Tämä ei ole ruokaresepti, vaan viimeisen minuutin aikana Dingolle ja Rokalle keksimäni uudet lempinimet. Niitä niiden olemus jotenkin vastaa: Rokka on pieni, siro, valkoisella jasmiiniriisillä täytetty japanilainen kuppi, Dingo taas on iloinen ruskea pyöreä lihapulla. Sen olemus on jotenkin lihapullamainen, vaikkei poika suinkaan lihava ole. :'D

Eilen meni koko koneella oloon varaamani aika blogin rakenteluun, joten en ehtinyt varsinaisia eilisen päivän touhujamme kirjailla.

Nousin klo 9 laskemaan koirat ovesta pissalle (täällä maalla on mahtavaa, kun voi tehdä niin) ja lähdin puolta tuntia myöhemmin saatuani vaatteet niskaan viemään koirat lenkille. Sukuni omistaa täällä Keski-Suomessa pienen läntin metsää, joten voin ihan "maanomistajan luvalla" juoksuttaa näitä irti siellä ja voi että ne siitä nauttivatkin!

Dingon luoksetulovarmuus ja kontaktin otto on tässä loppuvuodesta parantunut roimasti. Rokan tultua opetin ensin pennun seuraamaan (se oli helppoa, koska pikkupentu seuraa tiiviisti laumaansa, eikä halua tulla jätetyksi yksin) ja sitten käytin Rokan varmaa luoksetuloa vahvistaakseni Dingon vastaavaa varsin kierolla tavalla: Aina, kun kutsuin koirat metsässä ja vain Rokka tuli, kehuin sitä ylitsevuotavasti hyvin kovalla äänellä. Dingo ilmiselvästi tuli mustasukkaiseksi Rokan saamasta huomiosta ja alkoi sekin parantaa luoksetuloa. Metsälenkillä se usein kääntyy ympäri tarkastamaan, että minä tulen perässä. Kehun aina katsekontaktin otosta. Viime päivinä olen saanut nämä heti luokse jopa tuoreelta jäniksenjäljeltä, jollaisella Dingosta tuli aina ennen täyskuuro. Sain myös muutama viikko sitten pihassa kutsuttua Dingon ja Rokan tulemaan kiltisti hihnaan, vaikka pihamme ohi kulki koira, jota nuo molemmat kyyläsivät, Dingo muristen ja jopa Rokka vähän haukahteli sille.

Innostuin jo ennen puolta päivää lähtemään toiselle vastaavalle lenkille ja otin vähän kinkunpaloja taskuun. Vein koirat meidän pellolle juoksemaan ja siitäkös nuo tykkäsivät. Tein jotain alkeellisia tottelevaisuusharjoituksia: pyysin molemmat istumaan paikoilleen ja käskin odottamaan. Otin pari askelta taaksepäin, kehuin ja kutsuin koirat luokse ja palkkasin. Rokalta meni hetki tajuta asia, mutta Dingo osaa istu-odota -yhdistelmän jo varsin mallikkaasti, pyydänhän sitä siltä aina kotona, kun käyn piilottamassa sille herkun toiseen huoneeseen.

Minua on jo pidemmän päälle vaivannut se, että kun kutsun toista koiraa nimeltä, saan luokseni joko molemmat koirat tai sen "väärän" koiran, vaikka hoen kummallekin omaa nimeään niin paljon, että luulisi niiden erottavan ne. Erityisesti Dingoa kutsumalla saan aika usein Rokan luokseni. Pellolla toistin muutamaan kertaan sitä, että kutsuin jomman kumman aina vuoron perään, otin katsekontaktin vain siihen koiraan, jota kutsuin ja palkkasin vain sen. Kutsuin molempia yksitellen tasapuolisesti, ettei kumpikaan jäisi vähemmälle huomiolle. Toivoisin, että voisin ohjata kumpaakin erikseen nimeltä jossain vaiheessa. Jos esim. toinen on ihan kelvollisella etäisyydellä ja toinen meinaa kadota näkymättömiin (yleensä Dingo), haluan sen etäämmällä olevan koiran lähemmäs, mutta lähempänä oleva saa ilman muuta jatkaa nuuskimistaan. Yleensä tässä tilanteessa huudan Dingoa ja lähellä asiallisesti kuljeksinut Rokka viipottaa "Dingoo!" -huudon myötä luokseni ja huudon nimikkoeläin viipottaa omissa puuhissaan...

Haluan Dingon luoksetulon nykyistä varmemmaksi, ennen kuin Rokka kasvaa itsenäisemmäksi, koska minulla ei ole varaa siihen, että nuo karkaavat yksissä tuumin naapurien maille rellestämään. Mieleen nousevat aina kauhuotsikot huskylaumoista, jotka ovat vaikka neljän koiran ryhmänä karanneet ja käyneet raatelemassa jonkun onnettoman pikkukoiran. Rokka tosin ei ole missään määrin agressiivinen (enkä aio sitä sellaiseksi päästää) ja Dingonkin sosiaalistaminen toisiin koiriin alkaa olla varsin hyvällä mallilla. Se on jopa irrallaan luokseen juossutta (Dingo oli kytkettynä vieressäni) uroskoiraa nuuskinut käymättä siihen kiinni ja narttujen kanssa sosiaalisuus on parantunut paljon Rokan tulon myötä ja sitä edeltäneissä kahden kaverini koiran kanssa koirapuistossa leikkiessä.

Näin talvella pimeä tulee aikaisin (ja täällä ei ole vieläkään yhtään lunta maassa...) ja pimeän aikaan pidän nuo aina kytkettynä. En halua, että juoksevat johonkin, missä en niitä näe, vaikka Rokka alkaakin olla jo tarpeeksi iso ollakseen joutumatta supikoiran lounaaksi. (Dingo antoi muutama viikko sitten supille lähtöpassit meidän metsästä, kun se höntti eläin käveli mettässä varomattomasti suoraan Diksun nenän eteen.

Ja se oli kyllä saakutin iso eläin, ei tosiaan tehnyt mieli pitää pikkupentua yksinään tai pimeällä irti...) Ja onhan kiinnipidossa sekin hyvä, että muistavat hihnassakulkemistavat sitten kaupunkiin palatessamme, eivätkä metsity aivan tyystin. Minulla kun on vielä ½ vuotta opintoja jäljellä ja sen aikaa joudumme vielä pääasiallisesti parvekkeellisessa kerrostalokaksiossani asustelemaan.