Näin itsenäisyyspäivän tienoilla tulee aina pohdittua Suomea ja suomalaisuutta. Mitä siihen liittyy ja mitä hyvää (ja mitä huonoa) seuraa siitä, että asuu Suomessa. Meillä on asiat valtavan hyvin. Elintaso turvaa sen, että meillä pienituloisillakin - esim. oma viimekuun palkkani oli n. 770 euroa - on mahdollisuus selvitä ja jopa varaa auttaa myös muita. Toki on niitäkin suomalaisia, joilta puuttuu jokapäiväinen ruoka ja katto pään päältä, eikä heidän auttamistaan tule unohtaa. Väittäisin, että meiltä löytyy siihen resurssit, kyse on tahtoasiasta.

Sama pätee kodittomiin eläimiin ja suonette anteeksi, jos lemmikkiblogini eläinaiheessa pysyttelee - yhtään ihmisten ongelmia väheksymättä! Suomella on omat löytöeläimensä ja erityisesti maamme kissat ovat vastuuttoman kissanpidon seurauksena huonossa jamassa. Ja vastuu on tosiaan meidän ihmisten - ilman meidän myötävaikutustamme yksikään villikissapopulaatio ei säilyisi hengissä luonnossamme. Näin Suomen itsenäisyyspäivänä tekeekin mieli kysyä kissojen vapautta puolustavilta, onko kissojen vapaus kotimaisen luontomme lajien uhraamisen arvoista? Kissat tappavat joka vuosi miljoonia pieneläimiä, joista osa on rauhoitettuja ja jotkut uhanalaisia. Maassamme ei luonnostaan esiinny eurooppalaista villikissaa, kissa on Suomen luonnossa samanlainen haittaeläin kuin esimerkiksi minkki.

mehta.jpg

Meillä olisi kyllä resursseja huolehtia paitsi maamme omista vähäosaisista, myös auttaa muita. Minä en ainakaan voisi kokea samanlaista ylpeyttä suomalaisuudesta kuin nyt, jos emme auttaisi maailmalla hädänalaisia ihmisiä ja eläimiä, sekä tarjoaisi joillekin mahdollisuutta elää tässä hienossa maassa ja rakentaa sitä yhdessä kotoperäisten suomalaisten kanssa. Välillä kuulee kommentteja, että Suomeen syntyneillä ihmisillä ja lemmikkieläimillä olisi joku etuoikeus tähän hyvinvointiin. Mielestäni tuollaiset kommentit ovat todella itsekkäitä ja antavat maastamme aika mauttoman kuvan. Valtion ja sen kansalaisten pitää minun mielestäni käyttäytyä oikeudenmukaisesti heikommassa asemassa olevia kohtaan. Jos Suomi alkaisi käyttäytyä itsekkäästi ja esimerkiksi lopettaisi kehitysavun, kuten jotkut tahot ovat heitelleet, olisi se minusta niin ala-arvoista, että tuntisin tuolloin lähinnä häpeää kotimaatani kohtaan. Jatkakaamme siis auttamisen tiellä niin täällä kotimaassa kuin kansainvälisestikin, niin sitä kehtaa olla ylpeä tästä synnyinmaastaan!

Ulkomaalaisvastaisuus ulottuu usein myös koiriin. Ensin pitäisi kuulemma pelastaa kaikki kotimaiset kodittomat (mukaanlukien myyntipalstojen hetken mielijohteesta tuotetut ja ostetut koirat), ennen kuin saisi auttaa yhtäkään ulkomaista koiraa. Itse aikoinaan päädyin ottamaan Dingon tuolta etelänaapurista tuumien, että suomalaisten kodinetsijöiden on helpompi löytää koti ja näinhän se monesti on. Harvempi suomalaiskoira etsii uutta kotiaan kolmea vuotta tarhalla värjötellen, kuten Dingo. Osasyynä tosin sekin, että Suomessakaan moni löytöeläimiä vastaanottava taho ei yritäkään etsiä adoptiokelpoisille eläimille uusia koteja, vaan löydetyt kissat ja koirat pistetään lakisääteisen 14 vrk säilytysajan jälkeen piikille. Kotimaisista kodinetsijöistä tiedottamista pitää myös parantaa - ne voisi esimerkiksi aina ilmoittaa Kodittomat.fi-palveluun, jotta kotien löytyminen helpottuisi.

Oikeus hyvinvointiin ei kuitenkaan saa olla kiinni valtioiden rajoista. Esimerkiksi Viroon tai Romaniaan syntyneellä koiralla ei juurikaan ole hääppöisiä mahdollisuuksia saada hyvää kotia kotimaastaan - sen sijaan Suomessa niitä riittää. Toki meidän tulee tukea ensisijaisesti sitä, että oloja paikanpäällä saadaan auttamisen kohteena olevissa maissa kohennettua ja ihmisten tietoutta lisättyä. Autettiimpa sitten ihmisiä tai eläimiä. Se ei silti saa tarkoittaa sitä, että kaikki hädänalaiset jätetään automaattisesti kärsimään siksi aikaa, että jopa kymmeniä vuosia kestävät muutokset saadaan aikaan. Ihmisten kohdalla siitä voi olla jopa apua, että joku tulee avustusmaasta esimerkiksi Suomeen opiskelemaan ja vie sitten täällä saamaansa kokemusta ja tietotaitoa käytännön asioista, demokratiasta ja ihmisoikeuksista kotimahaahansa.

Myös koirien kohdalla adoptiotoiminnasta on hyötyä tilanteen korjaamiseksi paikan päällä. Esimerkiksi Romanian katukoiria auttava Kodittomien Koirien Ystävät ry tekee ensisijaisesti työtä korjatakseen oloja ja asenteita paikan päällä. Ilman adoptiotoimintaa KKY:n ja Save the Dogsin ylläpitämät avustuskeskukset täyttyisivät hyvin nopeasti koirayksilöistä, jotka eivät pärjää kaduilla ja koirien steriloimisprojektia ei pystyttäisi jatkamaan. Katukoirien määrää on saatu joillakin toiminta-alueilla laskemaan jopa 90% steriloimalla kaduilla eläviä koiria. (Jos koirat vain poistetaan kadulta, tilalle vaeltaa uusia niin kauan, että valistustyö alkaa vaikuttaa laajemmin ja vastuuton suomalaista ulkokissanpitoa muistuttava koiranpito koko maassa vähenee.) Steriloidut koirat myös rokotetaan ja tämä puolestaan auttaa mm. alueen rabiestilanteeseen ja auttaa siten myös paikallisia ihmisiä välttymään vaaralliselta tartunnalta.

Eli sillä, kun esimerkiksi Save the Dogsin ja KKY:n eläinsuojelukeskuksesta lähtee Suomeen tai Italiaan adoptoitavaksi koira, vapautuu sinne paikka steriloinnista toipuvalle koiralle, joka palautetaan rokotettuna ja lisääntymiskyvyttömänä plokkaamaan rokottamattomien ja lisääntyvien kulkukoirien leviämistä ja sitä kautta koiramäärän lisääntymistä. Näin ollen sillä Suomesta hyvän elämän saaneella koiralla on paljon kauaskantoisemmat vaikutukset kuin yhden ainoan koiran pelastaminen - mikä on toki paljon jo sekin.

Diddipsi.jpg

Dingo tuossa kipusi syliini halittavaksi. Ainakin sille Suomeen pääsy on ollut varsin käänteen tekevä asia elämässä. Niin hyvää huolta kuin siitä Virossakin pyrittiin tarhalla pitämään, resursseja ei vaan ollut riittävästi. En pysty varmaan ikinä ymmärtämään ihmisiä, jotka kellottavat täällä suomalaisen hyvinvoinnin keskellä koirineen ja julistavat kovaan ääneen, miten Suomen ulkopuolella syntyneillä koirilla tai ihmisillä ei olisi oikeutta päästä samaisesta hyvinvoinnista osalliseksi. Miten jonkun ajatusmaailma voi olla niin julma?

Tiettykään maailmaa ei paranneta hetkessä ja epätäydellisyyttä ei saada ikinä täysin kitkettyä. Silti, pienin askelin, voimme parantaa oloja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mitä enemmän keskitämme resursseja turhuuksien sijaan siihen, että kaikilla olisi parempi olla, sitä paremmiksi ne asiat pikkuhiljaa muuttuvat. Me suomalaiset teemme kaiken aikaa paljon arvokasta työtä sen eteen, että ihmisillä ja eläimillä olisi hyvä olla ja vaikeassa asemassa olevien elämä helpottuisi. Jatkakaamme samaan malliin, niin voi jatkossakin sanoa hyvillä mielin olevansa ylpeä suomalaisuudestaan!

Hyvää itsenäisyyspäivää!