Tässä vähän ajatuksia, tarina luettavaksi, heille, jotka suunnittelevat omalle koiralleen pentuja ihan vain siksi, että olisi kivaa saada siltä omalta koiralta jälkeläinen, joka jäisi kotiin sitten, kun omasta rakkaasta koirasta aika jättää:

Minullakin oli jokunen vuosi sitten tilanne, että edellinen koiramme, jota rakastin enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, rupesi vanhenemaan ja rupesin sitten miettimään, että olisi mukavaa saada sen jälkeläinen. Kirjoitin asiasta yhdelle mestästyspalstalle (kyseessä oli harmaa norjanhirvikoira) ja siellä tuumattiin, että koska koiramme ei ole koskaan hirveä haukkunut, se on jalostuksellisessa mielessä arvoton. Asia ei sen pidemmälle edennyt, minua tietenkin harmitti, koska pidin koiramme luonteesta ja muista ominaisuuksista, tervekin se oli koko ikänsä ollut. 

Pentuja ei sitten ikinä kuitenkaan tullut ja tänä päivänä olen siitä erittäin iloinen. Kyseinen koira nimittäin sai epilepsiakohtauksen, jota ei kyetty laukaisevilla lääkkeillä saamaan loppumaan ja kohtauksen kestettyä niin kauan, että koira olisi ollut käytännössä vihannes, vaikka olisikin selvinnyt, tehtiin päätös antaa sille lopetuspiikki.

Jos tällä koiralla olisi teetetty pentuja, niilläkin olisi todennäköisesti taipumus tuohon epilepsiaan. Parempi, kun ei teetetty. Vaikka se rakas koira olikin.

Ja että miten rakas..
Koiran kuoltua olin viikon poissa koulusta henkisen shokin takia ja tein surutyötä. Kuultuani koiran kuolemasta kesken koulupäivää lysähdin portaille itkemään. Häivyin kesken päivän, pakkasin hamsterini autoon ja ajoin 470 km matkan ollakseni mukana koiran hautaamisessa. Viikko istuttiin aika toistaitoisina, vähän kertoiltiin toisillemme, mitä hamsterit näkyy häkissään puuhailevan. Tämän jälkeen palasin kotiin ja opintojen pariin, mikään ei ollut, niinkuin ennen.

Viikon päästä löysin itseni Rekku Rescuen sivuilta ja silmiini osui Dingo-niminen koira. Se oli iso ja ruskea kaveri, jotkut kasvonpiirteet ja häntä muistuttivat etäisesti vanhasta menetetystä koirastamme. Luonnekuvauksessa sanottiin, ettei tule toimeen toisten urosten kanssa. Vanhalta koiraltamme tuttu käytösongelma.

Dingo_vanha1_zps077d7fa0.png



Pyörittelin asiaa mielessäni, omasta puolestani en kaivannut uutta koiraa menetetyn tilalle. Olisin hyvin voinut käyttää esim. seuraavat puoli vuotta surutyön tekoon. Ajattelin kuitenkin sitä koiraa, joka joutuisi värjöttelemään puoli vuotta tarhalla (se oli jo 2 vuotta odottanut kotia, en usko, että sille olisi toista ottajaa tullut), joten otin yhdistykseen yhteyttä, kerroin elämäntilanteestani ja koirataustastani. Joulupyhien ja uuden vuoden välissä löysin itseni Virosta koiranhakumatkalta ja Dingo tuli luokseni varautuneena ja sotkuisena. Pesin sen ja aloin rakentaa kovia kokeneelle koiralle uutta luottamussuhdetta.

Dingo pääsi vaeltelemaan sukutilalle, joka oli ollut edesmenneen koiramme valtakuntaa. Se tuli kuin jonkinlaiseksi perintöprinssiksi sille. Jotain samankaltaista on sen luonteessa ja ulkonäössä.

En lopultakaan tarvinnut vanhan koiramme jälkeläistä saadakseni sille sen kaltaisen jatkajan, joka on vähintään yhtä rakas kuin sekin oli.

Kirjoitan tästä ihan siksi, että ihmiset, jotka haluaisivat koiralleen pennun, miettisivät vielä: on vaikeaa ajatella, ettei siitä omasta koirasta jää mitään maan päälle, kun tulee aika luopua siitä. Tästä huolimatta ei kannata mennä teettämään niitä pentuja, jossei ole tietoa koiran suvun terveystilanteesta tai on tiedossa, että ongelmia voisi tulla. Minä olen onnellinen, ettei edesmennyt koirani siittänyt tähän maailmaan jälkeläisiä, jotka olisivat saattaneet kärsiä kenties pahemminkin, jos olisivat saaneet kohtauksia jo nuorempina jne.

Pennut kannattaa aina teettää koiralla siitä syystä, että koira itse on mahdollisimman monella tapaa - luustokuvauksin jne. varmistettu terveeksi ja sen rotu/rodut ja suku niinikää ja näin ollen sen perillisistäkin tulee terveitä. Samantapaisen ihanan luonteen tai ulkonäön saatat löytää odottamattomasta paikasta kokonaan erityyppiseltä koiralta. Omani löytyi kovaa elämää viettäneenä pieneltä virolaiselta koiratarhalta ja tuotiin Suomeen osaavan ja vastuullisen kotimaisen Tracesiin listautuneen eläinsuojeluyhdistyksen hoitaessa käytännön asiat, rokotukset, EU-passin, yms.

Omaksi työkseni jäi pestä koira, tehdä sille varmuudeksi ulkoloishäätö, käydä uusimassa rokotukset, kuntouttaa se yhteiskuntakelpoiseksi tavalliseen kotikoiran elämään ja tarjota sille rakastava ja huolehtiva koti.

En usko, että olisin voinut edesmenneelle koirallemme parempaa perillistä toivoa.

dingo2_zps478c38dd.png