Ensiksi haluan käsitellä erästä koirien ruokintaan liittyvää ajankohtaista asiaa... Savu-sheltin kohtalo on järkyttänyt minun lisäkseni koiranomistajia kautta maan. Kyseessä siis pieni pentu, joka kuoli syömäänsä  Bento Kronen lammas&riisi -penturuokaan.. Useat muutkin koirat ovat saaneet ruuan vaarallisesta ruokaerästä epilepsian kaltaisia kohtauksia ja valmistaja veti ruuan markkinoilta. Savun aivoja tuote oli vaurioittanut niin pahasti, että se jouduttiin nukuttamaan ikiuneen vasta vuoden vanhana.

Syynä ruuan vaarallisuuteen oli valmistukseen käytettyyn riisin valkuaisainepitoisuutta oli nostettu keinotekoisesti, lisäämällä riisiin jotain typpipitoista ainetta samaan tapaan kuin taannoisessa Kiinan maitoskandaalissa kävi. Aiheesta lisää Katiskassa.

Itseni tavoin moni koiranomistaja (eivät tosin kaikki) on tämän myötä alkanut uskoa entistä enemmän kotiruokintaan ja barffaukseen. Periaatteessa kotiruuallekin voisi tietty käydä samoin, jos sitä varten kaupasta ostettuun riisiin tai muuhun ainesosaan olisi lisätty jotain asiatonta. Itse kuitenkin käytän pääasiassa ihmisille tarkoitettuja tuotteita koirillani - koiran ravinnoksi käyttämiäni tuotteita ovat lähinnä puruluut, silloin tällöin pakastettu naudan pötsi ja koirille tarkoitettu pakastejauheliha. Hiilikuitupuolen tuotteissa aion jatkossa panostaa vähän tarkemmin kotimaisuuteen - tai vähintäänkin siihen, että ovat jossain läntisen EU:n puolella valmistettuja.

Paniikkiin tuskin lienee syytä, jos pysyttelee isoissa tunnetuissa merkeissä - jos niiden vuoksi lakoaisi eläimiä ympäriltä, se tiedettäisiin. Toki aina voi käydä niin, että jossain tunnetun ruokamerkin ainesosien toimitusketjussa vaihtuu joku alihankkija ja siellä ei tarvita kuin yksi epärehellinen linkki väärässä paikassa, niin voikin pitkään hyväksi tunnetun merkin joku erä ollakin yhtäkkiä tappavan myrkyllistä!

Sama voisi periaatteessa käydä myös ihmisile - ja Kiinassa niin kävikin, mutta esimerkiksi Suomeen tuotavien ihmisille tarkoitettujen tuotteiden uskoisin olevan tarkemmassa syynissä kuin eläinruokaketjujen. Minä vaan en luota siihen, että eläinten ruuantuotanto olisi yhtä laadukasta kuin ihmisten niin kauan kuin suurin osa ihmisistä arvostaa ihmistä enemmän kuin muita eläimiä ja maailmasta löytyy niin paljon porukkaa, joka - lakien tapaan - määrittelee eläimet suunnilleen esineiksi.

Kotiruokinnassa näen kuitenkin hyvänä sen, että siinä näkee ruuan raaka-aineet ja on varaa valita, mitä raaka-aineita siihen menee. Esim. minkä merkkistä riisiä ostaa tai käyttääkö naudanjauhelihaa, sikanautaa vai satsaako eettisyyteen ja ostaa esim. hirvenlihaa tai luomupuolelta jotain... Tällöin riskien määrä on pitkälti kiinni itsestä. Ne tuotantoketjun osaset, joita en pysty näkemään, ovat kuitenkin tarkassa ihmisravintotuotantoketjun syynissä. Ja tässä suhteessahan olen itsekin - me kaikki olemme - ihan samassa vaarassa kuin sitä ihmisille tarkoitetuista ainesosista tehtyä ruokaa syövät koiratkin.

Tällä hetkellä joudun köyhänä opiskelijana katsomaan myös sitä ruuan hintalappua, mutta jahka tästä pääsen ensi kesänä työelämän puolelle, on todellakin aikomuksena alkaa panostamaan entistä enemmän ruuan laatuun ja eettisyyteen niin itseni kuin lemmikkieni kohdalla.

Vladimirkin joutaisi siirtyä pois teollisesta ruuasta. Nytkin se (tai Rokka, en nähnyt kumpi sen teki ja teoriassa Rokka olisi voinut rosvota kissanruokaa) oli yrjönnyt Gourmetta lattialle. (Jos se oli Rokka, niin aika temppu, kun oli juuri niellyt annoksen Jahti&Vahti-naksuja ja masumuussia..) Pitäisi vaan löytää joku luotettava opas, jossa olisi lueteltu kaikki kissan päivittäin tarvitsemat ravintoainemäärät suhteessa painoon.

 

Mutta sitten muihin asioihin.

 

Eilen olimme koirapuistossa ja siellähän oli väkeä! Tulimme autollani päiväsaikaan, mukanamme olivat myös 2 kaveriani nuorine tyttökoirineen - Dingon koirakaverit. Njoh, puistossa kun oli paljon sakkia, jätin suosiolla Dingon autoon ja veimme tytöt pienempään aitaukseen leikkimään siellä olleen ison uroskoiran kanssa. Se sopi hyvin porukkaan, kun kaikki kolme tyttöstä ovat tottuneet leikkimään Dingon seurassa... Ison koiran lähdettyä veimme tytöt isolle puolelle isompaan ryhmään. Muuan nuori ajokoira kiinnostui kovasti Rokasta ja vainosi sitä koko aika. Monta kertaa kutsuin Rokan luokse tai menin väliin ja hätistelin koiran sivuun sen kimpusta. Koiran omistajan huomatessa asian selitin, että Rokka on vasta viisikuinen ja moinen perässä roikkuminen ei selvästikään ollut siitä kovin mukavaa ja ajokoira ei millään älynnyt jättää tyttöä rauhaan, vaikka omistajakin sitä komensi. Hän oli kuitenkin ymmärtäväinen ja otti pian koiransa kiinni ja lähti - olivathan he siellä jo ilmeisesti aika pitkään olleetkin. Tämän jälkeen Rokka sopeutui hyvin joukkoon ja pidin sitä silmällä, ettei se härppinyt liiaksi ketään. Välillä taisi vähän käydä kaverini göötin hermoille, mutta onneksi tuo piti puolensa ja näytti Rokalle kaapin paikan, jos tämä kävi liian ärsyttäväksi. Toisen kaverini lapinkoiran kanssa nuo aloittivat jonkun sortin hammasmiekkailun kiistellessään leikillään jostain maasta kasvavasta puunnysästä ja menin siihenkin väliin, kun rupesi näyttämään siltä, että jompi kumpi vetää kohta toiselta vahingossa kuonoon haavan ja siitä voisi sitten tulla riita tai ainakin huono puistokokemus.

Kun viimeinenkin uroskoira oli lähtenyt ja ketään ei ollut tulossa - paikalla me kolme koirinemme ja 2 steriloitua metsästyskoiranarttua, uskaltauduin ottamaan Dingon pois autosta. Se päätti kuitenkin alkaa aidan takaa nuuskittuaan ärhentelemään harmaalle norjanhirvikoiranartulle. Menin siis pienemmälle puolelle ja pidin ensin Dingoa hihnassa, jotta se rauhoittuisi hieman ja annoin sitten juosta sieltä. Aidan takaa se sai sitten nuuskia toisia, mutta jos se rupesi ärhentelemään, vein sen pois - käyttäen tällä kertaa noutajahihnaa ihan taluttimena sen lyhyen hetken. Pikku hiljaa Dingo rupesikin olemaan asiallisesti, mutta sen verran jännittyneesti se suhtautui kahteen aidan takana olleeseen vieraaseen koiraan, erityisesti siihen norjanharmaaseen, etten halunnut viedä sitä samalle puolelle niiden kanssa.

Sain siinä Dingoakin juoksutettua, heittelin sille keppiä ja tein samalla rauhoittumisharjoituksia. (Dingolle heitetään keppi vasta, kun se lakkaa haukkumasta ja istuu nätisti.) Se kuitenkin kävi komentamassa haukkumalla toisella puolella olevia koiria - etenkin, jos norjanharmaa lähestyi Rokkaa. Loppujen lopuksi alkoi näyttää siltä, että Dingon mölinät (joihin koko aika tietysti puutuin, mutta aloitti mokoma aina uudelleen -_-) lisäsivät myös muiden koirien hermostuneisuutta ja aidan takana alkoi olla pientä kärhämänpuoleista. Havaittuani, että siellä ei Rokka ole nyt aivan 100% kunnolla vein Dingon takaisin autoon, jotta toiset koirat rauhoittuisivat vähän ja menin loppuajaksi takaisin isoon aitaukseen vahtimaan, että Rokka on kunnolla.

Koirien alkaessa väsähtää kipusimme autoon ja ajoimme kotiin. Matkalla kaverini göötti oksensi takapenkille kuntosalikassini päälle, mutta olen kai niin tottunut eläinten eritteisiin, että minua se vaan lähinnä nauratti. Rupesin siinä iloisesti oksennusta pois taiteillessani ja sitä lumella ja paperilla penkistä hangatessani muistelemaan, kun eräiden toisten ystävien kissat väänsivät hirveät ripulit kankaiseen kuljetuskoppaansa autossani.

Tuo, että Dingo rupesi ragettamaan steriloidulle nartulle sitä ensin iloisesti häntä heiluen nuuskittuaan ei ollut ensimmäinen kerta - kerran aiemmin se on nuuskinut ensin iloisesti ja käynyt kiinni vanhaan steriloituun narttuun. Tuolloin jo mietitytti, eikö se tajua nartusta, jos se on steriloitu, että kyseessä ON narttu..?! Vai onko sterkatuissa nartuissa jokin, mikä ärsyttää sitä? (Jostain olen joskus lukenut, että steriloivat nartut muuttuvat dominoivammiksi, mutta nämä ovat vaikuttaneet olleen ihan normaalissa mielentilassa..) Eli Dingo ei ehkä tule urosten lisäksi toimeen steriloitujen narttujen kanssa... Hallelujah, uusi ongelma superongelmakoirakouluttaja Hannan ratkottavana..! Tästä tulee mielenkiintoista.

Tosin vähän mietityttää, että kun nyt tuolla puistossa oli tuo norjanharmaa - samanrotuinen, jollainen itselläni oli ennen Dingoa. Vanhalla koirallani oli tuo selänpäälle kiertyvvä häntä sellainen, jonka koirat tuntuivat monesti tulkitsevan haasteeksi. Se kun on norjanharmailla kippurassa selänpäällä silloinkin, kun koira on normaalissa mielentilassa, jossa muilla koirilla olisi se häntä vaakatasossa takana. Ja ei Dingo erityisemmin sille toiselle nartulle tuntunut ärhentelevän. Voisiko se sittenkin olla tuo kippurahäntä? Dingolla kyllä itselläänkin on selänpäälle kiertyvä häntä, mutta se menee sillä vaakatasoon normitilassa ja kiertyy tiiviille kippuralle nimenomaan, jos Dingo on dominoivassa mielentilassa tai jos sillä menee "metsästyskoiravaihde" päälle, eli kun se nuuskii jotain riistan jälkiä tai jahtaa hiiriä, häntä aina menee innostuksesta tiiviille kippuralle.

Pitänee tarkkailla tilannetta.

Kotona olisin halunnut pestä lattiat, mutta Tolu oli loppu ja kaupat kiinni. (Mäntysuopaa on jäljellä, sillä saan pienet pissat ja yrjöt pestyä, mutta sillä en ala koko lattiaa pesemään, kun se jättää sen tahmeaksi..)

Laskin koirat parvekkeelle jäytämään luita ja rupesin tiskaamaan.. Pistin koneelta teknomusiikkia soimaan ja Vladimir villiintyi siitä. Se veteli hassua riehuralliaan edestakas sohvalla ja raapimispuussa. Huomasin otollisen hetken aktivoida kissaa tulleen ja leikin sen kanssa vähän aikaa - jälleen koirien köydenvetolelu oli siitä kiinnostavampi kuin oma hiiri. Vähän aikaa vedimme kissatanssia teknomusiikin tahdissa. Sitten pitikin laskea koirat parvekkeelta sisään ja jatkaa tiskaamista...

Iltalenkillä jatkoimme taas nätisti hihnassa -harjoituksia. Oi sitä vetämättömyyden autuutta. Tunsin riemua siitä, kun saatoin kävellä pari kolme katulampun väliä ilman, että minua kiskottiin mihinkään suuntaan. Jännää, mutta vaikka kävelen koirieni edellä, bloggaan ne jalalla tai hihnalla pysymään takana, jos yrittävät pungeta ohi, en siltikään ole valmis allekirjoittamaan laumanjohtajuusteorioita. Kukaan meistä kolmesta ei ole susi. Rokka on kyllä ulkoisesti aika susimainen, pieni sudenpoika, mutta sitähän koirat noin yleensä ottaenkin ovat henkisesti. Ja edelleen nojaten siihen vanhemmuusteoriaan: kyllähän lastenkin pitää osata kävellä kiltisti äidin vieressä ja jos siinä aletaan tempoilla ja reuhtoa, niin varmasti kunnollinen, rajoja asettava vanhempi siitä ärähtää.

En nyt tarkoita, että koiria pitäisi kohdella ihmislapsina - siis EI MISSÄÄN NIMESSÄ! - vaan että uskon enempi vanhemmuusauktoriteettiin kuin johtajuusauktoriteettiin. Jopa susilaumassa ne "alamaiset" ovat alfaparin täysikasvuisia pentuja. Ja koira ei koskaan yllä itsenäisyydessä täysikasvuisen suden tasolle. Dingokin on suht. itsenäinen - sen on ollut pakko sellaiseksi oppia menneessä elämässään - mutta käyttäytyy silti kuin pieni pentu monissa tilanteissa.

Ja ei minua ilmiselvästikään ole alettu vihata tämän uuden kävelytystyylin ja säännöstön myötä: ihan samanlaisen "jee, hypätään hännät heiluen äitin päälle ja tökitään sitä märillä kylmillä kirsuilla ja lipaistaan tilaisuuden tullen" -aamuherätyksen sain muutes tänäkin aamuna.

Eilen sitten iltalenkin jälkeen jätin Rokan hetkeksi yksinään - arvellen sen saaneen purkaa energiaansa pitkällä koirapuistoriehuntasessiolla sille päivälle - ja valjastin Dingon ensi kertaa vetovaljaisiinsa muuten kuin niiden sovittamismielessä. (Ostettuani ne olin pukenut ne sille kotona ihastellakseni sitä, miten mahdottoman komealta se niissä näyttää ja annoin niiden olla päällä, jotta Dingo tottuisi niihin.) Itselleni kiinnitin hiihtovyön vielä puuttuessa koirien lenkityksessä toisinaan käyttämäni vyölaukkumaisen hyvin selkää tukevan vyön ja niiden väliin köyden sellaisella kiristyssolmulla, jonka saa äkkiä auki eri narusta vetämällä.

Aiemmin olin kertauksen vuoksi lukenut läpi Siperianhusky.netissä olevan Rekikoiran koulutusta neuvovan artikkelin ja yritin välttää tekemästä siinä kuvattuja ensikertalaisen tyypillisiä virheitä. Jos Dingo yritti pysähtyä nuuhkimaan hajuja, kannustin sen aina eteenpäin.

Sen sijaan olin tehnyt vallan toisenlaisen virheen. Ajoittanut lenkillävetämättömyysharjoitukset lähestulkoon samaan aikaan kuin vetoharjoitukset. Dingo siis toisin sanoen kulki edelläni, muttei vetänyt YHTÄÄN, vaikka kannustin sen juoksemaan. Tai sitten se oli vaan väsynyt iltalenkin jäljiltä.

Yllätin kyllä itseni jaksamalla juosta/hölkätä vajaan kilometrin pituisen ensimmäisen harjoituslenkkimme. Ennen vanhaan ruukasin hengästyä parinkymmenen metrin juoksemisesta. Ainakin oma kuntoni on kasvanut aika tavalla.

Pitänee seuraavia harjoituksia ennen tehdä Dingon kanssa vain pieni pissalenkki, niin se pissalenkki ei ota siitä liikunnallisia mehuja. Ellei Dingo sitten oikeasti ole ikääntymään päin, enhän minä lopultakaan tiedä sen ikää muuten kuin että se oli tullessaan vähintään 5-vuotias. Vaikea kyllä uskoa, että tuo pirteä voimanpesä olisi jo ihan vanhus. Ehkä se oli vaan pitkän päivän uuvuttama...

Rokankin kanssa olisi hyvä alkaa tuota harjoittelemaan, mutta tämä on varmasti sellainen, jossa minun pitää treenata kummallekin käskyt ja vetämisen perusteet erikseen ja vasta sitten yhdistää ne "valjakoksi". Voisin tuossa kävelemällä&juoksemalla harjoitella näin alkuun, kunnes Dingolla on vetokäskyt kunnolla hanskassa ja kenties päästä jo tänä talvena kokeilemaan suksilla... Tuossa katselin äkkiseltään netistä, että koirahiihdossa käytettyjen luistelusuksien hinnat menevät ainakin siellä 200-350 euron hujakoilla, eli tarvinnen perheeltä apua, jos haluan tuommoisen hankinnan ennen maaliskuussa tulevaa opintolainan seuraavaa erää tehdä.

Ai niin. Järkytyin eilen aika tavalla, kun makasin sohvalla ja näin, että Rokka normaalisti seistessään on jo niin korkea, että sen pää yltää sohvan käsinojan yli. Herran jestas, kun se on venähtänyt siitä kissankokoisesta pallerosta, jollaisena sen ensikertaa näin! Siitähän on tullut jo iso rontti! :D

Siinäkin mielessä aloitin kyllä nuo vetämättömyysharjoitukset kreivin aikaan (tai ainahan minä olen sitä opettanut, mutta nyt vaihdoin tehokkaampaan tekniikkaan), että jos Rokasta kasvaa läheskään Dingon kokoinen, olen ihan kusessa, jos nuo eivät ole hallinnassa silloin.