En eilen oikein ollut siinä mielentilassa, että olisin kirjoittanut jotain pidempää. Rokka kuitenkin ansaitsee tulla muistetuksi ja sen johdosta muutama sana ja kuva. Artikkeli on hieman tällaista tajunnan virtaa, en nyt raskaan menetyksen päälle osaa kovin selkeästi jäsennellä. Mukana paljon kuvia Rokan elämän varrelta!

 

Rokan elämän loppukuukaudet asuimme Hyvinkäällä, jonka hiekkamonttu tarjosi varsin upean lenkkeilypaikan. Yleensä Rokka oli hihnassa. Viimeiset viikot kulku oli sen verran rauhallista köpöttelyä, että koin hihnan vähän turhaksi.

 

Kokosin eilen Rokalle muistobiisejä, jotka jollain tavalla liittyvät omiin muistoihini tyttöhaskelista. Siitä tuli aika moninainen lista, mutta ajattelin tähän artikkeliin koostaa lainauksia noiden kappaleiden sanoituksista.

 

"Onko sulla pokkaa? Onko sulla pokkaa?
Niinku talvisodassa tarvittiin Rokkaa

--

Jos sä oot stara, mä oon koko vitun galaksi"

- P. Nygård, Onko sulla pokkaa?

 

Aloitan tällä - myönnettäköön - aika erikoisella sitaatilla. Alkujaan harkitsin, että Rokan nimeksi olisi tullut Sterne. Sana on saksaa ja tarkoittaa staraa eli tähteä viitaten esimerkiksi suosittuun artistiin. (Pelkkä tähti on Stern ilman e:tä.) Tuota biisiä kuunnellessa tulin siihen tulokseen, että Rokka-nimessä on enemmän painoarvoa. Nimi tosiaan on Tuntemattoman Sotilaan hahmon mukaan, olin sitä joskus kyseistä kirjaa lukiessa miettinyt. Nimi oli myös kivan poikamainen, kun minulle oli pienoinen kulttuurishokki ottaa tyttökoira niin en halunnut sille liian neitimäistä nimeä.

Nimi oli osuvakin sikäli, että Rokka saattoi kyseenalaistaa siihen vaatimuksia kohdistaneiden (kuten vaikka minun tai Dingon) auktoriteettia juurikin hieman sellaisella ”Ai perkele, mie laittelemmaan kiviä siun polkujeis pieliin?” -tyylisellä asenteella, jossei kokenut mielekkääksi toteuttaa niitä. :D

 

Rokka nuorempana koirapuistoilemassa, kuva: Kalewala Photography

 

Rokka oli luonteeltaan upea koira. Oppivainen, sopeutuvainen, älykäs ja sosiaalinen. Tuli mainiosti toimeen monenlaisten koirien, myös meidän mörrikkä-Dingon kanssa. Piti tarpeen mukaan kyllä puolensa ja piti jöötä jopa itseään isommille uroksille, niin tuolle adoptioveljelleen kuin biologiselle veikalleen Usvalle. Rokka oli chilli otus, jonka kanssa kehtasi mennä minne vain. Toki tyttösestä löytyi myös itsetietoisuutta ja joskus piti vähän ärhennelläkin. Kokonsa puolesta Rokka oli sellainen, että sen sai aika helposti pidettyä kurissa noissa tilanteissa.

Ainoa ikävämpi tilanne oli, kun Rokka nykäisi vanhan flexin hihnan poikki ja kävi kiinni naapurin pieneen villakoiraan ikävin seurauksin. Ajoin naapurin koiransa kanssa eläinlääkäriin, jossa se joutui tikattavaksi Rokan hampaiden jäljiltä. Koirien kokoero varmasti vaikutti siihen, että oli toiselle niin kurja seuraus. (Tuota lukuunottamatta Rokka paini lähinnä itseään isompien koirien kanssa ja siinäkin oli yleensä enemmän ärinää kuin hampaiden käyttöä.)

Ihmisiä Rokka ei koskaan purrut, vaikka olisi joskus ehkä ollut aihettakin. Nyt loppuaikoina, kun tiesin koiralla olevan kipuja yms., pyrin olemaan varovainen sen suhteen, ettei taaperomme mennyt aiheuttamaan Rokalle häiriötä.

 

Rokka suhtautui aina hyvin hellän hoivaavasti ihmispikkuveikkaansa. Kuva toissakesältä Emäsalosta, kun olimme vaavin ja haskelin kanssa siellä grillailemassa.

 

Eräs minua surettamaan jäänyt seikka on, ettei Rokka koskaan saanut omia pentuja. Koirallamme oli valtavan suuri hoivavietti, mikä ilmeni erityisesti juoksuja seuranneiden valeraskauksien aikana leluja pesässä hoivaillen. Rokka suhtautui todella ihanasti myös kaksijalkaiseen pikkuveikkaansa, joka syntyi perheeseemme lokakuussa 2019. Pojallamme on myös vaaleat hiukset ja siniset silmät, joten lajia lukuunottamatta nuo kaksi kyllä näyttivätkin siltä kuin olisivat sisaruksia. Rokka oli loppuun saakka kärsivällinen taaperon kanssa, eikä antanut aihetta pelätä, että tekisi sille jotain. Toki olivat ihan periaatesyistä aina aikuisen valvonnassa ja lähinnä keskityin vahtimaan, ettei lapsi ymmärtämättömyyttään tee koiralle mitään ikävää ja antaa sen olla rauhassa sen lepäillessä.

 

"Mä istuin jo takapenkillä
Hymy korvissa vöihin köytettynä
Dingo lauloi nahkatakkista tyttöä
Ukki kertoi jatkosodasta
Siitä alikersantti Rokasta
Emmä tuolloin mistään tajunnut
Nautin vain lomasta
Faija anna mun ajaa mökkitie
Lupaan että saunaan vettä vien
Muistan kivet ja kannot tän soratien"

- Arttu Wiskari, Mökkitie

 

Minusta ollut aina hauska biisi siinä mielessä, että lähes peräkanaa mainitaan sekä Dingo, että Rokka. Ja biisihän kertoo myös pikkupojasta, eli siinä mielessä aika symppis fiilistelybiisi omaa perhettä ajatellen. (Muistan kans joskus, kun itse sain ajokoululaisena ajaa perheen auton jotain mökkitietä pitkin perille saavuttaessa - eikä ollut edes tuttu mökkitie niin sitäkin jännempää. Ja onhan meillä tuo omakin "mökkitie" tuolla maalla ja siellä piti oikeasti ennenvanhaan muistaa jokainen kivi ja kanto, ettei käynyt autolle mitään.)

 

Rokka ja Usva koirapuistoilemassa joitakin vuosia sitten.

 

Rokka ja Usva olivat kyllä mainio parivaljakko. Sattuman kautta tämä Rokan pentuetoveri päätyi hyvän ystäväni luo asumaan ja sisarukset ovat saaneet vuorovaikuttaa keskenään läpi elämän. Olemme käyneet koirapuistoilemassa ja haskelisisarukset olivat usein mukana kaveriporukan mökkireissuilla sun muilla.

Edeltävänä viikonloppuna kävimme Rokan kanssa kyläilemässä ja sisarukset saivat vielä nähdä toisensa viimeistä kertaa. Usva oli näillä viime aikojen kohtaamisilla ollut aika nuupallaan nähdessään Rokan voinnin ja oli rauhallisesti siinä siskon tukena. Nuorempina nuo olivat välistä varsin rasavillejä, aina leikkimässä ja peuhaamassa onnellisina.

 

"Meit on täs pöyräs
Meit on kaks rakkauren raatajaa
Kun kaasu pohjas painetaan
Väkisin joskuspenkkahan pelmahtaa
Mut tänään ei meitä, ei meitä saa huolihin hukkumaan
Tänään ei rikota mitään tänään me ollaan ja korjataan
Veljen kanssa kaupunkiin vieraaseen lähdettiin
Tarkoitus parantaa oli monta haavaa
Veljen kanssa kaupunkiin mitä sieltä haettiin
Leviällä tiellä, on niin monta haaraa"

- Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Veljen kanssa kaupunkiin

 

Olen aina tykännyt tuosta läheisistä sisaruk.. köh, veljeksistä kertovasta biisistä.

 

Rokka ja Dingo koirapuistoilemassa Tampereen aikoina

 

Rokka tosiaan haudattiin melko lähelle Dingoa. Nämä kaksi olivat pitkän aikaa tärkeä osa elämääni, pienet poikaseni, ja vaikea ajatella, että kumpikin on nyt mullan alla. Upeita koiria kumpainenkin ja mainio parivaljakko.

Dingon haudattuani päädyin melko usein kuuntelemaan Ruoskan biisiä Armo. Toisinaan näitä synkempiä kuolemaan ja menetykseen liittyviä tuntemuksia on helpompi käsitellä vähän synkeämpää musiikkia kuuntelemalla. (Kuuntelen sitä toki muutenkin.) Rokan kohdalla tällaiseksi kappaleeksi muodostui Verjnuarmun kappale Kuuvven sylen syvvyyvessä, seuraava lainaus siitä:

 

"Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä
Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä

Kuuvven sylen syvvyyvessä
Mullan alla pimmeyvessä
Tänne minut paeskattiin"

 

Kappale alkoi soida päässäni, kun olimme saaneet Rokan haudattua.

 

Rokka ja Dingo Tampereen asuntomme laudoitetulla pihalla.

 

Yleensä kuljimme poikasten kanssa omalla autolla, mutta tarpeen vaatiessa Rokka ja Dingo kulkivat rauhallisesti julkisillakin. Tässä kuvassa ollaan paikallisjunassa matkalla jollekin pidemmälle reissulle. Ulkomailla ei koskaan poikasten kanssa käyty, vaikka tarkoitus kyllä oli.

 

Toinen tuollainen vähän jännästi koirieni muistelusoittolistoille päätynyt biisikategoria ovat semmoiset radiossa soitettavan kevyemmän pop-musiikin kappaleet, joita en itse omaehtoisesti kuuntele. Ajaessani sen viimeisen reissun jälkeen kotiin Dingo jätesäkissä takaboksissa minulla ei ollut autossa mitään omaa musiikkia ja olin radion varassa. Joka kanavalta tuli jotain ärsyttävän pirteää tilanteeseen täysin sopimatonta ja vaihtelin kanavaa ajaessani, kunnes yhdeltä kanavalta tuli J. Karjalaisen kappale Mennyt mies. Siitä tuli tällaisen vähän tahattoman sattumuksen seurauksena Dingon muistobiisi ihan vain, koska se nyt sattui tuossa tilanteessa radiosta tulemaan.

Rokan hautajaismatkalla minulla oli puhelin ja kuulokkeet, joten saatoin kuunnella, mitä halusin. Palatessamme hautausreissulta eilen kotiin päin pysähdyimme huoltoasemalle. Siellä haahuillessani jäin kuuntelemaan radiossa pauhaavaa Rihannan biisiä Diamonds ja päädyin jotenkin sen kautta fiilistelemään Rokkaa, joka todellakin oli kirkkaana loistava timantti monessakin mielessä.

 

"Feel the warmth, we'll never die
We're like diamonds in the sky
You're a shooting star I see
A vision of ecstasy
When you hold me, I'm alive
We're like diamonds in the sky
At first sight I felt the energy of sun rays
I saw the life inside your eyes
So shine bright, tonight you and I
We're beautiful like diamonds in the sky
Eye to eye, so alive
We're beautiful like diamonds in the sky"

 

Ymmärrän kyllä, että biisin alkuperäinen konteksti on vähän toinen, mutta aika usein musaa kuunnellessani löydän monille kappaleille ihan omia merkityksiäni.

 

Rokan ja Dingon talvisia leikkejä

 

Dingo oli aina kovin tärkeänä kepeistään

 

"Tämä on seudun isoin keppi ja se on sitten minun, ettäs tiedätte! t. Dingo" Rokka myhäilee vieressä sen oloisena, että hän on se, joka todellisuudessa kontrolloi mahtavaa keppiä.

 

Rokka ottaa naisellisen viehätysvoiman käyttöön! Diksu on täysin aseeton pusujen edessä! XD

 

Rokan muistolistaan tuli myös tunnelmallisia viulubiisejä, mitä toisinaan tulee kuunneltua. Ajaessamme eilen pois eläinlääkäristä Rokan lopetuksen jälkeen päädyin laittamaan puhelimesta Edvin Martonin Tosca Fantasyn soimaan. Kappaleen haikea alku sopi hyvin autossa vallinneeseen haikeaan tunnelmaan ja nopeammat osuudet istuivat siihen iloiseen ja energiseen pikku haskeliin, millainen Rokka oli eläessään. Sitä oli hyvä hiljentyä kuuntelemaan.

 

Rokka ja Dingo lenkillä Tampereella

 

Poikaset maalla juoksunaruissaan lähellä paikkaa, josta tuli myös pienoisteni viimeinen leposija.

 

Rokka vahtii vähän huolissaan, osaako Dingo nyt hoitaa vauvaa oikein. ("Hyvältähän tämä maistuu, t. Diksu")

 

Nyt olen ensi kertaa vuoden 2009 jälkeen tilanteessa, ettei minulla ole ollenkaan koiraa. Schrödinger ja kotilot ovat ainoat lemmikit. Asiantila tulee varmaankin pysymään niin hetken aikaa, koska 2,5-vuotiaan taaperon kanssa pitää aika tarkkaan nämä asiat miettiä. Haaveilemme edelleen kaukasiankoirasta, mutta asumme tällä hetkellä kerrostalossa. Lisäksi koiranpennun kasvattaminen tuon kaksijalkaisen pikkupennun ohessa olisi kenties hieman liian paljon resursseja vaativaa juuri nyt. Kodinvaihtajan valinnassa taas pitäisi olla aika tarkkana, kun pieni lapsi taloudessa. (Tiedän kyllä, että rescueita on adoptoitu menestyksekkäästi lapsiperheeseen ja varmaan pojan ollessa vähän vanhempi tulemme tätäkin vaihtoehtoa harkitsemaan.)

Tuntuu oudolta, ettei talossa ole koiraa. Omasta puolestani minulla ei ole mitään kiirettä uuden hankkimiseen. Ihan hyvä antaa itselleen aikaa surra ja muistella Rokkaa. Tällä hetkellä vielä vaikeaa uskoa, ettei vielä eilisaamuna täällä pötkötellyttä ja minua hännänheilutuksella tervehtinyttä pientä tyttöhaskelia enää ole. Rokan lopetuspäätös oli vaikeinta, mitä olen joutunut elämässäni tekemään. (Dingon kohdalla ei ollut yllättäen tulleen vatsalaukunkiertymän aiheuttaman laajan kuolion vuoksi enää muita mahdollisuuksia kuin eutanasia.)

Viime kesästä saakka kamppailimme Rokan pahalaatuisten nisäkasvainten kanssa. Ensimmäinen leikkaus tehtiin heinäkuussa. Se sujui hyvin ja Rokka toipui mainiosti. Syyskuussa nisien seudulle ilmaantui haavaumia, jotka eivät ottaneet parantuakseen. Paikalliseläinlääkäri otti alueelta näytteen ja suositti niiden perusteella Rokan lopettamista. Kävin vielä eläinsairaalassa teettämässä perusteelliset kuvaukset, joiden pohjalta tämäntyyppiseen kirurgiaan erikoistunut eläinlääkäri suhtautui toiveikkaasti siihen, että nisien seudulle ilmaantunut huono kudos olisi poistettavissa. Muissa elimissä ei näkynyt viitteitä etäpesäkkeistä, joten Rokalle teetettiin vielä toinen, aiempaa isompi leikkaus.

Rokka toipui toisesta operaatiosta melko hyvin. Tikit poistettiin ja haava arpeutui hyvin yhtä kohtaa lukuunottamatta. Kävimme tarkastuskäynnillä, jonka jälkeen haava tulehtui ja Rokan kupeeseen kasvoi nyrkin kokoinen paise. Sen sisältö räjähti ulos leikkaushaavaan tulleista rei'istä ja seurasi uusi eläinlääkärireissu. Siellä selvisi, että ihmisille tämäntyyppisissä leikkauksissa normaalisti asennettavaa putkea, josta mahdollinen tulehdusmöhnä pääsee valumaan ulos, ei koirille vakiotoimenpiteenä asenneta. Sen asentaminen uudestaan olisi maksanut 1000 euroa lisää ja tuohon mennessä perheellämme oli palanut Rokan hoitoihin n. 5000-7000 euroa (vähän riippuen, mikä kaikki lasketaan siihen mukaan eläinlääkärireissujen ja lääkkeiden lisäksi). Rahasta ei toki ollut kyse, mutten tässä kohtaa kokenut mielekkääksi kiusata Rokkaa enää uusilla operaatioilla. Se oli urheasti nämä kaksi kestänyt ja tuntui kohtuuttomalta, että haskeli leikeltäisiin taas auki ihan vain sen putkilon asentamista varten. Rokalla oli kuitenkin ikääkin jo 10 vuotta.

 

Rokka kävelyllä viimeisinä päivinään.

 

Tulehdusta hoidettiin antibiooteilla ja paiseen tyhjentely oli aikamoinen koettelemus koko perheellemme. Etupäässä Rokalle, joka joutui melko ison osan ajasta viettämään kylpyhuoneessa vuotaessaan sitä möhnää. Pikkulapsitaloudessa oli aika rankkaa, kun vessassa käyntiä varten piti joka kerta pestä kylpyhuoneen lattia. Onneksi muksu käyttää vielä vaippoja, mutta esimerkiksi suihkussa käymiset ja hampaiden pesut olivat aina oma operaationsa. Rokka oli tuolloin kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvävointisen oloinen, ruoka maistui, pissa ja kakka tulivat normaalisti ja jaksoi kävellä pidempiäkin lenkkejä.

Pari viikkoa sitten Rokan kunto romahti. Haava umpeutui ja jo kadonnut paise alkoi muodostumaan uudelleen antibiooteista huolimatta. Kävimme paikalliseläinlääkärissä, jossa annettiin arvio, ettei tuota kannata lähteä enää avaaamaan. Rokka sai antibioottipistoksen, mutta eläinlääkäri totesi, että se olisi tässä vaiheessa ihmeparantuminen, jos se enää auttaisi. Eniten huolestutti, että Rokka oli alkanut syömään huonosti (vain tuore raaka liha maistui, ei koskenut enää edes lempiherkkuunsa kermajuustoon) ja laihtunut sen takia 4 kiloa, mikä oli viidennes Rokan painosta.

Seurailimme vielä tämän viikon, miten antibiootti vaikuttaa, mutta Rokan kunto huononi silmissä. Välillä oli parempia päiviä ja Rokka jaksoi kävellä kanssamme metsässä vapaana. Se jopa vipelsi vähän reippaammin erään puun alle nähtyään siellä oravia.

 

Rokan viimeiseksi jäänyt oravajahti

 

Toissailtana kotiin tullessani näin, että Rokka oli todella huonona. Se jaksoi hädin tuskin raput alas pissalle kanssani ja jouduin kantamaan tytön portaat ylös. (Olin eräänä merkkinä siitä, että on vielä voimissaan pitänyt sitä, että jaksoi itse kulkea itse raput toiseen kerrokseen.) Ilta meni aikalailla itkeskellessä, kun aloin aavistelemaan, mitä seuraavana päivänä on edessä.

Aamulenkillä Rokka teki pienen kaarroksen metsään, mutta kävi sitten makuulle polulle jaksamatta nousta siitä enää. Lopulta soitin miehelleni, että käy hakemassa auton. Silittelin Rokkaa, itkin, otin puhelimella kuvia. Kesti tovin kerätä itseni, että sain soitettua eläinlääkäriin ja kysyttyä, voimmeko tuoda tytön sille viimeiselle reissulle. Kannoin Rokan autoon ja istuin sen kanssa takapenkillä. Lähetin pomolle viestin, etten pääse töihin - olin tuosta koirani tilanteesta siellä jo aiemmin kertonut, että voi olla jossain kohtaa edessä. Kiitän onneani, että tässä suhteessa asiallinen esimies. Palkaton vapaahan tuo koiran kohdalla on, mutta pääasia, että saa sovittua. Pakkohan se koira on jo ihan eläinsuojelulainkin puolesta hoitaa ja omassa työpaikassani onneksi ymmärretään, että nelijalkaisenkin perheenjäsenen lähtö aiheuttaa surua ja vaikuttaa työkykyyn. (Toisenlaistakin suhtautumista olen valitettavasti nähnyt.)

 

Rokka pötkähti polulle, eikä jaksanut siitä enää nousta. :'(

 

Itkin ja halasin tyttöä. Satuimme hyvään väliin, että edellinen potilas oli juuri lähdössä. Kannoin Rokan sisään klinikalle ja kävimme vaa'alla. Rokka jaksoi vielä olla vähän omilla jaloillaan ja käveli takaisin ulko-ovelle. Se oli minulle todella vaikea paikka. Teki mieli ottaa Rokka ja juosta sieltä pois. Tätä kamppailua oli kuitenkin käyty jo pitkään ja olisi ollut epäinhimillistä pitkittää rakkaan tyttömme kärsimyksiä yhtään enempää. Kannoin Rokan eläinlääkärin pöydälle, jossa se sai ensin nukutusaineen kahteen kertaan - pyysin, etteivät säästele yhtään, ettei vaan herää kesken kaiken, kuten Dingon kanssa aikoinaan kävi. (Minua oli joskus jossain Petsie-keskusteluissa varoiteltu, että niin voisi käydä ja kauhea kokemushan se oli.)

Rokka nukkui levollisesti pois. Halasin ja silittelin sitä. Meille tarjottiin tuhkausta, mutta Dingon kohdalla tein linjauksen, että haluan haudata koirani itse. Asettelimme Rokan hoitajan ja eläinlääkärin kanssa kerälle valkoiseen muovipussiin ja mieheni kantoi sen auton perään. Ajoimme maalle isäni tilalle, jonne Dingokin on haudattu. Lumen keskellä oli vähän haastavaa jo päästä koirien hieman syrjässä oleville hautapaikoille ja löytää sopiva spotti. Löysimme yllättävän täydellisen paikan, jossa ei ollut juurikaan kiviä. Päästyämme pintajäästä läpi maa oli yllättävän pehmeää ja helppo kaivaa. Rokalle kaivettiin pyöreä hauta, kuten Dingollekin. Kiviä oli mahdoton lähteä keräämään, täytyy sitten kevään tullen hakea niitä.

Jätimme Rokalle lyhdyn palamaan ja veimme kynttilät myös Dingon ja aiemman koiramme haudoille.

 

Dingo ja Rokka mielipuuhassaan, myyräjahdissa

 

Tuntuu, että eräänlainen jakso elämästäni on päättynyt. Myös tämän blogin jatkuminen on nyt hieman mietinnässä. En tältä istumalta osaa sanoa, tuleeko tänne vielä uusia juttuja. Tämä on ollut mukava taival kirjoittaa näiden hienojen koirien elämästä ja eläimistä yleensäkin. Ajattelutapani monista asioista ovat vuosien varrella muuttuneet ja lieventyneet. Välillä en suoraan sanottuna edes tiedä, mitä mieltä joistain asioista olen. Aloitin tämän vähän päälle parikymppisenä idealistina ja nyt olen päälle kolmekymppinen perheenäiti. Mm. poliittiset näkemykseni ovat tuona aikana muuttuneet aika rajusti ja erinäiset kokemukset mm. eläinsuojeluyhdistysten toiminnasta ovat muuttaneet ajatteluani niidenkin suhteen.

Kommentit taidan toistaiseksi avata - toivottavasti ne pysyvät tällä kertaa asiallisina. (Joku sairas tyyppi katsoi asiakseen tulla kirjoittelemaan loukkaavia kommentteja Dingon muistokirjoitukseen, minkä vuoksi blogin kommentit ovat olleet pois päältä.) Haluan kuitenkin antaa Rokan ja Dingon elämää seuranneille mahdollisuudet jättää suruvalittelunsa tätä kautta, jos joku niin haluaa tehdä.