Nyt uutismaailmaa kohuttaa kovasti tämä tapaus, jossa opettaja poisti voimalla huutavan oppilaan ruokalasta ja hänet irtisanottiin. Opettajan puolesta kerätään adressia netissä

Jauhetaan vain häiriökäytökseen puuttumisen oikeudesta, muttei juuri kiinnitetä huomiota siihen, miksi nuoret käyttäytyvät huonosti. Koirankoulutuksessahan sanotaan aina, että paljon hedelmällisempää on puuttua ei-toivotun käyttäytymisen syihin ja löytää tilalle mielekkäämpää tekemästä kuin vain kieltää koiraa käyttäytymästä huonosti.

Mielestäni sama pätee lapsiin ja nuoriin.

Allekirjoitin tuon adressin aiemmin, mutta sitten kun näin telkusta sen kamerakännykällä kuvatun ulosheittotilanteen, mitä se poika sanoi opettajalle: "Aikunen mies käy 15-vuotiaan pojan kimppuun" niin rupesi kaduttamaan. Poikahan puhui periaatteessa ihan asiaa, vaikka huonosti käyttäytyikin. Koko tilannetta näkemättä en osaa arvioida, kiinnostaisi tietää, miksi se poika toimi kuten toimi. Koko ajan sanotaan vain, että "häiriköi", mutta mikä mahtaa olla läsnäolojoiden, esim. pojan opiskelutovereiden tai hänen itsensä, tulkinta tilanteesta?

Ei sillä, että olisin päähäntaputtelulinjalla, kyllä opettajan pitää voida ottaa kiinni ja poistaa häiriköivä oppilas. Tässä herää kysymys, pitäisikö opettajakoulutukseen liittää järjestyksenvalvojakortin suorittaminen? Tai pitäisikö kouluissa olla järkkärit, jotka kutsutaan tarvittaessa poistamaan häiriköt? Sitten opettajat voisivat keskittyä akateemiseen puoleen ja tuumata häirikölle, että "pitääkö kutsua järjestyksenvalvoja vai osaatko itse rauhoittua?"

Toki lapset yleensä häiriköi, koska haluavat huomiota pahalle ololleen. Siinä häiriötilanteessa häiriköintiin pitää voida puuttua, mutta pitkällä tähtäimellä hedelmällisempää istuttaa häirikkö, tämän vanhemmat, opettaja, rehtori ja vaikka koulukuraattori yhteen pöytään ja jutella nuoren kanssa hänen käytöksestään.

Mikäli nuorella on ongelmia yksityiselämässä, motivaation puutetta, rauhatonta kotona, riitoja kavereiden kanssa tai rauhattomat kotiolot, opiskeluun keskittyminen on aika vaikeaa ja aikuisten säksätys hyvistä käytöstavoista melko jonninjoutavaa.

"Karttakepillä sormille" -aikoja tuskin kukaan kaipaa takaisin, mutta täysin hampaattomiksi ei nuoria kasvattavia auktoriteettejä voi tehdä. Pohdiskelin tuossa asiaa siltäkin kannalta, voisiko opettaja omalla asennoitumisellaan jotenkin edesauttaa sitä, etteivät nuoret käyttäydy huonosti hänen oppitunneillaan. Kenties jopa tukea niitä nuoria, jotka kenties kaipaavat enemmän huomiota. Jokaisella koulullahan on omat suosikki- ja inhokkiopettajansa ja nuorten keskuudessa suositun opettajan tunneilla ei esiinny vakavia häiriötilanteita.

Kivan opettajan kanssa nuoret toimivat paremmin yhteisymmärryksessä. (Ihan samalla tapaa kuin koiraa motivoi paremmin iloinen ja innostunut kouluttaja kuin vihainen ja huutava kouluttaja.) Jokaisen opettajan, joka kohtaa jatkuvasti hankalaa häiriökäyttäytymistä, on ehkä syytä myös katsoa peiliin ja pohtia, voisiko toimia oppilaiden kanssa toisin.

Tähän auttaa, kun heittää pienen analyysin siitä, millaiset opettajat ovat oppilaiden mielestä mukavia. Eivät ainakaan ne tiukat ja huumorintajuttomat tapaukset, jotka vaalivat hyvin vanhanaikaista järjestystä. Toinen ääripää ovat sitten kaveriopettajat, jotka eivät korosta auktoriteettiasemaansa nuoriin nähden. Nykypäivän opettajan haasteena on nähdäkseni tasapainoilla näiden kahden ääripään välissä ja suhteessa omaan persoonaansa löytää sopiva tapa kohdata oppilaat ryhmänä ja jokainen oppilas myös yksilönä.

Eniten haasteita lienee yläasteen opettajilla, kun teini-ikäiset käyvät läpi yhtä elämän hankalimmista muutoksista, kasvua tytöistä naisiksi ja pojista miehiksi. Muistan vielä kirkkaasti, millaista oli olla teini. En ollut häirikkö tai hiljainen syrjäänvetäytyjä, muttei minulla silti helppoa ollut. Aika harvalla varmaan on.

Eräs avain voisikin olla kohdata lapset ja nuoret ensisijaisesti ihmisinä. Pitää mielessä, että esimerkiksi 8-luokkalainen elää elämänvaihetta, joka sisältää paljon hämmentäviä ja haastavia asioita. Lapsuus on jäänyt taakse ja nuori alkaa aikuistua ja itsenäistyä.

Ala-asteella ja koirakoulussa opetettavat tarvitsevat auktoriteetin, joka ohjaa toimintaa. Helpoiten oppiminen tietysti tapahtuu mukavassa ja turvallisessa ympäristössä. Tiuskimisen sijaan opettajan tulisi olla normaalioloissa rento ja luottamusta herättävä. Iloinen ja ihmisläheinen.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että siinä, missä koira jää koko iäkseen henkisesti penikaksi, ihmislapsi kasvaa, kehittyy, itsenäistyy ja aikuistuu hiljalleen. Näin ollen nuorten kasvaessa opettajien olisi ehkä hyvä portaittain löysätä auktoriteettiotettaan nuoren niskasta. Sillä aikuistuvassa yksilössä liiallinen pomottaminen herättää halun kapinoida, taistella vastaan. Olen varma, että osalla oppilaista häiriökäyttäytymistä lisää se, etteivät he koe saavansa opettajaltaan kunnioitusta ihmisinä. Nykymaailmassa ihminen ei ole mitenkään alempiarvoinen, vaikka olisikin lapsi tai nuori kyseessä!

Toki nuoren ihmisen pitää kunnioittaa vanhempaa, mutta tuo kunnioitus pitää myös ansaita. Aina puhutaan nuorten törkeästä käyttäytymisestä, mutta ompa tässä 24 vuoden aikana tullut nähtyä monenmonta törkeästi käyttäytyvää vanhustakin! Kuin myös kohteliaita nuoria, jotka avaavat ovia, katsovat silmiin ja sanovat "päivää" kätellessään ja "kiitos" esimerkiksi kaupan kassalla. Mutta jos nyt pysytään koulumaailmassa niin kyllä opettajankin pitää osata käyttäytyä. Ellei opettaja itse normaalitilanteessa käyttäydy asiallisesti ja ystävällisesti oppilaita kohtaan ja nämä alkavat rettelöidä, voiko muuta sanoa kuin että metsä vastaa kuin sinne huudetaan?

Nämä asiat eivät ole mitään yksinkertaisia kysymyksiä. Itse näen, että niin ihmisten kuin koirienkin koulutusmaailmassa eletään murrosvaihetta, jossa aletaan toimia enemmän koulutettavalähtöisesti. On alettu oivaltaa, että älykkään yksilön on helpompi oppia toimimaan, kun ei joudu alituiseen vain pelkäämään rangaistuksia. Nyt ollaan sitten hakemassa niitä rajoja, miten paljon kurista voidaan löysätä ja millä tapaa pitää voida puuttua ongelmatilanteisiin.

Koulumaailmassa asiat ovat aina tapauskohtaisia ja ulkopuolisten, asiaan perehtymättömien on kenties hieman turhaa puhua yksittäistapauksesta, jonka taustoista eivät tiedä mitään. Kuten millaista oppilaan ja opettajan vuorovaikutus on aiemmin ollut, miten kyseinen oppilas käyttäytyy muiden opettajien kanssa ja mistä nuoren huono käytös johtuu.

On kuitenkin tärkeää, että yleisellä tasolla käydään tästä keskustelua ja opettajien työnteon onnistumisen kannalta on tärkeää sopia tarkkaan, mihin raja yleisellä tasolla vedetään.

Pahoittelen, jos jotakuta loukkaa lasten ja nuorten koulutuksen vertaaminen koirankoulutukseen, mutta tämä on eläinaiheinen blogi ja tarvitsin jonkinlaisen tekosyyn kirjoittaa tästä aiheesta tänne. x) Sitä paitsi sekä koulumaailmassa, että koirankoulutuksessa käydään läpi samanlaista asennemuutosta tiukan kurin ihannoinnista positiivisempaan suuntaan.

Yhteistä näillä on myös se, että molemmilla on se takapajuinenkin kuppikuntansa, koirapuolella alistamiseen toimintansa perustavat äärilinjan johtajuusteoreetikot ja koulupuolella vanhan koulukunnan tiukan kurin nimeen vannovat. Nykyisen kukkahattuilun tilalle pitäisikin löytää joku astetta toimivampi linja, jota nämä vanhoista arvoista kynsin hampain pitävätkin voisivat pitää uskottavana vaihtoehtona vanhentuneille opeilleen. Kultainen keskitie, positiivisen oppimisen ja järjestyksenpidon tasapainoinen harmonia... Missä oppimista tuettaisiin positiivisin keinoin, mutta häiriötilanteisiin voisi puuttua. Ja myös niiden taustalla vaikuttaviin syihin puututtaisiin.

Lopuksi painotan, ettei minulla ole alan koulutusta. Olen kyllä paljon tekemisissä lasten ja nuorten kanssa harrastuspuolen jutuissa ja netin kautta. (Eikä tuosta niin pitkä aika ole *köh*kymmenen*köh*vuotta* kun olin penska itekin. x) Pyrin myös Tampereen yliopistoon Hämeenlinnaan luokanopettajalinjalle joitain vuosia sitten, mutten päässyt sisään - syyksi sanoivat, etten ollut tarpeeksi kiinnostunut lasten ja nuorten asioista. Miten lie annoin sellaisen kuvan itsestäni, tiedä häntä.. Ei tosin käy tämän päivän opettajia kateeksi, kun nuorten pahoinvointi alati lisääntyy.

Pitipä nyt lusikka tähänkin soppaan tunkea ja asiaa vähän tuumailla. x) (Jospa päivän kuumottava uutisperuna toisi kommentoinnin osalta kuolleeseen blogiin vähän eloa. :'D)