maanantai, 18. huhtikuu 2022

Schrödingerin kuulumisia

Kissani Schrödinger on nyt talouden ainoa isompi lemmikkieläin. Kisupojan lisäksi minulla on vielä kolme akaattikotiloa nimiltään Riha, Shuram ja Dominik (roolipelihahmojeni mukaan).

Schrödinger liittyi perheeseen heinäkuussa 2015 ja oli tuolloin parivuotias (tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossani) eli elelee nyt seitsemättä vuottaan. Mitään merkkejä vanhenemisesta ei näy, normaalikuntoinen terve maatiaispoika. Sördis ehätti asustaa luonani pari vuotta, ennen kuin jouduin viemään sen kastroitavaksi. Alkuun ei ollut mitään merkkailua, mutta se alkoi puolisoni veljen kissan vierailtua luonamme. Kollit tulivat hyvin juttuun keskenään, mutta sen jälkeen Schrödingerillä heräsi merkkailutarve. (Jouduimme heittämään lempinojatuolinikin menemään, kun siihen oli useampaan kertaan pissattu. :( )

Rokan viimeisinä aikoina Schrödinger ja Rokka olivat melko läheisiä. Näin niiden usein vuorovaikuttavan keskenään rauhallisen ystävällisesti, käytiin nuuskimassa, vaihdettiin ystävällisiä nuolaisuja ja Schrödinger saattoi puskea Rokkaa samalla tavalla kuin ihmisiäkin. Mieleeni on jäänyt eräs palaaminen eläinlääkärireissulta, kun Schrödinger tuli katsomaan lattialle asettunutta Rokkaa huolestuneena ja nuolaisi tätä jostain pään seudulta. Näytti vaistoavan, että nyt ei mene isosiskolla hyvin. :/

2,5-vuotias poikamme on aika äänekäs vipeltäjä, jonka vuoksi Schrödinger enimmäkseen välttelee häntä. Nyt ihan viime aikoina on tapahtunut edistystä. Olen koittanut opettaa lasta lähestymään kissaa rauhallisemmin ja pari kertaa tämä on onnistunutkin niin, että Sördis makoilee tietokonetuolissani ja poika käy silittämässä sitä.

 

Sordis1.jpg

Sördis käy yleensä valtaamassa tietokonetuolini välittömästi, kun nousen siitä. Sen toinen mielipaikka on mieheni tietokonepöydän alatasolla patterin vieressä.

 

Schrödinger syö tällä hetkellä pääasiassa Latzia hyytelössä, mikä lienee aika isossa ristiriidassa tämän blogin alkuaikojen paasaukseni kanssa. Raaka lihakin maistuu ajoittain, erityisesti pitää sydämestä. Myös raa'at kanansiivet ovat Sördiksen herkkua. Täydelle raakaruualle Sördistä ei pysty siirtämään, koska on liian nirso syödäkseen esimerkiksi sisäelimiä ja kalaa. Ruokavaliosta ei saisi riittävän monipuolista. Mitkään parempilaatuiset kissanruuat eivät ole tuolle sokeriaddiktille (Latz sisältää sokeria) kelvanneet. Nappuloihin ei myöskään koske, eikä minun mielestäni tarvitsekaan. Niissä kun on sidosaineena kaikkea kissalle täysin turhaa. Latzista oli kyllä tarkoitus hankkiutua eroon sen jälkeen, kun niihin lisättiin jotain kasvisvalkuaistiivisteitä (aiemmin sokeri oli ainoa paska ainesosa tuossa muuten eläinperäisessä markettimuonassa). Pitäisi vain löytää joku hyvä tapa ostaa kissan annoskoossa lihaa, koska pakasteista tuo ei yleensä pidä ja vähän aikaa jääkaapissa avattuna olleesta pakkauksesta oleva liha ei enää yleensä kelpaa herralle... Täytyy nyt joka tapauksessa yrittää ryhdistäytyä tämän asian kanssa!

On tuo markettiruoka myös hieman käytännön sanelemaa, kun työn ja lapsenhoidon ohessa ei aivan loputtomiin ole energiaa santsata nirsoilevan eläimen syöttämiseen. Viime aikoina toki myös sairaan koiran saattohoito vei aika paljon voimia. Nyt pitäisi olla hieman paremmin aikaa paneutua Sördiksen syömisiin ja panostaa enemmän tuonne tuorelihapuolelle. Kokeilla vaikka pakata itse se liha pienempiin pakkauksiin, josko pysyisi riittävän tuoreena.

Sordis2.jpgKissanhiekkana olemme käyttäneet aina puupellettiä sen ympäristöystävällisyyden vuoksi. Normaalisti meillä ei ole mitään erillistä kissankakkaroskista, vaan poimimme kakat sieltä vessapaperilla pönttöön. Pelletin hajottua puruksi (eli pissitty kauttaaltaan) käyn kippaamassa sen taloyhtiön biojäteroskikseen. Tämä yleensä noin viikon välein, tarvittaessa aiemmin, jos loota alkaa tuoksahtaa pissalle.

Nyt viime aikoina olemme hieman miettineet, siirtyisimmekö käyttämään silikaattihiekkaa. Puupellettiä jää näet kissan tassuihin ja se leviää sieltä pitkin kylppäriä, pahimmillaan muualle asuntoon. Silikaattihiekassa mietityttää vaan tuo sen ympäristöystävällisyys, kun ei ole biojätekelpoista ja pitäisi heittää sekajätteeseen. Toinen, mikä mietityttää, on hinta. Sitä toki mainostetaan pitkäkestoisena, mutta onko se sitä käytännössä? Kolmas mietityttävä seikka on, että jos siirrymme siihen ja kissa tykästyy, mutta me emme. Suostuuko Sördis enää vaihtamaan takaisin pellettiin sen jälkeen...

Ihan vihoviimeinen on omaan makuuni se perinteinen paakkuuntuva savihiekka. Inhoan yli kaiken sen pöllyämistä ja tuskastelen sen kanssa aina, jos käyn niitä käyttävissä kissatalouksissa. Savihiekkaa en missään nimessä ottaisi käyttöön tai suosittele kenellekään. Painavatkin inhottavasti puupellettiin ja helmiäishiekkaan verrattuna.

Schrödinger on hyvin leikkisä ja seurallinen otus. Nytkin tätä kirjoitellessani se intoutui vipeltelemään pitkin kämppää ja leikkimään kaikenlaisella pienellä, mitä tassuihin matkan varrella osuu. Olen nyt uskaltanut ostaa sille vähän enemmän leluja, kun en enää joudu pelkäämään, että koira syö ne...

Välillä olen myös pohtinut, että kissakaveri voisi tehdä Schrödingerille hyvää. Tosin siinä olisi sitten öisin kaksin verroin meteliä, jos kissat intoutuvat leikkimään. Vähän on kyllä sitten taas, että mistä tänä päivänä löytää kissanpentua. Eläinsuojeluyhdistykset pyytävät niistä aika hurjia hintoja (ymmärrän, ettei eläintä tule ottaa hetken mielijohteesta, mutta yli 200 euroa on minusta jo aika kohtuuton) ja netissä on enää harvoja paikkoja, joissa kotia etsivistä eläimistä saa ilmoittaa. Schrödingerin löysin aikoinaan Facebookista otsikolla "myydään kissa eurolla", eivätkä loppujen lopuksi sitä euroakaan halunneet - pääasia, että kissa pääsi hyvään kotiin. Vladimirista taisin maksaa jotain 80-120 euroa eläinsuojeluyhdistykselle. Nuo monensadan euron hinnat tuntuvat pyörivän myös nettipalstojen kissanpentuilmoituksissa ja vaikka osa saattaa olla ihan asiallisia, tulee siitä vähän pentutehtailuviba. Ei kissoja tarvitse tiettykään ilmaiseksi jakaa, mutta näkisin, että kohtuullinen hinta nuoresta maatiaisesta menisi jossain siellä max. 100 euron kieppeillä.

Olin tässä kylässä sukulaisen luona, joka oli juuri hankkinut aikuiselle uroskissalleen pennun kaveriksi. Se oli aktivoinut tuota vanhempaa kissaa ja näistä oli tullut hyvät kaverukset. (Sama kävi aikanaan Dingon kanssa, kun Rokka tuli taloon.) Schrödingerhän varttui emonsa ja veljensä kanssa ja on aina ollut seurallinen toisia kissoja kohtaan. Uskoisin, että jos päätyisimme ottamaan kissanpennun, Sördis ottaisi tulokkaan hyvin vastaan.

perjantai, 8. huhtikuu 2022

Rokan muistelua

En eilen oikein ollut siinä mielentilassa, että olisin kirjoittanut jotain pidempää. Rokka kuitenkin ansaitsee tulla muistetuksi ja sen johdosta muutama sana ja kuva. Artikkeli on hieman tällaista tajunnan virtaa, en nyt raskaan menetyksen päälle osaa kovin selkeästi jäsennellä. Mukana paljon kuvia Rokan elämän varrelta!

 

photo_2022-04-05_17-12-56.jpg

Rokan elämän loppukuukaudet asuimme Hyvinkäällä, jonka hiekkamonttu tarjosi varsin upean lenkkeilypaikan. Yleensä Rokka oli hihnassa. Viimeiset viikot kulku oli sen verran rauhallista köpöttelyä, että koin hihnan vähän turhaksi.

 

Kokosin eilen Rokalle muistobiisejä, jotka jollain tavalla liittyvät omiin muistoihini tyttöhaskelista. Siitä tuli aika moninainen lista, mutta ajattelin tähän artikkeliin koostaa lainauksia noiden kappaleiden sanoituksista.

 

"Onko sulla pokkaa? Onko sulla pokkaa?
Niinku talvisodassa tarvittiin Rokkaa

--

Jos sä oot stara, mä oon koko vitun galaksi"

- P. Nygård, Onko sulla pokkaa?

 

Aloitan tällä - myönnettäköön - aika erikoisella sitaatilla. Alkujaan harkitsin, että Rokan nimeksi olisi tullut Sterne. Sana on saksaa ja tarkoittaa staraa eli tähteä viitaten esimerkiksi suosittuun artistiin. (Pelkkä tähti on Stern ilman e:tä.) Tuota biisiä kuunnellessa tulin siihen tulokseen, että Rokka-nimessä on enemmän painoarvoa. Nimi tosiaan on Tuntemattoman Sotilaan hahmon mukaan, olin sitä joskus kyseistä kirjaa lukiessa miettinyt. Nimi oli myös kivan poikamainen, kun minulle oli pienoinen kulttuurishokki ottaa tyttökoira niin en halunnut sille liian neitimäistä nimeä.

Nimi oli osuvakin sikäli, että Rokka saattoi kyseenalaistaa siihen vaatimuksia kohdistaneiden (kuten vaikka minun tai Dingon) auktoriteettia juurikin hieman sellaisella ”Ai perkele, mie laittelemmaan kiviä siun polkujeis pieliin?” -tyylisellä asenteella, jossei kokenut mielekkääksi toteuttaa niitä. :D

 

DSC_4198.jpg

Rokka nuorempana koirapuistoilemassa, kuva: Kalewala Photography

 

Rokka oli luonteeltaan upea koira. Oppivainen, sopeutuvainen, älykäs ja sosiaalinen. Tuli mainiosti toimeen monenlaisten koirien, myös meidän mörrikkä-Dingon kanssa. Piti tarpeen mukaan kyllä puolensa ja piti jöötä jopa itseään isommille uroksille, niin tuolle adoptioveljelleen kuin biologiselle veikalleen Usvalle. Rokka oli chilli otus, jonka kanssa kehtasi mennä minne vain. Toki tyttösestä löytyi myös itsetietoisuutta ja joskus piti vähän ärhennelläkin. Kokonsa puolesta Rokka oli sellainen, että sen sai aika helposti pidettyä kurissa noissa tilanteissa.

Ainoa ikävämpi tilanne oli, kun Rokka nykäisi vanhan flexin hihnan poikki ja kävi kiinni naapurin pieneen villakoiraan ikävin seurauksin. Ajoin naapurin koiransa kanssa eläinlääkäriin, jossa se joutui tikattavaksi Rokan hampaiden jäljiltä. Koirien kokoero varmasti vaikutti siihen, että oli toiselle niin kurja seuraus. (Tuota lukuunottamatta Rokka paini lähinnä itseään isompien koirien kanssa ja siinäkin oli yleensä enemmän ärinää kuin hampaiden käyttöä.)

Ihmisiä Rokka ei koskaan purrut, vaikka olisi joskus ehkä ollut aihettakin. Nyt loppuaikoina, kun tiesin koiralla olevan kipuja yms., pyrin olemaan varovainen sen suhteen, ettei taaperomme mennyt aiheuttamaan Rokalle häiriötä.

 

Emasalo.jpg

Rokka suhtautui aina hyvin hellän hoivaavasti ihmispikkuveikkaansa. Kuva toissakesältä Emäsalosta, kun olimme vaavin ja haskelin kanssa siellä grillailemassa.

 

Eräs minua surettamaan jäänyt seikka on, ettei Rokka koskaan saanut omia pentuja. Koirallamme oli valtavan suuri hoivavietti, mikä ilmeni erityisesti juoksuja seuranneiden valeraskauksien aikana leluja pesässä hoivaillen. Rokka suhtautui todella ihanasti myös kaksijalkaiseen pikkuveikkaansa, joka syntyi perheeseemme lokakuussa 2019. Pojallamme on myös vaaleat hiukset ja siniset silmät, joten lajia lukuunottamatta nuo kaksi kyllä näyttivätkin siltä kuin olisivat sisaruksia. Rokka oli loppuun saakka kärsivällinen taaperon kanssa, eikä antanut aihetta pelätä, että tekisi sille jotain. Toki olivat ihan periaatesyistä aina aikuisen valvonnassa ja lähinnä keskityin vahtimaan, ettei lapsi ymmärtämättömyyttään tee koiralle mitään ikävää ja antaa sen olla rauhassa sen lepäillessä.

 

"Mä istuin jo takapenkillä
Hymy korvissa vöihin köytettynä
Dingo lauloi nahkatakkista tyttöä
Ukki kertoi jatkosodasta
Siitä alikersantti Rokasta
Emmä tuolloin mistään tajunnut
Nautin vain lomasta
Faija anna mun ajaa mökkitie
Lupaan että saunaan vettä vien
Muistan kivet ja kannot tän soratien"

- Arttu Wiskari, Mökkitie

 

Minusta ollut aina hauska biisi siinä mielessä, että lähes peräkanaa mainitaan sekä Dingo, että Rokka. Ja biisihän kertoo myös pikkupojasta, eli siinä mielessä aika symppis fiilistelybiisi omaa perhettä ajatellen. (Muistan kans joskus, kun itse sain ajokoululaisena ajaa perheen auton jotain mökkitietä pitkin perille saavuttaessa - eikä ollut edes tuttu mökkitie niin sitäkin jännempää. Ja onhan meillä tuo omakin "mökkitie" tuolla maalla ja siellä piti oikeasti ennenvanhaan muistaa jokainen kivi ja kanto, ettei käynyt autolle mitään.)

 

DSC_4222.jpg

DSC_4229.jpg

DSC_4230.jpg

Rokka ja Usva koirapuistoilemassa joitakin vuosia sitten.

 

Rokka ja Usva olivat kyllä mainio parivaljakko. Sattuman kautta tämä Rokan pentuetoveri päätyi hyvän ystäväni luo asumaan ja sisarukset ovat saaneet vuorovaikuttaa keskenään läpi elämän. Olemme käyneet koirapuistoilemassa ja haskelisisarukset olivat usein mukana kaveriporukan mökkireissuilla sun muilla.

Edeltävänä viikonloppuna kävimme Rokan kanssa kyläilemässä ja sisarukset saivat vielä nähdä toisensa viimeistä kertaa. Usva oli näillä viime aikojen kohtaamisilla ollut aika nuupallaan nähdessään Rokan voinnin ja oli rauhallisesti siinä siskon tukena. Nuorempina nuo olivat välistä varsin rasavillejä, aina leikkimässä ja peuhaamassa onnellisina.

 

"Meit on täs pöyräs
Meit on kaks rakkauren raatajaa
Kun kaasu pohjas painetaan
Väkisin joskuspenkkahan pelmahtaa
Mut tänään ei meitä, ei meitä saa huolihin hukkumaan
Tänään ei rikota mitään tänään me ollaan ja korjataan
Veljen kanssa kaupunkiin vieraaseen lähdettiin
Tarkoitus parantaa oli monta haavaa
Veljen kanssa kaupunkiin mitä sieltä haettiin
Leviällä tiellä, on niin monta haaraa"

- Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Veljen kanssa kaupunkiin

 

Olen aina tykännyt tuosta läheisistä sisaruk.. köh, veljeksistä kertovasta biisistä.

 

041.jpg

Rokka ja Dingo koirapuistoilemassa Tampereen aikoina

 

Rokka tosiaan haudattiin melko lähelle Dingoa. Nämä kaksi olivat pitkän aikaa tärkeä osa elämääni, pienet poikaseni, ja vaikea ajatella, että kumpikin on nyt mullan alla. Upeita koiria kumpainenkin ja mainio parivaljakko.

Dingon haudattuani päädyin melko usein kuuntelemaan Ruoskan biisiä Armo. Toisinaan näitä synkempiä kuolemaan ja menetykseen liittyviä tuntemuksia on helpompi käsitellä vähän synkeämpää musiikkia kuuntelemalla. (Kuuntelen sitä toki muutenkin.) Rokan kohdalla tällaiseksi kappaleeksi muodostui Verjnuarmun kappale Kuuvven sylen syvvyyvessä, seuraava lainaus siitä:

 

"Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä
Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä


Kuuvven sylen syvvyyvessä
Mullan alla pimmeyvessä
Tänne minut paeskattiin"

 

Kappale alkoi soida päässäni, kun olimme saaneet Rokan haudattua.

 

024.jpg

Rokka ja Dingo Tampereen asuntomme laudoitetulla pihalla.

 

030.jpg

Yleensä kuljimme poikasten kanssa omalla autolla, mutta tarpeen vaatiessa Rokka ja Dingo kulkivat rauhallisesti julkisillakin. Tässä kuvassa ollaan paikallisjunassa matkalla jollekin pidemmälle reissulle. Ulkomailla ei koskaan poikasten kanssa käyty, vaikka tarkoitus kyllä oli.

 

Toinen tuollainen vähän jännästi koirieni muistelusoittolistoille päätynyt biisikategoria ovat semmoiset radiossa soitettavan kevyemmän pop-musiikin kappaleet, joita en itse omaehtoisesti kuuntele. Ajaessani sen viimeisen reissun jälkeen kotiin Dingo jätesäkissä takaboksissa minulla ei ollut autossa mitään omaa musiikkia ja olin radion varassa. Joka kanavalta tuli jotain ärsyttävän pirteää tilanteeseen täysin sopimatonta ja vaihtelin kanavaa ajaessani, kunnes yhdeltä kanavalta tuli J. Karjalaisen kappale Mennyt mies. Siitä tuli tällaisen vähän tahattoman sattumuksen seurauksena Dingon muistobiisi ihan vain, koska se nyt sattui tuossa tilanteessa radiosta tulemaan.

Rokan hautajaismatkalla minulla oli puhelin ja kuulokkeet, joten saatoin kuunnella, mitä halusin. Palatessamme hautausreissulta eilen kotiin päin pysähdyimme huoltoasemalle. Siellä haahuillessani jäin kuuntelemaan radiossa pauhaavaa Rihannan biisiä Diamonds ja päädyin jotenkin sen kautta fiilistelemään Rokkaa, joka todellakin oli kirkkaana loistava timantti monessakin mielessä.

 

"Feel the warmth, we'll never die
We're like diamonds in the sky
You're a shooting star I see
A vision of ecstasy
When you hold me, I'm alive
We're like diamonds in the sky
At first sight I felt the energy of sun rays
I saw the life inside your eyes
So shine bright, tonight you and I
We're beautiful like diamonds in the sky
Eye to eye, so alive
We're beautiful like diamonds in the sky"

 

Ymmärrän kyllä, että biisin alkuperäinen konteksti on vähän toinen, mutta aika usein musaa kuunnellessani löydän monille kappaleille ihan omia merkityksiäni.

 

029.jpg

Rokan ja Dingon talvisia leikkejä

 

015b.jpg

Dingo oli aina kovin tärkeänä kepeistään

 

005c.jpg

"Tämä on seudun isoin keppi ja se on sitten minun, ettäs tiedätte! t. Dingo" Rokka myhäilee vieressä sen oloisena, että hän on se, joka todellisuudessa kontrolloi mahtavaa keppiä.

 

003c.jpg

Rokka ottaa naisellisen viehätysvoiman käyttöön! Diksu on täysin aseeton pusujen edessä! XD

 

Rokan muistolistaan tuli myös tunnelmallisia viulubiisejä, mitä toisinaan tulee kuunneltua. Ajaessamme eilen pois eläinlääkäristä Rokan lopetuksen jälkeen päädyin laittamaan puhelimesta Edvin Martonin Tosca Fantasyn soimaan. Kappaleen haikea alku sopi hyvin autossa vallinneeseen haikeaan tunnelmaan ja nopeammat osuudet istuivat siihen iloiseen ja energiseen pikku haskeliin, millainen Rokka oli eläessään. Sitä oli hyvä hiljentyä kuuntelemaan.

 

028b.jpg

Rokka ja Dingo lenkillä Tampereella

 

018b.jpg

Poikaset maalla juoksunaruissaan lähellä paikkaa, josta tuli myös pienoisteni viimeinen leposija.

 

003b.jpg

Rokka vahtii vähän huolissaan, osaako Dingo nyt hoitaa vauvaa oikein. ("Hyvältähän tämä maistuu, t. Diksu")

 

Nyt olen ensi kertaa vuoden 2009 jälkeen tilanteessa, ettei minulla ole ollenkaan koiraa. Schrödinger ja kotilot ovat ainoat lemmikit. Asiantila tulee varmaankin pysymään niin hetken aikaa, koska 2,5-vuotiaan taaperon kanssa pitää aika tarkkaan nämä asiat miettiä. Haaveilemme edelleen kaukasiankoirasta, mutta asumme tällä hetkellä kerrostalossa. Lisäksi koiranpennun kasvattaminen tuon kaksijalkaisen pikkupennun ohessa olisi kenties hieman liian paljon resursseja vaativaa juuri nyt. Kodinvaihtajan valinnassa taas pitäisi olla aika tarkkana, kun pieni lapsi taloudessa. (Tiedän kyllä, että rescueita on adoptoitu menestyksekkäästi lapsiperheeseen ja varmaan pojan ollessa vähän vanhempi tulemme tätäkin vaihtoehtoa harkitsemaan.)

Tuntuu oudolta, ettei talossa ole koiraa. Omasta puolestani minulla ei ole mitään kiirettä uuden hankkimiseen. Ihan hyvä antaa itselleen aikaa surra ja muistella Rokkaa. Tällä hetkellä vielä vaikeaa uskoa, ettei vielä eilisaamuna täällä pötkötellyttä ja minua hännänheilutuksella tervehtinyttä pientä tyttöhaskelia enää ole. Rokan lopetuspäätös oli vaikeinta, mitä olen joutunut elämässäni tekemään. (Dingon kohdalla ei ollut yllättäen tulleen vatsalaukunkiertymän aiheuttaman laajan kuolion vuoksi enää muita mahdollisuuksia kuin eutanasia.)

Viime kesästä saakka kamppailimme Rokan pahalaatuisten nisäkasvainten kanssa. Ensimmäinen leikkaus tehtiin heinäkuussa. Se sujui hyvin ja Rokka toipui mainiosti. Syyskuussa nisien seudulle ilmaantui haavaumia, jotka eivät ottaneet parantuakseen. Paikalliseläinlääkäri otti alueelta näytteen ja suositti niiden perusteella Rokan lopettamista. Kävin vielä eläinsairaalassa teettämässä perusteelliset kuvaukset, joiden pohjalta tämäntyyppiseen kirurgiaan erikoistunut eläinlääkäri suhtautui toiveikkaasti siihen, että nisien seudulle ilmaantunut huono kudos olisi poistettavissa. Muissa elimissä ei näkynyt viitteitä etäpesäkkeistä, joten Rokalle teetettiin vielä toinen, aiempaa isompi leikkaus.

Rokka toipui toisesta operaatiosta melko hyvin. Tikit poistettiin ja haava arpeutui hyvin yhtä kohtaa lukuunottamatta. Kävimme tarkastuskäynnillä, jonka jälkeen haava tulehtui ja Rokan kupeeseen kasvoi nyrkin kokoinen paise. Sen sisältö räjähti ulos leikkaushaavaan tulleista rei'istä ja seurasi uusi eläinlääkärireissu. Siellä selvisi, että ihmisille tämäntyyppisissä leikkauksissa normaalisti asennettavaa putkea, josta mahdollinen tulehdusmöhnä pääsee valumaan ulos, ei koirille vakiotoimenpiteenä asenneta. Sen asentaminen uudestaan olisi maksanut 1000 euroa lisää ja tuohon mennessä perheellämme oli palanut Rokan hoitoihin n. 5000-7000 euroa (vähän riippuen, mikä kaikki lasketaan siihen mukaan eläinlääkärireissujen ja lääkkeiden lisäksi). Rahasta ei toki ollut kyse, mutten tässä kohtaa kokenut mielekkääksi kiusata Rokkaa enää uusilla operaatioilla. Se oli urheasti nämä kaksi kestänyt ja tuntui kohtuuttomalta, että haskeli leikeltäisiin taas auki ihan vain sen putkilon asentamista varten. Rokalla oli kuitenkin ikääkin jo 10 vuotta.

 

photo_2022-04-07_23-09-36%20%282%29.jpg

Rokka kävelyllä viimeisinä päivinään.

 

Tulehdusta hoidettiin antibiooteilla ja paiseen tyhjentely oli aikamoinen koettelemus koko perheellemme. Etupäässä Rokalle, joka joutui melko ison osan ajasta viettämään kylpyhuoneessa vuotaessaan sitä möhnää. Pikkulapsitaloudessa oli aika rankkaa, kun vessassa käyntiä varten piti joka kerta pestä kylpyhuoneen lattia. Onneksi muksu käyttää vielä vaippoja, mutta esimerkiksi suihkussa käymiset ja hampaiden pesut olivat aina oma operaationsa. Rokka oli tuolloin kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvävointisen oloinen, ruoka maistui, pissa ja kakka tulivat normaalisti ja jaksoi kävellä pidempiäkin lenkkejä.

Pari viikkoa sitten Rokan kunto romahti. Haava umpeutui ja jo kadonnut paise alkoi muodostumaan uudelleen antibiooteista huolimatta. Kävimme paikalliseläinlääkärissä, jossa annettiin arvio, ettei tuota kannata lähteä enää avaaamaan. Rokka sai antibioottipistoksen, mutta eläinlääkäri totesi, että se olisi tässä vaiheessa ihmeparantuminen, jos se enää auttaisi. Eniten huolestutti, että Rokka oli alkanut syömään huonosti (vain tuore raaka liha maistui, ei koskenut enää edes lempiherkkuunsa kermajuustoon) ja laihtunut sen takia 4 kiloa, mikä oli viidennes Rokan painosta.

Seurailimme vielä tämän viikon, miten antibiootti vaikuttaa, mutta Rokan kunto huononi silmissä. Välillä oli parempia päiviä ja Rokka jaksoi kävellä kanssamme metsässä vapaana. Se jopa vipelsi vähän reippaammin erään puun alle nähtyään siellä oravia.

 

photo_2022-04-07_23-07-22.jpg

Rokan viimeiseksi jäänyt oravajahti

 

Toissailtana kotiin tullessani näin, että Rokka oli todella huonona. Se jaksoi hädin tuskin raput alas pissalle kanssani ja jouduin kantamaan tytön portaat ylös. (Olin eräänä merkkinä siitä, että on vielä voimissaan pitänyt sitä, että jaksoi itse kulkea itse raput toiseen kerrokseen.) Ilta meni aikalailla itkeskellessä, kun aloin aavistelemaan, mitä seuraavana päivänä on edessä.

Aamulenkillä Rokka teki pienen kaarroksen metsään, mutta kävi sitten makuulle polulle jaksamatta nousta siitä enää. Lopulta soitin miehelleni, että käy hakemassa auton. Silittelin Rokkaa, itkin, otin puhelimella kuvia. Kesti tovin kerätä itseni, että sain soitettua eläinlääkäriin ja kysyttyä, voimmeko tuoda tytön sille viimeiselle reissulle. Kannoin Rokan autoon ja istuin sen kanssa takapenkillä. Lähetin pomolle viestin, etten pääse töihin - olin tuosta koirani tilanteesta siellä jo aiemmin kertonut, että voi olla jossain kohtaa edessä. Kiitän onneani, että tässä suhteessa asiallinen esimies. Palkaton vapaahan tuo koiran kohdalla on, mutta pääasia, että saa sovittua. Pakkohan se koira on jo ihan eläinsuojelulainkin puolesta hoitaa ja omassa työpaikassani onneksi ymmärretään, että nelijalkaisenkin perheenjäsenen lähtö aiheuttaa surua ja vaikuttaa työkykyyn. (Toisenlaistakin suhtautumista olen valitettavasti nähnyt.)

 

photo_2022-04-07_23-05-53.jpg

Rokka pötkähti polulle, eikä jaksanut siitä enää nousta. :'(

 

Itkin ja halasin tyttöä. Satuimme hyvään väliin, että edellinen potilas oli juuri lähdössä. Kannoin Rokan sisään klinikalle ja kävimme vaa'alla. Rokka jaksoi vielä olla vähän omilla jaloillaan ja käveli takaisin ulko-ovelle. Se oli minulle todella vaikea paikka. Teki mieli ottaa Rokka ja juosta sieltä pois. Tätä kamppailua oli kuitenkin käyty jo pitkään ja olisi ollut epäinhimillistä pitkittää rakkaan tyttömme kärsimyksiä yhtään enempää. Kannoin Rokan eläinlääkärin pöydälle, jossa se sai ensin nukutusaineen kahteen kertaan - pyysin, etteivät säästele yhtään, ettei vaan herää kesken kaiken, kuten Dingon kanssa aikoinaan kävi. (Minua oli joskus jossain Petsie-keskusteluissa varoiteltu, että niin voisi käydä ja kauhea kokemushan se oli.)

Rokka nukkui levollisesti pois. Halasin ja silittelin sitä. Meille tarjottiin tuhkausta, mutta Dingon kohdalla tein linjauksen, että haluan haudata koirani itse. Asettelimme Rokan hoitajan ja eläinlääkärin kanssa kerälle valkoiseen muovipussiin ja mieheni kantoi sen auton perään. Ajoimme maalle isäni tilalle, jonne Dingokin on haudattu. Lumen keskellä oli vähän haastavaa jo päästä koirien hieman syrjässä oleville hautapaikoille ja löytää sopiva spotti. Löysimme yllättävän täydellisen paikan, jossa ei ollut juurikaan kiviä. Päästyämme pintajäästä läpi maa oli yllättävän pehmeää ja helppo kaivaa. Rokalle kaivettiin pyöreä hauta, kuten Dingollekin. Kiviä oli mahdoton lähteä keräämään, täytyy sitten kevään tullen hakea niitä.

Jätimme Rokalle lyhdyn palamaan ja veimme kynttilät myös Dingon ja aiemman koiramme haudoille.

 

005e.jpg

Dingo ja Rokka mielipuuhassaan, myyräjahdissa

 

Tuntuu, että eräänlainen jakso elämästäni on päättynyt. Myös tämän blogin jatkuminen on nyt hieman mietinnässä. En tältä istumalta osaa sanoa, tuleeko tänne vielä uusia juttuja. Tämä on ollut mukava taival kirjoittaa näiden hienojen koirien elämästä ja eläimistä yleensäkin. Ajattelutapani monista asioista ovat vuosien varrella muuttuneet ja lieventyneet. Välillä en suoraan sanottuna edes tiedä, mitä mieltä joistain asioista olen. Aloitin tämän vähän päälle parikymppisenä idealistina ja nyt olen päälle kolmekymppinen perheenäiti. Mm. poliittiset näkemykseni ovat tuona aikana muuttuneet aika rajusti ja erinäiset kokemukset mm. eläinsuojeluyhdistysten toiminnasta ovat muuttaneet ajatteluani niidenkin suhteen.

Kommentit taidan toistaiseksi avata - toivottavasti ne pysyvät tällä kertaa asiallisina. (Joku sairas tyyppi katsoi asiakseen tulla kirjoittelemaan loukkaavia kommentteja Dingon muistokirjoitukseen, minkä vuoksi blogin kommentit ovat olleet pois päältä.) Haluan kuitenkin antaa Rokan ja Dingon elämää seuranneille mahdollisuudet jättää suruvalittelunsa tätä kautta, jos joku niin haluaa tehdä.

torstai, 7. huhtikuu 2022

Rokka nukutettiin ikiuneen 7.4.2022

muisto.jpg

 

Rokka nukutettiin tänään ikiuneen ja haudattiin Dingon ja perheemme toisen koiran viereen.

Lepää rauhassa, pieni tyttöni.

maanantai, 10. tammikuu 2022

#tueRoxua22

2022_4.jpg

Rokalta leikattiin viime heinäkuussa nisäkasvain poistamalla koko nisärivi. Samassa yhteydessä Rokka myös steriloitiin, koska neidillä alkaa olla ikää ja parempi olisi, että välttyy enemmiltä iän tuomilta narttukoirien hormonaalisilta vaivoilta. Leikkauksen yhteydessä otettiin myös koepala ja kasvain todettin pahalaatuiseksi. Tiedossa toisin sanoen on, että etäpesäkkeitä voi ilmaantua.

Rokka toipui leikkauksesta erinomaisen hyvin. Minulla meni puolet kesälomasta tyttösen kuntoutumista valvoessa, mutta tuo oli loppupeleissä varsin rento ja mukava vaihe. Rokka nukkui sänkyni vieressä omassa peittopesässä ja toipui hyvin leikkauksesta.

2022_3.jpg

Nyt loppusyksystä Rokan leikkausarven pieleen alkoi ilmaantua haavaumia, jotka eivät parantuneet. Se tiesi eläinlääkärireissua. Alkuun piti hoitaa haavoihin tullut tulehdus antibioottikuurilla, jonka jälkeen päästiin tutkimaan haavaumien syytä. Ennen joulua saimme aika huolestuttavan tiedon, että haavaumien kupeessa vaikuttaisi olevan sieltä otetun näytteen perusteella uutta kasvustoa. Ihon ollessa rikki ennuste oli huono ja joulu ja vuodenvaihde menivät melko ankeissa tunnelmissa.

Päätin kuitenkin käyttää Rokan vielä paikalliseläinlääkärin suosittelemalla koirien syöpäkirurgiaan erikoistuneella spesialistilla. Kävimme siellä tänään ja Rokka tutkittiin ja kuvattiin perusteellisesti. Sain lupaavia uutisia, ettei pesäkkeitä ole mennyt muihin elimiin ja nisien ympärille muodostunut kasvusto on operoitavissa.

2022_2.jpg

Rokka poseeraa Hyvinkään hiekkakuopalla, jossa pidämme nykyään silloin tällöin Instalivejä.

Eläinlääkäri piti jopa mahdollisena, ettei kasvustoa välttämättä edes olisi, vaan kyseessä voisi olla tikkien hylkimisreaktio. Operaatio täytyy joka tapauksessa tehdä, jotta haavaumat saadaan parannettua. Rokalle varattiin aika leikkaukseen ensi maanantaiksi ja joudun sen kustantaakseni ottamaan pari tonnia lainaa - saman verran on palanut tähän saakka, jos huomioidaan kesän operaatio ja tämän päivän melko hintaviksi muodostuneet tutkimukset. Minusta se on kuitenkin sen väärti, että Rokka saa elää terveenä vielä useamman vuoden.

roxu.jpg

Rokka tänään hieman nuutuneena, kun tutkimuksissa tyttö piti rauhoittaa kuvauksia varten.

Summa on toki iso tällaiselle tätä nykyä myymälätyöntekijänä elantonsa tienaavalle (poltin tänään puolet kuukausipalkastani noihin tutkimuksiin ja leikkausta varten pitää ottaa lainaa). Sen vuoksi päätin polkaista käyntiin pienimuotoisen varainkeruukampanjan siinä toivossa, että tuttavapiiristä ja Rokan elämää sosiaalisen median kautta seuranneiden joukosta löytyy halukkaita auttamaan tänä vaikeana hetkenä elämässämme. Vastikkeetta en ole rahaa pyytämässä, vaan pikku summia vastaan voi ostaa kivoja Rokka-tuotteita, joilla sitten rahoitan näitä hoitokuluja.

magmain_insta3.jpg

Operaation tukemiseksi myyn mm. Rokka-kahvikuppeja ja jääkaappimagneetteja. Lisää tietoa tästä luvassa huomenna.

Omiani ja poikasten kuulumisia päivittelen nykyään Instagrammiin, joka kannattaa ottaa seurantaan.

Poikasten Pulkkaa koetan myös aktivoida.

perjantai, 25. toukokuu 2018

Hassuja nukkuma-asentoja

Kevättä vaan kaikille!

Olemme tässä lähdössä Rokan kanssa maalle viikonlopun viettoon. Schrödinger menee viimein maanantaina kastroitavaksi. Monta vuotta se onkin ollut aika ongelmattomasti palleineen päivineen, mutta nyt on alkanut yömaukumiset ja ikävä merkkailu, mitä tämä 5-vuotias kattimme ei ole tätä ennen ihme kyllä tehnyt. Olisihan tuo pitänyt hoitaa jo heti silloin, kun Sördis meille tuli, mutta se on elellyt sisäkissana melko ongelmattomasti tähän saakka. En tiedä, olisiko se sitten ollut Dingo, joka piti Schrödingerin kurissa vai miten kummassa tuo on nyt alkanut.

Lukijoiden riemuksi pari hassua valokuvaa, mitä tullut tässä napattua:

zombihaski.jpg

^ Rokka näytti yksi päivä tässä taannoin todella pelottavalta nukkuessaan. Tuli suunnilleen joku zombi mieleen. Hui! :O

 

Schr%C3%B6dinger.jpg

^ Schrödingerin erittäin hilpeä nukkuma-asento. Pikku pallero. (Heh heh, ihaile niitä pallejasi, kun vielä voit, Sönkkö. :D)