Rokan juoksut nyt sitten alkoivat, kun olimme sopivasti viikonloppuna isäni luona käymässä. Niinpä Dingo-poika sai jäädä ukin luo hoitoon ja ajelimme pelkän Rokan kanssa takaisin Vaasaan. Onnistuin saamaan töistä viime viikolla flunssapöpön (tuli muutamakin nuhainen immeinen vastaan ja siivoojanahan sitä herkästi altistuu kaikelle, vaikka käyttääkin suojakäsineitä ja huolehtii muuten käsihygieniasta yms.) ja maanantain töitä tokkuraisena tehtyäni tuumasin, että parasta mennä terkkariin. Ja saikkuahan sieltä tuli. (Hah, kun lukee tätä blogia tuntuu varmaan, että olisin koko aika kipeänä.. Fakta on kuitenkin, ettei työpäivinä ehdi/jaksa blogia kauheemmin päivitellä. Ja silloin ei ole koiristakaan mitään mielenkiintoista kerrottavaa. "Koirat olivat kotona miehen kanssa." tai "Rokka silppusi ruishiutalepaketin ollessamme kaupassa.")

Enivei, näin flunssaisena ei kauheasti lenkkeillä. Samaan aikaan lähti Rokalta sen lempiaktiviteetti: vapaana juokseminen omassa pihassa. Köpöttelin nyt sen kanssa tuonne joenrantaan saakka niin, että tyttö sai vipeltää flexin koko mitalta, nuuskia hiirien ja myyrien jälkiä yms. Toisaalta, juoksujen päällä ollessa ei yleensä tee tuonne julkisille alueille mieli mennä hajuja levittämään ja pistämään poikakoiraparkojen päitä sekaisin. Joku onneton vielä karkaa ja tupsahtaa kosiskelemaan Rokkaa meidän pihalle. Tai jää matkallaan auton alle tai muuten vain katoaa.

Asustellessamme isäni metsätilalla Lahden suunnalla tuossa vuoden verran oli kyllä elämä Rokan kanssa juoksujen aikaan vähän helpompaa. Tyttöä saattoi pitää pihalla narussa, kun itse istui olohuoneessa ja saattoi pitää silmällä, ettei tosiaan kukaan koiraurho ole karannut ja tupsahda sen luo. Ja olihan siellä enemmän lääniä käydä tekemässä juoksutyttelin merkkailukierros omaan metsään, ettei kylille tarvinnut mennä.

Täällä on tuo juoksunaru silleen, ettei siihen näe olohuoneesta. No, tulevaisuudessa sekin helpottaa, kun saadaan tv hommattua ja voin siirtää tietokonenurkkaukseni olohuoneesta työhuoneeseen. Eilen kyllä pidin Rokkaa siinä sen aikaa, että se sai luun syötyä ja kävin kurkkimassa, että sillä on kaikki ok.

Juoksujen aikaan ei voi koskaan olla liian varovainen, enkä todellakaan halua päätyä siihen tilanteeseen, että Rokalle jouduttaisiin tekemään raskaudenkeskeytys tai vahinkopennut pääsisi syntymään. Ei, ei, jos Rokalla joku päivä pennut on niin silloin pitää sekä sen, että uroksen silmät, polvet, kyynärät, lonkat ja selkä olla terveeksi kuvattuja, uroksen suku Rokan tapaan tiedossa ja yhdistelmä tarkoituksenmukainen jatkojalostusta ajatellen. Minä en todellakaan aio turhanpäiten lisätä koirien määrää tähän maailmaan, jossa niitä on niin paljon kodittomina.

Tietoiskuna, otin viime juoksujen aikoihin selvää kysymällä paikalliselta eläinlääkäriltä ja nykyään, jos narttu vahingossa astutaan niin eläinlääkäri muutaman viikon päästä ultraa ensin nartun, onko tiinehtynyt vai ei ja vain, jos havaitaan epätoivottu tiineys, annetaan keskeytyspiikki. Tämä sen vuoksi, ettei tuo kyseinen mömmö ole mitään kevyttä tavaraa, jota kannattaisi huvikseen tai varmuuden vuoksi narttuihin tuikkailla.

Rokalla on muuten taas verettömät juoksut. Huomattiin niiden lähestyminen perinteiseen tapaan seuraavista seikoista:

* Normaalisti Rokkaa kohtaan melko välinpitämätön ja toisinaan pomottava Dingo alkaa hiljalleen kiinnostua siitä, leikkiä sen kanssa enemmän, kiltimmin yms.

* Dingo merkkaa Rokan pissat lenkeillä huolellisemmin.

* Rokka alkaa sen yhden lenkin alussa tehtävän pissan sijaan merkkailupissailla.

* Rokka kuopii maata pissimisen jälkeen.

* Rokan käytös muuttuu uhoavammaksi ja dominoivammaksi. Se saattaa uhitella lenkillä vastaantuleville vieraille koirille ja komennella Dingoa jokseenkin agressiivisemmin kuin yleensä - ja Dingo suhtautuu siihen lunkimmin kuin tavallisesti.

* Muutokset alapäässä: normaalisti peukalonkynnen kokoinen vaaleanpunainen pimpura muuttuu tummemmanpunaiseksi ja alkaa turvota. Jotain pientä vuotoa voi esiintyä (moni narttuhan tiputtaa kunnolla verta, mitä Rokka ei elämänsä 2-3 ekojen juoksujen jälkeen ole tehnyt). Nyt eilen pistin merkille, kun tuo narttu kellotti selällään lattialla, että se normisti peukalonkynnen kokoluokkaa oleva alapää muistuttaa nyt kooltaan enempi pingispalloa.

Heh heh, vaikka onkin koira kyseessä, hivenen kiusallista kirjoittaa tästä. :'D Kirjoitan siitäkin huolimatta, jospa jollekin lukijalle osuu myös narttu, jolla on verettömät juoksut niin osaa sitten tunnistaa tämän, eikä satu vahinkoja. :3 (Jossei minulla olisi myös uroskoiraa, en tiedä, huomaisinko itsekään koko juoksuja.)

Mutta juu, tuli tosiaan mieleen tuossa rantaan aamukakalle köpsötellessämme, että Rokka-parastahan on tullut sellainen kiimainen mökkihöperö, kun on täällä jumissa flunssaisen mamman kanssa juoksuineen. Pitää yrittää järjestää sille tässä sisällä aktiviteettia (eilen pelattiinkin herkkujen piilotusta, voisi pitää myös pieniä tottelevaisuusharjoituksia, kun tuo on aika sosiaalinen ja kontaktinhakuinen - tuli tänäkin aamuna sänkyyn mut herättelemään...)

Pitää myös ottaa itseä niskasta kiinni ja ilmoittautua tuon kanssa sinne arkitottelevaisuuskurssille. Se vähän jäi, kun oli työelämäpuolella kaikenlaista säätöä (vaihdoin pariin otteeseen työpaikkaa kuukauden sisään ja tässä sivussa olen hakenut yrityslainaa.. Rokka muuten pääsee autoihin liittyvän yritykseni maskotiksi. :D) 

Nyt juoksujen aikaan Rokka on muuten rauhallinen normaaliin verrattuna. Toisaalta, tuli nähtyä tuossa Rokan Usva-veljeä ohimennen Tampereella ja sai tehdä havainnon, että kumpikin sisaruksista on aikuistunut. Eivät ole enää semmoisia yliaktiivisia teinihäslätouhottajia, vaikka toki niissä virtaa piisaa edelleen. :)

Huomaa myös, että Rokan ruokahalu on pienentynyt. Normaalisti se nykyään ahmii ruokaansa aika kyytiä - ja pitää puolensa isokitaisemmalta Dingolta, joka yleensä ehtii syödä ensin ja tulee kytikselle, pääseekö taas tyhjentämään nirsoilijan kupin. Yleensä houkuttelen/komennan Dingon kauemmas, ettei koirille tule turhaan kränää ruuasta ja Rokka saa syödä rauhassa. Kyllä tänään mietin, kun neiti alkuun vähän nirsosti nyrppi saamaansa puolen kilon rasvaista naudanliha-annostaan, että on sillä Dingon läsnäolollakin varmaan ihan positiivinen vaikutus Rokan nirsoiluun. Olen yleensä ollut aika ehdoton siinä, että jos Rokka rupeaa panttaamaan ruokaansa, eikä syö sitä, Dingo saa syödä sen ja seuraavan kerran ruokaa saa vasta illalla/seuraavana aamuna.

Niin joo, Rokka ja Dingo saavat nykyään aika usein ruuan vain kerran päivässä. Tai no se vaihtelee. Aamulla yleensä töihin lähtiessä viskon niille HauHau-nappuloita muutaman kourallisen niin saavat siitä vähän aamupuuhaa (molemmat tuntuvat tykkäävän, siisteysintoileva poikakaverini ei, haha :D) ja sitten illalla saavat raa'at luut tai sitten ihan vaan raakaa lihaa, johon sotken toisinaan kasvissoseen, hedelmäsoseen, kananmunaa, joskus vehnälesettä, auringonkukkaöljyä.. Sitä tavallista, mitä tässä blogissa on pitkään esitelty. Tosin olen jatkuvasti karsinut tuota kasvipohjaisen aineksen määrää.

Rokka muuten saattaa hyvinkin päästä kesällä hoivailemaan pentuja. Ei tosin omiaan, eikä edes samanlajisia. Ilmoittauduin näet sijaiskodiksi Vaasan kissatalolle juurikin ajatuksena, että joku seudulta (ikävä kyllä joka vuosi) löytyvistä kantavista kissaemoista voi saada vierashuoneemme käyttöönsä ja etsitään sitten emolle ja pennuille hyvät kodit meidän kautta. Ja toki yhtenä ajatuksena, että pentujen kasvaessa ne sosiaalistuvat koiriin, jolloin koti voi löytyä helpommin myös koiraperheestä! :) 

Nyt onkin kova opiskelu käynnissä, jotta osaa sitten hoitaa sijaiskodin roolinsa mahdollisimman hyvin. Kuitenkin aika iso vastuu vastata kokonaisen elävien yksilöiden pesueen maailmaantulosta ja ensimmäisitä elinviikoista. Onneksi on tuo vierashuone, niin kissaemo voi olla rauhassa koirilta - on hyvin todennäköistä, ettei se ole niihin tottunut ja aikuisen kissan totuttaminen koiriin onkin sitten ihan toinen juttu... Kun poikasten Elli-tätiäkin ajattelee (siis äitini porukoiden kissaa), se on nyt pikku hiljaa alkanut sietää Dingoa ja Rokkaa, mutta kyllähän noilla edelleen on aina pieniä tilanteita ja Ellikin on niin voimakasluontoinen, että mieluummin haastaa reviirilleen tunkeutuneita hulivilejä kuin piiloutuu ja pakenee.

Toki, kun olin kesällä siellä koirien kanssa talonvahtina muutaman viikon, Elli tottui Dingoon ja Rokkaan ihan eri tavalla. Uskon, että näin käy myös luonamme pidemmän aikaa majailevalle kodittomalle kissalle. Ja kissatkin ovat niin eriluontoisia koirien suhteen. Pitää vaan katsoa, ettei synny vaaratilanteita ja Dingo tai Rokka saa kisulta turpiinsa. (Hah, ainoa Elliltä kynttä saanut olen minä, kun menin ottamaan sitä niskasta kiinni sen karattua pihalle ja se pelästyi aika tavalla.. Siitä tulikin sellainen taistelu elämästä ja kuolemasta, että päätyi jopa kolumniini Hopeanuoli-faniyhdistyksen Tähdenlento-lehdessä. :D)