Ei hemmetti... Nyt harmittaa, että menin koko blogiin edes kirjoittamaan uudesta opiskelupaikasta. Meillä alkoi toinen navettaviikko ja kerkesin yhden iltapäivän ja aamun tehdä, kun elokuussa vaivannut selkäkipu (joka vei minut viikoksi kävelykyvyttömänä petiin muutaman päivän ennen koulujen alkua) uusiutui ja jouduin jäämään sairaslomalle kesken navettaviikon. Asia tuntuu minusta todella nololta ja ikävältä - en voi teeskennellä, etteikö tästä olisi vaikeaa kirjoittaa julkisesti. Kenties siitä on apua muille alaa harkitseville ja auttaa arvioimaan, olisiko itsestä lopulta siihen.

Näyttää nimittäin kovasti siltä, ettei tällä selällä tulla tekemään navettahommia tai mitään muutakaan fyysisesti raskasta. Pelottaa ajatus siitä, että kipu pahenisi taas niin, etten voisi kävellä ollenkaan. Se oli kamala kokemus. Odottelen vielä pääsyä fysioterapiaan, laboratoriotesteisiin ja mahdollisesti kivun jatkuessa magneettikuvaan. Olen kuitenkin aikalailla tehnyt päätökseni - raskain mielin - että luovun tämän alan opinnoista. En halua leikkiä terveydelläni; selän sanoessa naps joutuisin luopumaan koirista, laskettelusta, autoilusta ja monista muista rakastamistani asioista.

Käytännön hoitotyö eläinten parissa on fyysisesti vaativaa, vaikkei juuri navetassa olisikaan. Koirien taluttaminen, niiden ja kissojen nostelu. Puhumattakaan jyrsijähäkeistä ja matelijoiden terraarioista.

Kaikki eläinalalla opetettava - erityisesti anatomiaan, ravitsemukseen ja ruuansulatukseen liittyvät jutut - ovat olleet mielestäni äärimmäisen mielenkiintoisia ja olisi totta vie kiva jatkaa teoriapuolella noiden asioiden parissa. Kenties voisin olla avuksi ja tehdä töitä esimerkiksi eläintenhoidosta kertovien oppaiden parissa.

Että tämän kokemuksen myötä neuvon muille: miettikää kahteen kertaan, kestääkö terveytenne alan vaatimukset.

Itselläni tosin ilmeni tämä selkävaiva vasta hakemisen jälkeen ja ensimmäisen jakson pärjäsinkin ihan hyvin. Ja pitää nyt vielä katsoa, mikä näiden vaivojen taustalla on.

Toinen syyni, miksi päätös luopua tästä opintoalasta selkävaivojen ilmettyä oli itselleni oikeastaan kohtalaisen helppo, on pyörinyt mielessäni jo pidempään. Isosta eläinmäärästä työkseen huolehtivalla on äärimmäisen suuri vastuu - vastuu niiden elämästä ja hyvinvoinnista. Löysin itseni aika usein pohtimasta, etten ole välttämättä oikea henkilö kantamaan sellaista vastuuta. Normaalioloissa kyllä, mutta jos elämässä tulee näitä ikävämpiä kausia, niin 2 koiraakin asettaa aika paljon haastetta. Miten pärjäisin, jos vastuullani olisi vaikkapa eläinkaupan, lemmikkihoitolan tai navetan iso eläinmäärä?

Näitähän tapahtuu alalla oikeastikin - loppuunpalamisia. Seurauksina pahimmillaan viikkokausia omassa ulosteessaan rypeneet nälkiintyneinä toisiaan syöneet kuolleet eläimet. Näiden kauhukuvien siivittämänä olin jo muutenkin miettinyt tekeväni eläintenhoitajaksi valmistuttuani mahdollisesti jotain muuta kuin eläinten hoitamista: koirankoulutuskurssien vetämistä, eläinten koppien rakentamista ja juurikin sitä oppaiden kirjoittamista.

Toki jälkimmäiseen on hyvä saada myös käytännön kokemusta mukaan - sekä koota laajempaa pohjamateriaalia, haastatella asiantuntijoita, yms. Se voisi olla ihan mielenkiintoistakin hommaa.

 

Muita kuulumisia: Rokalla alkoi juoksut, ovat olleet toistaiseksi verettömät, mutta Dingon kasvanut uteliaisuus Rokkaa ja sen pissojen merkkaamista kohtaan + Rokan lisääntynyt merkkailupissailu olivat tästä hyvissä ajoin varoittaneet ja kun sillä rupesi alapää olemaan normaalia isompi, otettiin koirat erilleen. Loppuviikosta lähden varmaan Rokan kanssa evakkoon jonnekin ja jätän Dingon isälle, ettei DiipaDaapan tarvi stressata tärppipäiväisen nartun hajuista samassa talossa.