No johan meillä nyt sattuu ja tapahtuu. Nukuin tänään vähän pidempään ja isäni päätti sitten viedä koirat pihalle. Ensitöikseen koirat olivat äkänneet oravan ja vetäneet isän alas kuistin rappuja. Auts.  Pihassa on vain yksi juoksunaru ja hän laittoi Dingon siihen ja laski Rokan hihnasta. Maantiellä kulki joku täti ohitse koiran kanssa ja koira sitten haukkui, mikä kiinnitti Rokan huomion. Rokka päätti pudottaa korvansa ja lähti maantielle seuraamaan naista. Isäni ei ole mikään nuori mies ja ei todellakaan pysty juoksemaan kiinni rivakkaan tahtiin reippailevaa lenkkeilijää, jota Rokka oli lähtenyt seuraamaan. Niinpä hän yritti huutaa naiselle, että tämä pysähtyisi ja toisi pennun meidän postilaatikolle. Mitä tekee nainen? Jatkaa vaan matkaa!

No tietenkin se on ihan kokonaan meidän vastuullamme, jos meidän koiranpentumme lähtee pihasta kulkijaa seuraamaan, eikä se saisi niin tehdä. Ei siis millään muotoa sen ohikulkijan vastuulla tai hänen ongelmansa. Silti ihmetyttää, mitä liikkuu noin toimivan ihmisen päässä. Itse olen muutaman kerran omien koirien kanssa liikkuessa ottanut omistajiltaan karkuun livistäneen koiran kiinni, kun se minun koirieni houkuttelemana on tullut lähelleni ja pitänyt kiinni, kunnes omistaja on saanut haettua koiransa. (Joskus olen tyytynyt rääkymään paniikissa, kun joku iso uroskoira on pyrkinyt väkisin tekemään Dingon kanssa tuttavuutta...)

Nainen siis jatkoi koirineen - Rokka mukanaan - eteenpäin vanhan isäni huudoista piittaamatta. No isä tuli sitten herättämään minut... Vedin housut ja kengät jalkaan, kaappasin takin kainaloon ja juoksin tukka pystyssä siihen keskelle maantietä heidän peräänsä ja karjaisin Rokalle tänne-käskyn. Ja sitten sieltä tultiin juoksujalkaa. Naiselle en viitsinyt sanoa mitään, eihän se hänen ongelmansa ollut. Sitä paitsi hän oli niin kaukana, että olisin joutunut huutamaan. Olisin ehkä pyytänyt anteeksi koirani aiheuttamaa häiriötä, jos hän ei olisi marssinut puolen kilometrin päähän minun koirani mukanaan. Kiittänyt kauniisti, jos hän olisi voinut odottaa, että saadaan tottelematon pentu haettua pois.

Toki monesti toimii sekin, että ignoteeraa seuraamaan lähtevän koiran ja se lähtee takaisin. Mutta siinä kohtaa, kun vieras koira on poukkoillut vierellä montasataa metriä ajotiellä, jossa ihmiset yleensä ajavat aika kovaa, niin luulisi, että siinä kohtaa vähän hälytyskellot soisi päässä. Ja yleensä Rokka tottelee varsin hyvin, sillä nyt on vaan viime päivinä ilmennyt jonkunasteista teiniuhmaa ja ilmeisesti isäni ei ole sille samanlainen auktoriteetti kuin meikäläinen on. Minunkin tarvii yleensä tällä hetkellä korottaa ääntäni, kun ensimmäinen ystävällinen luoksetulokäsky meinaa kaikua kuuroille korville. Herkutkaan eivät motivoi siinä kohtaa, kun pitäisi tulla ulkoa sisään ja olisi kivempaa idlata siinä pihalla..

Ja niinkuin tässä ei olisi tarpeeksi, joku vihoviimeinen imbesilli on alkanut heitellä roskiaan meidän metsäämme. Siivosin sieltä jo muovikassillisen räkäpapereita ja tupakantumppeja, nyt oli viime yönä tullut lisää ja olipa siellä käyty kusellakin. (Jälkimmäinen nyt ei yksittäisenä tekona jossain mettässä mitään merkkaisikaan.) Ihmetyttää tuollainen lapsellinen touhu, ei näemmä ole selkärankaa tulla suoraan sanomaan, jos on jotain hampaankolossa meidän perhettä vastaan. Ihmetelty tässä oikeen, kun ihan on asiallisesti pyritty kaikkien kanssa väleissä olemaan.  Eniten harmittaa, kun luonto tuosta idiotismista kärsii, teot sinänsä kuvastavat hyvin ihmisluonnon typerää pikkusieluista itsekkyyttä. Harmittaa, kun tuo metsä on ikään kuin minun ja koirien oma paikka, jossa saadaan käydä virkistymässä, niin sitten pitää jonkun idiootin tuommoista harrastaa. Hankkisi elämän... :P