Huf, taas on takana kolmipäiväinen kouluviikko. Onneksi on 2 päivää itsenäistä työskentelyä kotona, minä en haluaisi menettää viimeistä kuulakärkikynääni. Rokka nimittäin on tuhonnut loput - kavunnut poissaollessani tiskipöydälle ja vienyt niitä mikron päällä olleesta kotelosta. Se oli myös mm. pöllinyt tiskiharjan tiskialtaasta, sekä pesussa olleen kulhon, jossa oli ollut kanakastiketta. Tänään kotiin tullessani huomasin, että läjä Susikoira Roi -kirjoja oli vedetty alas hyllystä ja hyllyssä olleet jouluvalot olivat päätyneet parempiin suihin.

Joskus aikana ennen Rokkaa ihmettelin kovasti, kun ihmiset valittivat sitä, että heidän pentunsa syö kaikkea. Ihmettelin, mikseivät he jätä pennuille luvallista pureskeltavaa, niin ei tarvitse tylsistyneenä tuhota huonekaluja ym. No... Täällä on päivät läpeensä lojunut MONTA KOSKEMATONTA PURULUUTA, sen sijaan on pitänyt kiipeillä hyllyille ja pöydille - mitä se ei edes yritä tehdä minun läsnäollessani ja viedä sieltä kaikenlaisia esineitä, joihin ei ole muuten kiinnittänyt mitään huomiota.

Tässä kirjoittaessa Rokka nukkuu sohvalla kuin kaunis viaton pikku enkeli. Dingo pötköttää tuossa kirjahyllyn vieressä ja tuijottaa minua hypnoottisella katseella. Välillä se vilkuilee Vladimiria. Kissa meinaan päätti, että nyt on illan riehuhetki. Se maukuu ja säntäilee ympäriinsä häntä pörhöllään. Härnää Rokkaa, joka koittaa nukkua sohvalla.

Rokka yritti tänään pariin otteeseen syödä kissankakkaa, mistä seurasi sen luokan torut, että sitä voisi kutsua jonkinsortin "henkiseksi turpasaunaksi". Pidin pentua paikallaan ja toruin hyvin epämiellyttävin äänenpainoin naama kiinni sen naamassa. Tuo kakansyönti on ehkä iljettävin tapa, mitä koiralla voi olla ja toivon todella, että Rokka pääsee siitä eroon ja jättää kissan hiekkalootan rauhaan...

Eilen päätin ottaa Rokan mukaan minun ja Dingon vetoharjoitushölkkälenkille ja sillä oli selvästi enemmän intressejä hommaan kuin Dingolla, joka piti moneen otteeseen suoranaisesti raahata pois haistelemasta jotain pissoja. Pelkkä eteenpäinkannustus ei yksinkertaisesti riittänyt. Ja Rokka keksi pari kertaa, että on kivaa lähteä muuten vain poukkoilemaan lumihangelle jonnekin ihan väärään suuntaan.

Normaaleilla kävelylenkeillä nuo sen sijaan kiskoisivat erittäin mielellään eteenpäin, mutta olen pysynyt tiukkana sen suhteen, että kävelyllä kuljetaan minun takanani. Dingo on nyt koirien lisäksi alkanut ohittaa myös mopot kärsivällisemmin. Rokka osoitti tänään olevansa luottamuksen arvoinen irtipidon suhteen, kun annoin sen kirmailla lenkin päätteeksi ja se aluksi tuli luokse ja istui nätisti (hihnassa olleen) Dingon kanssa vieretysten, kun kaksi eri koirakkoa ohitti meidät vähän matkan päästä. Taloytiön pihametsiköstä tullessa Rokka äkkäsi jonkun autolleen menevän naapurin ja ryykäsi innoillaan kohti, mutta totteli toista pysähtymiskäskyäni, jolloin kannustin sen iloisesti tulemaan luokse ja kytkin tytön hihnaan.

Rokan luoksetulosta saa monesti olla ylpeä, se tottelee paljon paremmin kuin moni aikuinen koira. Sisäsiisteyskin on jo aivan uudella mallilla. Pissoja ja kakkoja tulee vain, jos se joutuu olemaan monta tuntia yksin pääsemättä ulos, kuten tänään. (Kymmenestä neljään 3D-animaatiota koululla, ei mahdollisuuksia poiketa kotiin, kuten eilen hyppytunnilla.)

Ai juu... Olen tässä lueskellut nuoruuden nostalgiamielessä Animorphs-kirjasarjaa (kyllä se jaksaa viihdyttää minua edelleen, vaikka ikää on mittarissa 23 vuotta...) jossa joukko nuoria saa kyvyn muuttua eläimiksi, joiden dna:n on omaksunut koskettamalla, voidakseen taistella maata valtaavia avaruusolentoja vastaan (tuo on muuten überein juoni ikinä...! XD) ja välillä tulee kohotettua katse ylös kirjasta ja mietittyä, että olisi tosi siistiä osata morfata. Olisi mahtavaa, jos voisin omaksua lemmikkieni dna:n ja muuttua niistä joksikin ja lähteä ulos yöllä vaeltelemaan...

Jooh. Ehkä pitäisi harrastaa enemmän sosiaalista elämää. Dingon kanssa kulkiessa minua eivät koiranomistajille tyypilliset sosiaaliset kokemuksetkaan tavoita, kun pyrin kiertämään toiset koiranulkoiluttajat sen verran kaukaa, ettei mennä Dingon sietoalueen sisäpuolelle. Ja taas ilman koiraa liikuskelevat harvemmin tuntevat kutsumusta tulla silittämään Dingon kokoista ronttia. Rokka kyllä taaperoiässä keräsi vähän liiaksikin ihailua (mieleeni painui tupakansavut pennun naamalle hönkinyt humalainen, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että siperianhuskylle pitää syöttää hk:n sinistä...) mutta nyt se ei enää ole samanlainen silitysmagneetti sekään. Onneksi. Vaan kylläpä tänään tuli iltapäivälenkillä lapsia kysymään, saako näitä silittää, Dingokin sai taputukset. Rokka yllätti positiivisesti ja älysi olla hyppimättä tällä kertaa.