Ihmiset, jotka kouluttavat koiria ruokapalkalla on kahta eri kuppikuntaa: erillisillä nameilla palkkaavat ja ne, jotka teettävät koiralla töitä, joiden kautta koira ansaitsee päivittäisen ruokansa. Jälkimmäinen kuulemma pitää koiran työmotivaation korkeana. Ja onhan siinä sekin hyvä puoli, ettei koira liho lisäherkuista.

Kuten olen aiemmin todennut, itse en juuri nameja käytä. Minulla on sen verran läheinen suhde poikasiin, että minun kehuni riittävät enimmäkseen niiden motivointiin. Nameja voi lähinnä piilottaa joskus koirien etsittäväksi ja kynsienleikkuu on erikoisjuttu. Nameja voi käyttää myös uusien asioiden opetteluun.

Tuo päivittäisten aterioiden ansaitsemismetodi on kyllä askarruttanut mieltäni kovasti. Jos käyttäisi jatkuvasti namipalkkausta, se olisi varmaan järkevä malli. Tosin en tiedä, miten kuljettaisin verisiä kotiruokamössöjäni mukana, kun en edes nappuloita jaksa taskussa raahata. (Ja esim. Dingoa ei edes nappulat kiinnosta, sille pitää olla makkaraa tai raakaa lihaa, että se viitsii sen kädestä suuhunsa pistää. Rokka taasen pitää nappujakin palkkana, se tosin syö pakasteherneitäkin, että...)

Nyt eilen tuli viimein tätä ihan käytännössä kokeiltua. Tai siis, kyllähän minä vaadin aina, että koirat istuvat rivissä, kun laitan niille ruokakupit maahan ja syömään saa mennä vasta, kun läpsäytän käsiäni yhteen tai sanon "saa ottaa". Tämä on ihan käytännön syistä ollut pakko, vaikken todellakaan meinaisi joka kerta moista typeräntuntuista temppuilua jaksaa: kun koiria on useampi kuin yksi, olisi ruokailutilanne aika kaoottinen, jos koirat koheltaisivat ja pomppisivat kuppeja maahan laitettaessa. Nykyään voin jopa täyttää maassa olevat kupit koirien istuessa.

Eilen oli taas se hetki viikosta, kun näiden kynnet piti leikata. Iltapäiväruoka oli antamatta ja päätin toteuttaa asian niin, että kumpikin sai sapuskan vasta, kun kynnet oli leikattu. Annoin Dingon katsoa vierestä, kun helpommin käsiteltävältä Rokalta leikkasin kynnet, jonka jälkeen Rokka sai ruuan. Sitten oli Dingon vuoro ja se ymmärsi hyvin pelin hengen. Dingo pitää edelleen palkita jokaisen tassun jälkeen erikseen, jotta sen yhteistyökyky säilyy. (Ollaan edistytty paljon, ennen jouduin antamaan jokaisen kynnen välissä palan makkaraa vuolaiden kehujen kera. Ja Dingo tosiaan pitää saada vapaaehtoisesti suostumaan kynsienleikkuuseen, muuten se nappaa kädestä. Pitkään työstin tätä luottamusta kynsienleikkuuhommassa, eikä yhtään helpottanut, että olin itsekin kokematon kynsien leikkaaja ja minulla oli aika epävarmat otteet.) Dingon välipalkkaaminen mössöruualla ei ollut oikein helppoa, ennen kuin keksin sormien sijaan antaa ruuan lusikalla.

Sain kätsysti tällä kummankin koiran kynnet leikattua ilman draamaa. (Viime kerralla se oli Rokka, joka rupesi rimpuilemaan kesken kaiken ja piti blogata tyttö makuulle, että sain sen pysymään paikallaan takajalkojen leikkaamisen ajan. Dingolla tämä tekniikka taas ei toimi, enkä pidä millään muotoa järkevänä lähteä moista yrittämään. Tulisi pahimmillaan takapakkia koko touhuun.)

Poikaset saivat pitkästä aikaa kotiruokaa. Huomasin eilen, että Dingo oli ruvennut lihomaan, paree varmaan pysytellä kotisafkassa kohtuupienillä annoksilla. Molempien koirien vatsat alkoivat toimia heti paremmin, kun saivat ohrasuurimopuuroa, riisiä ja makaronia raa'an lihan ohella sisältävää kotiruokaa valmismössöjen sijaan. (Heitän reseptin tänne seuraavaksi, Alikersantin Voimarokka on uuden sörsselin nimi. xD)