torstai, 5. huhtikuu 2018

Dingon muistokirjoitus

Poikasten Pulkassa on viettänyt tässä pitkään hiljaiseloa. Into kirjoitella taisi kaikota aikalailla Dingon kuoltua. Olen tässä kevään mittaa käynyt läpi aika vaikeaa masennusjaksoa asian johdosta. Takana ensimmäinen joulu ilman perheenjäsentä, joka oli ollut elämässäni melkein koko aikuisikäni. Sitä on vieläkin todella rankkaa käsittää, että Dingo on poissa ikuisesti.

dimu.jpg

Kirjoittamani koko aukeaman mittainen Dingon muistokirjoitus on uusimmassa Tähdenlento-lehdessä, joka siis on Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehti. Lehti tuli tänään myyntiin yhdistyksen verkkokauppa Hopeapuotiin. Tämä varmaan jotenkin havahdutti minut hoksaamaan, että Pulla on ollut pitkään hiljaa.

~~

Rokka ja Schrödinger voivat hyvin ja elelevät entiseen malliin. Rokallakin oli vähän sopeutumista ainoaksi koiraksi, mutta onneksi se on päässyt säännöllisesti leikkimään lähellä asuvan Usva-veljensä kanssa. Rokalla oli kesän jälkeen suupielissä ihottumaa, jota piti hoitaa lääkerasvalla, mutta muuten sillä ja Schrödingerillä on kaikki hyvin. Olen tässä kovasti miettinyt Rokan leikkauttamista nyt, kun tytöllä tulee ensi elokuussa 7 vuotta ikää.

~~

Huomaan tässä, että Dingon kuolema on oikeasti ollut minulle todella rankka paikka. Into moneen asiaan, vanhoihin harrastuksiin ja mielenkiinto yleensä vähän kaikkea kohtaan on pudonnut todella alas. Ei tule tehtyä asioita entiseen malliin ja harva asia jaksaa enää innostaa. Maailma ei tunnu enää samalta paikalta ilman Dingoa.

Suru ei tahdo jättää rauhaan, vaan on siellä jossain taustalla. Vaikka kyllähän tiedostin, että tämä päivä on edessä jo silloin koiran ottamista harkitessani. Juuri edellisen koiramme haudattuani. Ensimmäisiä mielikuviani uudesta koirasta taisi olla juurikin kivinen hautakumpu siinä sen aiemman vieressä. Ei se tosin siihen ihan viereen sitten lopultakaan tullut, koska maa oli siinä kohtaa aika kivistä.

Olen aina välistä käynyt näillä haudoilla tässä talven mittaa ja polttanut siellä isoja pihatulia. Haudat ovat pihamaalla sen verran syrjässä, että viimeksi käydessämme ei tullut mentyä, kun lunta oli niin paljon. Se jäi vähän harmittamaan.

Tuntuu suurelta vääryydeltä, että koirat, nuo suuret persoonat, ovat elämässämme niin lyhyen aikaa.

keskiviikko, 18. lokakuu 2017

Halloween-haskeli

Rokka sai viikonloppuna silmätulehduksen ja kun silmän rähmintä paheni, kävimme eläinlääkärissä. Ilmeisesti sarveiskalvon tulehdus. Tutkimuksen yhteydessä Rokalle täytyi laittaa värjäävää ainetta silmään ja se värjäsi myös neidin nenästä valuvat tipat vihreiksi! Eläinlääkäri vitsaili, että tässä tuli nyt tällainen Halloween-maski kaupan päälle.

Halloween.jpg

Rokka käyttäytyi eläinlääkärissä hyvin ja meni sinne suorastaan innokkaasti. Noin muuten tyttö on voinut ihan hyvin. Dingon kuolema veti kyllä Rokan nuupolleen joksikin aikaa ja en tiedä, möksöttääkö tuo vieläkin. Ainakin hoivailee omiaan ja Dingon vanhoja leluja pesässä - valeraskausoire toki, mutta tuntuisi voimistuneen tuon jälkeen. Ruokahalu on onneksi ollut ihan normaalin hyvä ja lähtee myös lenkille innokkaasti ja tykkää touhuilla ja leikkiä toisten koirien kanssa. Kävimme viime viikolla koirapuistossakin - olisiko silmäpöpö tarttunut sieltä?

Halloween2.jpg

Rokka leikki viikonloppuna myös veljensä kanssa, mutta tällä ei onneksi ole ollut mitään silmäoireita. Meidän haskeli sen sijaan ei nyt ole kyllä ihan edustuskunnossa - paitsi ehkä Halloweenia ajatellen!

Samalla vilkaistiin Rokan huulia, joihin on alkanut ilmaantua jotain ihme rupea nappularuokintaan siirtymisen jälkeen. Eläinlääkäri oli kanssani samaa mieltä, että voi johtua B-vitamiinin puutoksesta, mutta piti myös allergiaa mahdollisena. Rokka on nyt syönyt Valion naudanlihanappulaa, mikä on tuonut sille ainakin lisää massaa. Luulen kyllä, että siirryn takaisin raakaruokaan ja aloitan varmaan lisäksi vitamiinikuurin. Huulten hoitoon saatiin geeliä ja pitää nyt tässä varmaan joku viikon verran hoidella tyttöä geelillä ja silmätipoilla, josko tuo tuosta asettuisi.

Senhän tässä sai huomata, että rahaahan näihin eläinlääkärikäynteihin menee. Tämänpäiväinen käynti teki päälle satasen ja Dingon viimeiseen reissuun tutkimuksineen ja eutanasioineen meni yli 500 euroa. Tuhkaus olisi tehnyt vielä 200e päälle, mutta päätin viime hetkellä, että haluan haudata pojan sellaisenaan. Ja nuo röntgenit sun muut tehtiin, koska haluttiin varmistua, ettei mitään ole enää tehtävissä Dingon hyväksi muuten kuin olla pitkittämättä kärsimyksiä.

Suosittelen todellakin lemmikinomistajia lyömään rahaa säästöön vaikka erikseen siihen pyhitetylle pankkitilille tai hommaaman lemmikilleen vakuutuksen (en itse ole löytänyt vielä sopivaa, kun omavastuut eläinlääkärikulujen suhteen ovat niissä niin isot ja maksimikorvaussummat niin pienet).

maanantai, 9. lokakuu 2017

Dingo nukkui ikiuneen 5.10.

Murheellisin mielin kerron Poikasten Pulkan lukijoille, että Dingo nukutettiin ikiuneen 5.10.2017.

002b.jpg

Dingo oli melko pirteä loppuun saakka, joskin toki vanhenemisen merkit olivat näkyvissä mm. rauhoittumisena ja tahdin hidastumisena. Dingo söi ja liikkui normaaliin tapaan ja jaksoi vielä kiinnostua koirakavereiden seurasta. Torstaina puolilta päivin Dingo alkoi voida pahoin ja yritti oksentaa tuloksetta ja pojan maha turposi. Lähdimme ajamaan Eläinsairaala Evidensiaan, joka oli oman eläinlääkärimme mukaan meitä lähin toimenpidevalmiuden omaava paikka. Dingo reagoi huonosti annettuun shokkihoitoon ja raskain sydämin tein päätöksen rakkaan poikasen nukuttamisesta ikiuneen suurempien tuskien välttämiseksi.

000.jpg

Dingo haudattiin sukumme metsätilalle, jossa hän vietti paljon aikaa eläessään. Leposija on lähellä edesmenneen koiramme hautapaikkaa. Muisto tästä ainutlaatuisesta ja ihanasta koirasta tulee säilymään meidän kaikkien sydämissä, joilla oli onni tuntea Dingo.

046c.jpg

perjantai, 26. toukokuu 2017

Kaukkarihaaveita

Kävimme eilen mieheni kanssa Vantaan Hakunilassa järjestetyssä Top Ovcharka Showssa ihastelemassa kaukasiankoiria. Ajatuksena oli vähän tutustua rotuun ja kenties sen harrastajiinkin. Olemmehan jo pidempään suunnitelleet, että seuraava meille tuleva koira on kaukkari, kunhan päästään vähän rauhallisempaan asuinympäristöön.

kaukkarit1.jpg

Kokemus oli rohkaiseva ja koirat ihania. Oli myös ilo huomata, miten paljon koirien ulkomuoto vaihtelee rodun sisällä. On massavampaa ja hoikkarakenteisempaa, isompaa ja pienempää. Myös värien kirjo vaihtelee paljon. Tämä on nähdäkseni merkki siitä, että rodussa esiintyy paljon geneettistä vaihtelua. Eli suomeksi sanottuna rotu ei ole mistään sisäsiittoisimmasta päästä ja koirien voi olettaa olevan tältä osin terveellä pohjalla. Kaukkarihan on isoksi koiraksi varsin pitkäikäinen rotu.

kaukkarit3.jpgLuonteen puolestahan kaukkarit tai laumanvartijat yleensäkään eivät ole mitään helppoja jokamiehen koiria. Kaukkarien vuoroa odotellessa oli kiinnostavaa istuskella seuraamassa eri kaukasiankoirien käytöstä mille tahansa koiralle stressaavassa näyttely-ympäristössä, jossa on paikalla satoja koiria ja ihmisiä. Juttelin myös parin kaukasiankoiran omistajan kanssa.

Verrattuna siihen, miten haastavan kuvan olen kaukasialaisista saanut, oli koirien käytös melko rentoa. Kuuma sääkin varmaan vaikutti osaltaan. Pariltakin omistajalta kuulin kommenttia, että hyvin sujuu niin kauan, kun toiset koirat eivät tule liian lähelle tai kun pysytään liikkeessä. Paikalleen omistajan kanssa jääneet koirat alkoivat aivan eri tavalla vahtia ympäristöään. Varsinkin koirilla, joilla oli teltta vahdittavanaan, taisi tämä erityisesti korostua, ellen erehdy.

Tarkkailuni tuotti johtopäätöksen, että olen kuin olenkin saanut Dingon kanssa sopivaa kokemusta kaukasiankoiran hankkimista ajatellen. Pojan kanssa turvaväli toisiin koiriin on iskostunut minulle korvien väliin. Ilman koiriakin liikkuessani annan yleensä koirille tai koiran kanssa kulkeville tilaa. Seurailin kauhisuksen ja ärtymyksen välisin tuntemuksin, miten läheltä jotkut ihmiset koirineen poukkasivat aiheuttaen tilanteen, jossa omaa paikkaansa vartioivalla koiralla kuin koiralla tulee tarve puolustaa omaa tilaansa. Ja kun tähän lisätään vielä iso koko ja voimakas vartiointivietti niin täytyy todeta, että aika ajattelematonta marssia ihan likeltä ohi. Varsinkin, kun tilaa väistää olisi.

Ison koiran hallussapidostakin kuulin ohimennen hyvän neuvon: remmi lyhyenä kaiken aikaa niin koira ei ehdi saada vauhtia syöksähtäessään. (Tämän olenkin muuten huomannut eritoten Rokan Usva-veljeä talutellessani. Sillä on välistä tapana ottaa oikein vauhtia ja ponkaista menemään.)

Koiranäyttelyiden maailmahan ei ole minulle mitenkään erityisen tuttu. Kävin kerran Rokan kanssa Match Showssa, missä lähinnä katsottiin sitä, miten hyvin koira on namikoulutettu esiintymään kehässä. Nyt tuli saatua tähänkin uutta näkökulmaa, kun pääsi lähietäisyydeltä seuraamaan, mitä koiran kanssa kehässä tehdään. Harjoituksen määrän ja positiivisen kouluttamisen merkitys näkyi selvästi. Koirat, joita esittäjä kannusti, kehui ja tarjosi herkkuja, tuntuivat viihtyvän kehässä parhaiten. Toki myös kokemus vaikutti, vanhat konkarit esiintyivät tottuneemmin kuin nuoremmat, joille kaikki oli vielä vähän uutta.

kaukkarit4.jpgMitään kaameaa rähinää tai muuta erikoisempaa episodia ei kehässä tullut. Yhdessä vaiheessa pari narttua hieman örähteli toisilleen, mutta noin yleensä ottaen isot haastavarotuiset hauvelit kulkivat aika rennosti ja hallinnassa. Toki kuuma sääkin varmasti vaikutti koiriin, kukapa sitä helteellä paksu turkki päällä jaksaisikaan hirveästi riehua?

Näki kyllä, että porukka oli pääosin panostanut siihen, että koirat pärjäävät tämäntyyppisissä tilanteissa. Olin myös yllättynyt siitä, miten moni kaukasiankoira tuntui olevan hyvin herkuilla motivoitavissa - ystäväni podhalasnkista saamieni kokemusten perusteella elin käsityksessä, etteivät laumikset juuri herkuista motivoidu. Monelle kaukkarille näyttivät kyllä namit maistuvan.

Herkuista pitäminen ja moni muu piirre kaukasialaisissa toi useampaan otteeseen mieleeni meidän tuntematontaustaisen Dingo-poikamme. Ja nyt kotona Dingoa rapsutellessa on tulleet näyttelyssä nähdyt kaukkarit mieleen. Epäilykseni, että Dingolla olisi jossain suvussaan kaukasialaista taustaa, vahvistuivat aika tavalla.

Toinen asia, mikä yllätti kaukkareita livenä ihastellessa, oli se, miten PITKÄ karvapeite näillä on. Olivat myös erittäin lutusia, mitä nyt muutamaa tuli käytyä rapsuttelemassakin, jos minulta kysytään niin kaukkari on kyllä ehdottomasti kaikessa kiehtovuudessaan maailman söpöin koirarotu, mitä löytyy. Makuasia tietysti.

kaukkarit5.jpg

Luonnollisesti paikalla olleet pennut olivat todella herttaisia. Hauskaa oli myös huomata, miten alle vuosikkaat "kaukkarivauvelit" olivat selvästi meidän Rokkaa isompia, vaikkei Roksukaan mikään maailman pienin koira ole. Näitä ihastellessa naureskeltiinkin mieheni kanssa, mitä kaikkea vähänkään pentua muistuttavaa hoivaileva haskelimme tuumaa, kun jonain päivänä tällainen jättiläisvaavi tepsuttaa kotiimme.

Dingo on toinen hiukka arvoitus, tulemmeko tekemään tätä hankintaa Dingon aikana. Olemme aikalailla kallistumassa siihen, että pentu olisi uros. Pennut Dingo toki hyväksyy ja pojalla on ikää sen verran, ettei siinä välttämättä tulisi mitään suurempia tappeluita pennun varttuessa samassa talossa. Mikäli koira kuitenkin Dingon eläessä tulee, täytyy varmistaa, että koirat saa tarvittaessa pidettyä kotona erillään.

Rokka on kuitenkin se, joka tulee useamman vuoden kaukkarimme kanssa elelemään ja toinen narttu saattaisi yhtä lailla aiheuttaa haasteita keskinäisessä toimeentulemisessa. Rokka on periaatteessa kiltti ja sosiaalinen, mutta osaa se välillä olla aika bitch muita koiria kohtaan. Uroksen ja nartun kesken ei tule kiistoja niin herkästi. Ei sillä, etteivätkö Rokka ja Dingokin olisi kerran pari pistäneet rähinäksi, mutta kahden nartun väliset tappelut ovat kyllä vakavuudeltaan ihan toista luokkaa. Toki pitää lähteä siitä, että oman perheen koirat tulevat toimeen keskenään ja tarvetta rähisemiseen ei tule.

kaukkarit2.jpg

Vielä aivan tämän hetken juttu ei hankinta ole muutenkaan, koska rivitalossakin on noita naapureita ja vilskettä, mikä voisi voimakkaan vartiointivietin omaavalle koiralle olla pidemmän päälle turhan stressaavaa. Toki tässäkin on yksilöllisiä eroja kaukasialaisissakin. Muistelen yhä Tampereen koirapuistossa näkemääni isoa komeaa kaukkaria, joka kuulemma asui emäntänsä kanssa kaupungissa ilman sen suurempia ongelmia.

Jätettyämme kaukkareiden kehän taaksemme kuljimme muun koiranäyttelyn läpi. Istuttuani koko päivän katselemassa upeita jättikoiria lähietäisyydeltä näyttivät kaikki muut hauvelit perin pikkuisilta. Teimme myös mieheni kanssa kumpikin havainnon, että muissa näkemissämme roduissa tuntui olevan todella vähän ulkonäöllistä ja rakenteellista vaihtelua kaukasialaisiin verrattuna. Toki vaikutelma voisi olla erilainen, jos viettäisi pidemmän tovin jonkin toisenkin rodun kehän laidalla eri koiria katsellen ja valokuvaten.

Jäi joka tapauksessa sellainen vaikutelma, että olemme päätymässä meille sopivaan rotuun. Kunhan nyt vielä aikanaan sopivan vastuullisen kasvattajan ja sopivasta terveestä yhdistelmästä olevan pennun löytää. Ja kyllä meidän kotimme ovet ovat tulevaisuudessa auki rescueillekin tai monirotuisille ylipäätään. Enhän minä noin muuten pahemmin rotukoirista haaveile, mutta alkukantaisessa ja luonteikkaassa kaukasialaisessa on sitä jotain.

perjantai, 21. huhtikuu 2017

Kevättä rinnassa!

Aletaan olla selkeästi kevään puolella. Kävimme Dingon ja Rokan kanssa tänään hiukan ulkoiluttamassa järjestelmäkameraa. Ohessa vähän kuvasta siitä, miten meillä tuommoinen perusmetsälenkki tuohon nykyiseltä takapihalta aukeavaan ihanaan kallioiseen mestään sujuu. :)

DSC_0052.jpg

Flexitkö huonoja? Höpö höpö, jos niitä osaa käyttää. Painella lukkoon, kelailla koira lähemmäs, jne. (Ja tällainen vanha mestari nyt vaikka taluttaa kaksi koiraa yhdellä kädellä ja käyttää toisella kädellä järjestelmäkameraa, höh höh höö.. XD)

 

Lueskelin tässä hiljattain hämilläni Vauva.fistä keskusteluketjua, jossa puhuttiin eläinsuojeluyhdistysten hulluimmista luovutussäännöistä. En tiedä, onko totta, mutta jossain yhdistyksessä eläimen saamisen ehtona kuulemma oli flexin käyttökielto. Onneksi ei Rekuilla. En tiedä, millä helkutilla Dingo saisi tuonkaan vertaa liikuntaa, kun ei sitä voi vapaanakaan pitää ja koirapuistoilukerratkin urosagren koiran kanssa jäävät aika harvalukuisiksi.

 

DSC_0053.jpg

Poikaset vipeltävät eteenpäin tutulla polulla.

Dingo on jatkanut laihtumistaan, joten päätin hankkia energiapitoisempaa koiranruokaa, jos auttaisi. Pitkällisen tutkinnan päätteeksi päädyin Valio Extra Energyyn, jonka pakkausselosteesta en mitään erityisen hämärää löytänyt. (Minulla kävi myös hyvä säkä ja sain ostettua 2 pussia 50% alennuksella.) Dingo meni vaan ahmimaan tuota kerralla liikaa (hotkaisi Rokankin annoksen, kun haskeli nirsoili, eikä syönyt sitä) ja on nyt ollut sen johdosta vatsa löysällä. Täytyy toivoa, että ruoka kuitenkin sopii Dingolle alkutotuttelun jälkeen, koska ostin sitä 30 kg ja käytin siihen viimeiset rahani tälle kuulle..

 

DSC_0054.jpg

Yhdessä mennään nuuskimaan sama jännä paikka.. Yleensä Rokka huomaa hajut ensin, kun sillä on nuorempana terävämmät aistit. Dingo sitten löytää tuoksujen äärelle seuraamalla Rokkaa, joka näyttäisi etsivän sille jopa narttujen pissat merkattavaksi! :o

Katselin Netflixistä Pet Fooled -dokumentin, joka kertoo lemmikinruokateollisuuden epäkohdista. Sisältö oli minulle aikalailla ennestään tuttua - osa tässä blogissa taannoin käsiteltyjäkin, mm. artikkeli Tietämättään kannibaaleja! (2012) liittyi dokumentissakin ilmi tulleeseen asiaan, että Yhdysvalloissa eläinrehuun jauhettavaan eläinproteiinin raaka-aineena toimivat välistä myös lopetettujen kissojen ja koirien ruhot. (Kyseinen asia ällöttää minua edelleen, ihmettelen, että se mainittiin dokumentissa vain sivulauseella.) Ja kaikkea muuta shaibaa, josta osa ei ole todellakaan lemmikille hyväksi.

Älkää siis uskoko ruokapakkausten mainoslauseita, vaan lukekaa pakkausselosteet ja varmistukaa, että suurin osa tuotteesta on lihaa (eli se on mainittu ensimmäisenä), eikä raaka-aineiden joukossa ole mitään, mitä ette kissallenne tai koirallenne syöttäisi.

Tuon katsomista seuraavana päivänä oli mielenkiintoista hurauttaa Vantaan Puuiloon ostamaan koirannappuloita ja syynäilin säkkejä (mm. Jahti & Vahti, HauHau) aika pitkään, ennen kuin päädyin Valioon raaka-aineluettelon perusteella. 

 

DSC_0064.jpg

Ikääntymisen merkit näkyvät Dingossa jo melko selkeästi, mutta pirteästi poika silti reippailee metsässä eteenpäin.

Olen tässä huolestuneena ja aika haikeana seuraillut Diksun pappaantumista. Välillä löydän itseni arvuuttelemasta, onko jo pian edessä se hetki, kun joutuu päättämään viimeisen palveluksen tekemisestä rakkaalle pojalle. Enimmäkseen Dingo kyllä on niin reipas ja touhukas, että uskoisin useamman vuoden olevan vielä edessä. Ikäähän Dingolla on jo aivan varmasti yli 10 vuotta. Poika tuli minulle 2009 täysikasvuisena, tarkasta iästä ei ole tietoa.

Edellinen koiramme - harmaa norjanhirvikoira - eli 14,5-vuotiaaksi ja välistä vertailen edesmenneen norskiherran viimeisten vuosien kuntoa Dingoon. Olihan tuokin pirteä ja hyväkuntoinen pitkän aikaa, kunnes yhdessä vuodessa kunto laski jyrkästi (tähän vaikutti paljon rankka kapitartunta ja sen pidempään kestäneet hoidot).

Laihtumisen lisäksi Dingon takapää on heikentynyt ja se ei jaksa enää esimerkiksi hypätä autoon, vaan täytyy nostaa sinne. Ajoittain vaikuttaa myös, että takapäässä voi olla kipuja. Muutama päivä sitten Dingo kaatui ollessamme lenkillä ja pötkötti siinä tovin ennen kuin nousi ylös. Tämän jälkeen on ollut pirteä ja hyvävointinen, ennen kuin nappulat vetivät masun löysälle. Tuo kaatuminen säikäytti pahasti, mietin jo, että tässäkö tämä oli. Jotenkin tämä elämä vanhenevan koiran kanssa on aina vähän tämmöistä jännittämistä. Tiettykin sitä toivoo, että saisi lähteä rauhallisesti kotona nukkuessaan, kun aika koittaa.

No, onneksi se aika ei vielä ole.

 

DSC_0068.jpg

Hauvelit pysähtyivät tähystämään kalliolta.

Yllättäen sain Dingosta tänään aika hauskoja kuvia useamman. Normaalistihan Dingo ei jotenkin näytä parhaita puoliaan (vaan yleensä lähinnä takapuoltaan) kameralle ja näyttää kasvokuvissakin lähinnä äkäiseltä. Tänään tuli jotenkin tosi symppiksiä kuvia Dingosta ja Rokka puolestaan derppasi ja viuhtoi menemään.

 

DSC_0075.jpg

Haskeli haaveilee.

Rokastakin tuli tällainen hassu otos napsaistua. Tytöllähän on nyt taasen pesimäkausi päällä. Sohvalla nukutaan kerällä ja adoptoidaan vauvoiksi milloin mitäkin. Rokan lapset ovat tällä kertaa olleet mitä erikoisimpia, mm. tyhjiä maitopurkkeja, grillattu folioon kääritty maissi ja kesäkurpitsa, tyhjiä limupulloja... Ja lenkillä tuo tutkii jokaisen kivenkolon vähän sen oloisena kuin suunnittelisi muuttavansa sinne.

 

DSC_0081.jpg

"Mamma, tuuksie?"

Schrödinger voi hyvin myöskin, sai juuri viikonloppuherkkuna sydäntä - veteli melkein kokonaan possun sydämen paloina naamaansa ihan yksin, koirille jäi vain yhdet siivut. Poika alkanut oppia aika hyvin, ettei pöydille ole sen enempää asiaa kuin koirillakaan. Jostain syystä pitää silti sinne tuolille saakka sniikata pyyhkimään häntää/pyllyä vahtimatta jääneeseen ruokalautaseen.. D: Aah, kissat!

Tässä odottelen vielä lämpimämpiä kelejä, ennen kuin kokeilen viedä Sördistä ulos valjaissa. :D

 

DSC_0085.jpg

Yksi parhaita otoksia, mitä olen Dingosta saanut... Ai että on miehekkäät nuo Diksun pinkit valjaat! <3

Ostin itse asiassa Dingolle juuri uudetkin valjaat - mustat - kun sattuivat olemaan tarjouksessa, mutten ole vielä ehtinyt virittää käyttöön. Nuo pinkithän tuli hankittua, kun ei muun värisiä Diksun kokoa löytynyt.. Ja nyt saan vastailla kysymyksiin, onko Dingo tyttö.. XD

 

DSC_0086.jpg

"Pöh, mitä vikaa mun valjaissa muka on?!"