavasti on apua jollekulle! :)