Jodokus, Pieni Tuhmeliini... Kas siinä Rokan uusi lempinimi. Jännittävää muuten, että Alfred J. Kwakille moinen toinen nimi annettu, aikuisenahan hänestä tulee yksi maailman kilteimmistä piirroshahmoista. Rokkaa äidyin taas tällä lempinimellä leikkisästi kutsumaan, kun tyttö aamulenkiltä palattuamme yritti ensin mennä syömään Vladimirin kakat ja alkoi sitten härppimään Dingoa niskasta ja korvasta..

Puikula ja Luikki ovat myös eräitä Rokalla vakiintuneita lempinimiä. Pötkylät ja Hauvelit ovat yleisnimityksiä siitä ja Dingosta.

Täytyypä muuten vielä noista koirankoulutusohjelmista todeta sananen: tajusin eilen, kuinka pirusti hyötyä minulle on ollut ja on edelleen Isännän ja koiran käytöskoulun seuraamisesta. Vaikkei minusta olekaan sen myötä tullut "namitätiä", kuten Koirakuiskaajan kannattajat Victoriaa kutsuvat, on ohjelmasta tullut paljon hyödyllisiä tippejä. Esim. olen tässä viime aikoina tajunnut, että koirat on tosiaan paljon turvallisempaa opettaa istumaan autossa luukun auetessa ja hyppäämään pois vasta luvan saatuaan. Nämä oppivat sen ihmeen nopeasti ja pysyvät sisällä jo aika varmasti, jos alan luukkua avatessa toistella raosta painokkaasti odottaa.... O-DOT-TAAA... sitä mukaa, kun hivutan luukkua auki. Tämä lähti liikkeelle siitä, kun nuo piti saada vilkkaalla parkkipaikalla turvallisesti ulos autosta ja molemmat olivat takaluukussa ilman hihnaa. (En halua niiden sotkeutuvan hihnoihinsa pitkien ajomatkojen aikana.)

Eilen heittäydyin jopa niin hurjaksi, että vaadin sitä tyhjällä kotipihan parkkipaikalla, vaikken yleensä tee sitä ilman syytä. Pohdin, että täytyy yrittää jaksaa pitää tuosta kiinni, josko piskeille iskostuisi, etteivät ne ikinä saa hypätä autosta oven auetessa ilman lupaa. Monille koiranomistajillehan tällainen sääntö on ihan itsestäänselvyys, mutta minä olen näissä asioissa aika höveli, jos siitä ei aiheudu haittaa. Esim. saavat olla sängyssä tai sohvalla, jos ei erikseen kielletä. Saavat mennä ovesta edellä, ellen erikseen komenna niitä istumaan kiltisti rivissä ennen oven avausta. Nyt rupesin kuitenkin miettimään, että ehdottomuudesta voisi autonluukkuasiassa olla enempi hyötyä.

Osaan toki pitää myös ehdottomista säännöistä kiinni, kun katson jonkun asian tarpeelliseksi. Esim. kissaan ei ikinä, eikä missään tilanteessa ole sallittua kajota hampailla edes leikillään. Samoin kuin ei ihmisiinkään. Pöydile ei saa hyppiä, eikä pöydältä saa koskaan ottaa mitään. Toisille koirille rähiseminen ei ole ikinä sallittua. Kissankakan syöminen on aina kiellettyä. Huomaatte varmaan, että olen edoton niissä asioissa, mitä ei yksinkertaisesti voi sallia.

Vielä on vähän nuutunut olo, kun Vladimir määkyi viime yönä. Kattiparka oli varmaan tylsistynyt - eilen, kun minulla olisi ollut sopiva hetki leikittää sitä heitettyäni koirat parvekkeelle, veteli nuori kollini sikeitä raapimispuunsa ylähyllyssä, niin jäi sitten sekin väliin. Aamuyöstä oli pakko nousta ja käyttää vanhaa rangaistusta heittää herra vessaan kera torujen möykkäämisestä. Ajoitus on muuten kissankin koulutuksessa tärkeää. Niin inhoittavaa kuin onkin keskeyttää yöunensa herättyään määkäisyyn ja jäädä odottamaan seuraavaa määkäisyä ja reagoida siihen välittömästi.

No, Vladdis jatkoi elämöintiään vielä vessassakin. Noustessani puoli yhdeksältä ylös heivasin sen vessasta parvekkeelle jäähylle. Vannoutuneena sisäkissana 4 min jäähy lasitetulla parvekkeella talviaikaan taisi olla Vladdelle tehokas rangaistus, sillä herra on ollut nätisti koko aamun. Oli vääntänyt aamulenkkimme aikana pontevan kakan (sen, minkä Rokka yritti sisääntultuamme mennä syömään) hiekkalootaansa ja söi reippaasti aamupalaksi saamansa bilanx-naksut.

Tehdessäni koirille silakka-gourmetateriaa annoin yhden raa'an silakan myös Vladdelle ja se maistui! Nyt Vladimir nukkuu kerällä vadissa - keksin taannoin parittomien sukkieni armeijalle hyötykäyttöä ja laitoin ne (puhtaina) vatiin kissankoripehmikkeeksi. Vladimir nukkuu sukkavadissaan mielellään.

Harmittaa, kun parvekkeeni on rakennettu täyteen kivoja juttuja Vladimirille, mutta se pitää ulkoilmaa niin myrkkynä, ettei vapaaehtoisesti sinne mene. On kiipeilypaikkaa, sekä isäni vaivalla kyhäämä verkko, joka estää kissaa karkaamasta yhden lasittamattoman seinän kautta... Ja Vladimir on tosiaan villinä kadulle syntynyt (löydettiin pikkupentuna sisaruksineen emonsa kanssa ja tuotiin löytöeläinkotiin) ja ulkoillessaan painelee nopeasti sisälle ensimmäisestä ovesta, minkä löytää. Njoh, onneksi olemme Vladimirin kanssa samoilla linjoilla siinä asiassa, että kissan paikka on turvallisesti sisällä kodinlämmössä, ei ulkona yksinään kuljeksimassa. Kuitenkin toivoisin, että poika osaisi nauttia turvallisesta ulkoilusta silloin tällöin. Lintujakin se tyytyy mieluummin ihailemaan sisältä käsin ikkunan takaa, vaikka tossa partsilla olisi herralle panorama-tintti-tv... D: